Video: Rekkakuski roikkui Juhon puskurissa, kunnes risteyksen kohdalla rävähti – ”Päätti sitten lähteä”
Hurjapäinen suoritus sattui Liljendalin kohdalla 6-tiellä.
Video: Rekkakuski roikkui Juhon puskurissaunnes risteyksen kohdalla rävähht
12
1020
Vastaukset
- Anonyymi
ILTA-SANOMIEN lukijat Juho ja Ella olivat viime perjantaina iltaseitsemän maissa Kutostiellä tekemässä matkaa kohti Vantaata, kun heidän takanaan ollut yhdistelmäajoneuvo päätti lähteä hävyttömään ohitukseen.
Ella lähetti itäisellä Uudellamaalla Liljendalin kohdalla toisesta rekasta kuvatun videon, jossa viereinen rekka kiihdyttää ohitukseen yli risteysalueen maalausten ja kääntyvien autojen kaistojen. - Anonyymi
Niin jutkin työmaa aluella kun ajoin rajoituksen mukaan
- Anonyymi
Homekorvaiset urpot liikenteen tukkona?☠️☠️
- Anonyymi
Eipä rekkakuski taaskaan koske juuri. Mitkään liikenne säännöt
Ei nopeus tajoitukset ei sulku viivat ohitus säönnöt
Miksi ei ja tulos onkin sitten ulos tieltä,kun ei olekaan hallinnassa- Anonyymi
Jos nyt ensin opettelet kirjoittamaan. Sellasta puuroa tuo sinun teksti.
- Anonyymi
Juuri konginkankaa kaltaiset kuskit on vaarallisia
Sekin kuski veti rekkansa. Ojasta vastaan tulijoiden eteen tapaaksen ,ihmiset- Anonyymi
Linja-auto kuski veti jarruttamatta 90km/h kärryn keulaan.
- Anonyymi
Olin venetrailerin kanssa liikenteessä.
Ajelin kaksinumeroista maantietä semmoista 86km/h mittarinopeutta.
Kun tuli 60km/h rajoitus, niin laitoin vakkariin 66km/h.
Kun olin ajellut pari kilsaa 60km/h rajoitusalueella, niin taakse tuli rekkakuormmikälieauto.
Siinä se pysyi n. 13 senttimetrin päässä Yamahan potkurista ja välkytteli valoja.
Mie arvelin, että sillä on kiire tai sitten kyky hallita omia tunteita reilusti alentunut.
Jatkoin ajamista omalla nopeudella ja välillä rekkakuormmikälieauto kävi keskiviivan päällä näyttäytymässä.
Kun alkoi takana torvi soimaan, niin minulla aleni kyky hallita omia tunteita.
Sen jälkeen ajettiin parikymmentä kilsaa niin, että ennen jokaista ylämäkeä hiljensin vauhdin n. 35km/h ja siitä sitten kiihdytin takaisin siihen 86km/h mittarinopeuteen.
En ole ylpeä siitä mitä tein, mutta pitäs rahtarin pystyä ymmärtämään nopeusrajoituksen merkitys.- Anonyymi
Oli varmaan mahtava tunne ja olotila kun vedit 35km/h sitä rekkaa perässä. Varmaan otti eteen. Ei käyny mielessä kun ajoit niin hiljaa, että olisit kävässy 10sek vaikka linja-autopysäkillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli varmaan mahtava tunne ja olotila kun vedit 35km/h sitä rekkaa perässä. Varmaan otti eteen. Ei käyny mielessä kun ajoit niin hiljaa, että olisit kävässy 10sek vaikka linja-autopysäkillä.
Rekkakuski aloitti, joten...?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli varmaan mahtava tunne ja olotila kun vedit 35km/h sitä rekkaa perässä. Varmaan otti eteen. Ei käyny mielessä kun ajoit niin hiljaa, että olisit kävässy 10sek vaikka linja-autopysäkillä.
Olis kai se rekkakuskikin voinu tehdä jotain toisin?
Esim. ajaa rajoituksen mukaan eikä roikkuu puskurissa?
- Anonyymi
5 vuotiaan kommentti " mutku toi aloitti, yhyy"
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1273744Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.342441Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442088Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.701031Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5960- 45881
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61845En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30840- 43770
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies96750