Tässä lainaus aivoliiton sivustolta:
Tanssi tervehdyttää
Tanssiessa kehon ja aivojen yhteispeli muokkaa aivojen biomarkkereita, eli juuri niitä, jotka muuttuvat monissa rappeuttavissa sairauksissa, kuten Alzheimerin tai Parkinsonin taudissa. Parasta Poikosen mukaan olisi kuitenkin aloittaa tanssiharrastus jo varhain, sillä monien aivosairauksien ehkäisemisessä tanssi on omaa luokkaansa.
– Eräässä tutkimuksessa verrattiin ikääntyviä tanssinharrastajia kävelyä ja venyttelyä harrastaviin ikäihmisiin. Kun nämä kolme porukkaa sitten tutkittiin, vain tanssijoilla näkyi aivojen valkean aineen yhteneväisyyden voimistumista. Tämä tanssin hyvää tekevä vaikutus näkyi korteksilla. Korteksi on kimppu valkeaa ainetta, joka tuo viestejä muualle aivoihin hippokampukselta, aivojen muistikeskuksesta.
Valkean aineen yhteneväisyyden tiedetään vähenevän iän myötä, ja vähenemistä tapahtui myös tutkimukseen osallistuneilla kävelijöillä sekä venyttelijöillä.
– Siksi tutkimustulos oli yllättävä: Tanssi ei pelkästään hidastanut valkean aineen vähenemistä, vaan jopa lisäsi sen määrää ikääntyvien tanssijoiden aivoissa.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kesää kohdin 😋
https://youtu.be/u0Px8rXb49U
Perjantaina taas. Taidan katsastaa Kisarannan monen vuoden jälkeen.
Nyt kaikki kynnelle kykenevät rentoutumaan tanssilavoille !
https://www.youtube.com/watch?v=l2c5yAZA1mA
Eikä pelkästään se tanssi vaan 5min pikatreffit ((2 tannikappaletta) ja yritys keskustella ja tanssia yhtäaikaa. Sitten vielä pitää muistaa mistä puhui kenenkin kanssa. Jos pääsen koko illan tanssimaan klo 19-24 tulee 5 tuntia eli noin 40 eri henkilöä, yhtä monta eri tanssityyliä ja puheenaihetta.
Alzheimer on pelkästään plussaa tanssilavoilla. Ei tarvii kauaa muistella miten paska ilta taas oli. Kukaan ei hakenut, haettiin vaan sisäpiiriläisiä. Yhyy!!!
Reikäpäät voi hyvillä mielin hakea uudestaan samaa raahattavaa kun ei vaan muista kenen kanssa esitti äsken tanssijaa.
Tanssi on parasta liikuntaa, näin se vaan menee. Illalla taas tanssitaan <3
Jep paikallaan olo passivoittaa. Tänäänkin on paljon tansseja tarjolla ihanassa kesäkuun illassa. Illalla suuntana Pappisten lava Loimaalla, jossa esiintyy Komiat ja Reinon retkue. Avajaiset siis tänään.