Luokan

Millainen käsitys teillä muilla vanhemmilla on siitä, että onko lasten koulunkäynti/menestys vanhempien vastuulla? Tai missä vastuun raja menee? Minulla lapsi, joka asuu isänsä luona ja käy meillä joka toinen vkonloppu. Nyt kuulin - kun koulua enää vähän jäljellä - että lapsella mennyt koulu heikosti ja opettajien suositus on, että kävisi luokan uudelleen. Itse olen samaa mieltä. Suututtaa vaan nyt niin vietävästi kun minua ei ole pidetty ollenkaan ajan tasalla. Isänsä kertonut minulle ruusisia kuvia, että ihan hyvin menee - enkun kanssa ollut vähän hankaluuksia, mutta muuten ookoo. Nyt sitten koulusta otettiin minuun yhteyttä - ihme ja kumma - kun mitään ei ole enää tehtävissä. Nyt kaikki "syy" laitettiin sitten lapsen päälle - on opetellut valehtelemaan ja luistamaan näin hankalista tilanteista. Läksyt ovat olleet talven aikana melko säännöllisesti tekemättä. Ihmettelin opettajalle, että miten voi olla mahdollista, että näin on käynyt ja että tilanne päässyt näin pitkälle. Sitten olikin palaveri, jossa oli jopa soskun täti paikalla. Ja voi, voi - isä esitti maailman parasta isää ja minut lakaistiin kerralla maton alle. Sanoin siellä, että itse en voi olla pääasiallisesti vastuussa tilanteesta, sillä en voi tietää/auttaa asioissa kun tapaan poikaa 4 pvää kuukaudessa. Isä ollut tietoinen, että olen ollut talven käytettävissä iltapäivisin, jolloin poika olisi voinut olla minun luona ja näin ollen olisi tullut valvotuksi läksytkin. Mutta tämähän ei isälle sopinut, vaan antoi pojan laukkoa talven kavereitten luona. Isä antoi kuvan, että he ovat läksyjä tehneet ja on muutenkin maailman paras isä. Esim. kun opettaja oli tyhjentänyt pojan reppua - sieltä oli löytynyt valtavat määrät näyttämättömiä kokeita ja löytynyt hukassa olevat muutkin paperit. Poika ei ollut uskaltanut näyttää niitä kun isä huutaa. Ja isä huutaa muulloinkin kuulema. Isä ei ole siis koko talven aikana edes katsonut pojan reppuun. Minä ainakin tämän luonani asuvan koululaisen kanssa tehtiin kovasti talven aikana töitä ja reppukin tarkistetaan silloin tällöin. Ja kouluvuosi meni ihan kivasti vaikka koulunkäynti aloitettiin hieman ei-kypsältä pohjalta. Nyt on tuplaaja-pojalla ja isällä näytön paikka tulevana lukuvuonna. Enkä minä hölmö ole enää sinisilmäinen vaan olen säännöllisesti yhteydessä kouluun ja kyselen, kuinka menee.
4580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olisiko mitenkään mahdollista, että lapsi asuisi sinun luona niin sinulla olisi paremmat mahdollisuudet valvoa koulunkäyntiä. Nyt näyttää siltä, että isä ei ole huolehtinut lapsesta asiaankuuluvalla tavalla, vaan on lakaissut ongelmat maton alle.
Toisaalta eihän siinä ole mitään pahaa jos kertaa luokan , mutta huolehtimalla enemmän ja auttamalla enemmän asia varmaan olisi päättynyt toisella tavalla ja lapsi olisi voinut jatkaa seuraavalle luokalle.

Äänestä
  • Kyllä pojalla olisi meidän puolelta mahdollista asua meillä, mutta isä ei sitä tule suvaitsemaan missään tapauksessa - ennemmin "uhraa" pojan tulevaisuuden. Itse olen vakaasti sitä mieltä, että isä ei pysty/kykene hänestä huolehtimaan - ei koulunkäynnin kannalta kuten ei myöskään ei oikein muutenkaan. Jo pojan vaatetus on sellainen, että hänen kanssaan ei kehtaa kulkea ihmisten ilmoilla. Toki me olemme tänne "toiseen kotiin" ostettu hänelle vaatetta, mutta tietoisena siitä, että mikäli hän nämä vaatteet veisi omaan kotiinsa, niin isä ei sen jälkeen ostaisi senkään vertaa kun luottaa siihen, että me sen teemme. Ja sitä minä tämän koulupalaverin jälkeen ajattelin, että kuinka helvetin huonosti asioiden pitäisi olla, että ennen kuin siihen lapsen parhaaseen tartuttaisiin?! En ole/olisi poikaa tänne isältään viemässä, mikäli tietäisin, että hänellä olisi kaikki hyvin - niin henkisesti kuten fyysisestikin. Mutta tässä tapauksessa isä sai "synninpäästön" ja on maailman paras isä. Mutta tässä tapauksessa tämä isä on hyvin kaksijakoinen - yli 10 vuoden kokemuksella voin sen sanoa. Osaa olla ulospäin kuin enkeli ja sisimmässään on kuin itse pääpiru! Eikä se piruilu ole fyysistä vaan puhtaasi psyykkistä aivopesua. Ja millaisen kasvatuspohjan lapseni hänestä saakaan!! Vaikken itsekään ole täydellinen, niin kuitenkin omaan tervettä maalaisjärkeä.

    Äänestä

kyllä molempien vanhempien tulee olla tietoisia lapsen koulusta. miksi et ole aktiivisesti mukana? siis jos asutte samalla paikkakunnalla niin vanhempainillat, yhteys opeen jne vaan säännöllisesti ja puhelin ja sähköposti on keksitty. kaiken a ja o on tietysti se että opella tietosi ovat ja jos isällä ei ole yksinhuoltoa niin ne pitäisi olla. harmillinen tilanne kuitenkin ylipäätään teillä!

opesta; meillä ekaluokan ope ei ilmoittanut läksyjen tekemättömyydestä kotiin, ei mistään muustakaan! lapsi ei oppinut lukemaan ja luulimme alkuun ettei hän jaksa enää kotona kun usein nukahti sen jälkeen kun piti aapista tavata. lopulta otin yhteyttä ja kun suoraan kysyin niin sain melkein vastauksia. ope ihan luuseripelle! sitten kun erityisope vielä samaa maata jahkaaja hissuttelija niin koko ensimmäinen kouluvuosi meni ihan pelleilyksi.. nykyinen ope ottaa heti yhteyttä kun asiaa on. kaikki on niin opesta kiinni tuo nykyinen ope ottaisi varmaan sinuunkin yhteyttä teidän tilanteessa jo ajoissa.

pidä nyt yhteyttä kouluun tiiviisti. eikä kai se lapsen etu ole tuollaisella isällä asua..

Äänestä

..jo etukäteen mutta sitä minäkin tässä ihmettelen, ettet ole yhtään todistusta pyytänyt nähdä pojalta tai vanhempainiltoihin osallistunut.

Ja sitten tuo vaatejuttu...eikö se nyt ole tärkeintä, että pojalla olisi kunnon vaatteet päällä...jos isä ei osta niin osta sinä, mitä väliä sillä on jos isä ei sen jälkeen osta yhtään vaatetta.....ajattele lastasi älä rahaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuplaus kirjoitti:

Millainen käsitys teillä muilla vanhemmilla on siitä, että onko lasten koulunkäynti/menestys vanhempien vastuulla? Tai missä vastuun raja menee? Minulla lapsi, joka asuu isänsä luona ja käy meillä joka toinen vkonloppu. Nyt kuulin - kun koulua enää vähän jäljellä - että lapsella mennyt koulu heikosti ja opettajien suositus on, että kävisi luokan uudelleen. Itse olen samaa mieltä. Suututtaa vaan nyt niin vietävästi kun minua ei ole pidetty ollenkaan ajan tasalla. Isänsä kertonut minulle ruusisia kuvia, että ihan hyvin menee - enkun kanssa ollut vähän hankaluuksia, mutta muuten ookoo. Nyt sitten koulusta otettiin minuun yhteyttä - ihme ja kumma - kun mitään ei ole enää tehtävissä. Nyt kaikki "syy" laitettiin sitten lapsen päälle - on opetellut valehtelemaan ja luistamaan näin hankalista tilanteista. Läksyt ovat olleet talven aikana melko säännöllisesti tekemättä. Ihmettelin opettajalle, että miten voi olla mahdollista, että näin on käynyt ja että tilanne päässyt näin pitkälle. Sitten olikin palaveri, jossa oli jopa soskun täti paikalla. Ja voi, voi - isä esitti maailman parasta isää ja minut lakaistiin kerralla maton alle. Sanoin siellä, että itse en voi olla pääasiallisesti vastuussa tilanteesta, sillä en voi tietää/auttaa asioissa kun tapaan poikaa 4 pvää kuukaudessa. Isä ollut tietoinen, että olen ollut talven käytettävissä iltapäivisin, jolloin poika olisi voinut olla minun luona ja näin ollen olisi tullut valvotuksi läksytkin. Mutta tämähän ei isälle sopinut, vaan antoi pojan laukkoa talven kavereitten luona. Isä antoi kuvan, että he ovat läksyjä tehneet ja on muutenkin maailman paras isä. Esim. kun opettaja oli tyhjentänyt pojan reppua - sieltä oli löytynyt valtavat määrät näyttämättömiä kokeita ja löytynyt hukassa olevat muutkin paperit. Poika ei ollut uskaltanut näyttää niitä kun isä huutaa. Ja isä huutaa muulloinkin kuulema. Isä ei ole siis koko talven aikana edes katsonut pojan reppuun. Minä ainakin tämän luonani asuvan koululaisen kanssa tehtiin kovasti talven aikana töitä ja reppukin tarkistetaan silloin tällöin. Ja kouluvuosi meni ihan kivasti vaikka koulunkäynti aloitettiin hieman ei-kypsältä pohjalta. Nyt on tuplaaja-pojalla ja isällä näytön paikka tulevana lukuvuonna. Enkä minä hölmö ole enää sinisilmäinen vaan olen säännöllisesti yhteydessä kouluun ja kyselen, kuinka menee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu