Meidän poika on vähän yli 6kk. Nukkui kuukausia hyvin, heräten vain kerran yössä juomaan maidon. Nyt aloitti viikko sitten mökkireissun jälkeen nukkumaan kotona todella huonosti, heräilee monen monet kerrat yössä. Missä ongelma voisi olla? Ei olla mitään uusia ruokiakaan annettu. Eikä poika ole itkuisempi.
yöheräämiset
milla
2602
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
voi olla että siellä on hampaita puhkeamassa tai sitten poika on nyt vaan siinä iässä että nukkuu levottomammin, vauvoillehan tulee sellaisia kausia. Onko vauva oppinut lähiaikoina jotain uutta mikä valvottaa sitten öisinkin? Esim. kun vauva oppii konttaamaan tai nousee pystyyn niin se näkyy hyvin usein sitten myös yöunien rauhattomuutena.
Meillä poika, nyt 11 kk, aloitti myös puolivuotiaana heräilemään useita kertoja yössä (kuuluu ikään). Pidimme pojalle unikoulun ja nukuimme itse olohuoneessa. Ensimmäisenä yönä poika itki tunnin, toisena 20 min ja kolmantena yönä enää 10 min. Sen jälkeen nukkunut heräämättä koko yön 8-10 h yöunia. Illalla täytyy vaan ennen nukkumaanlaittoa varmistaa, että maha on täynnä. Kokeilkaa hyvät ihmiset unikoulua, ihan suotta valvotatte itseänne turhilla yösyötöillä. Puolivuotias jaksaa kyllä yön yli.