Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Aamulla varhain panematta jäi, katsellessamme ikkunasta buahahaaspeden touhuja.

Anonyymi-ap

Aamulla heräsin kovaan huutoon ulkona.
Miksi ihmeessä siellä pihalla pitää, tähän aikaan aamusta, tuolla tavoin metelöidä, kiukuttelin itsemielessäni.
Yövieraani oli myös herännyt ulkoa kuuluviin ääniin, venytellen haukoitellen itseään vierelläni.
Huomenta Maija, nukuitko hyvin?
Olin niin sikeässä unessa mutta heräsin tuohon tappeluun ulkona! Mitä siellä tapellaan?
En tiedä, mutta nythän me ehditään vielä aamupanoihinkin ennen töihin lähtöä, kun herättiin näin ennen aikojaan!
Ehditäänkö? Paljonko kello on?
Tunti aikaa! Ehditään vielä käydä suihkussakin!
Munaa aamiaiseksi, ja vieläpä molempiin päihin! Kivaa!
Maija oli äskettäin eronnut miehestään ja olin napannut hänet viikko sitten ravintolasta.
Hän oli vapaa, nelikymppinen, kaunis vaaleaverikkö, lastenkin jo muutettua pois kotoaan.
Hänellä oli tyttö ja poika, kuten itsellänikin, ja myös minä olin eronnut, mutta jo vuosi sitten.
Tule jo Matti, meillä alkaa olla jo kiire, jos aijotaan vielä ehtiä syömäänkin.
Mutta aikomukseksi se vain jäi, se meidän panohommamme, kun ulkoa tuleva ääni vain koveni.
Mutta eikö tuo meteli tuolla ulkona ikinä lopu? Nyt sieltä kuuluu lähestyvän sireeninkin ääni! Mitä siellä oikein tapahtuu, mennään katsomaan!
Ryntäsimme molemmat ikkunaan, juuri kun poliisi-auto sireenit päällä ajoi pihaan.
Spedet tulee! Spedet tulee! Buahahaa!
No ei mutta nythän tuo äijä on mennyt päästään aivan sitten sekaisin!
Kuinka se on tuonne ylös päässyt, hah hah, katso, sillähän on housut kintuissa ja se runkkaa siellä! Eihän hulluille saisi nauraa, mutta ei tuota nauramatta voi katsoa hah hah hah!
Mies oli kiivennyt pyörätelineen katoksen päälle, ja tosiaankin hän taiteili siellä housut kintuissaan ja kalu kourassaan.
Tuohan on jo vaarallista, ja se voi loukata siellä vielä itsensä! Voi luoja, nyt se rupes siellä paskantamaan.. sehän on täysin hullu!
Välillä se on ollut pitkäänkin hoidossa, mutta päästävät sen aina vain sieltä Niuvaniemestä vapaalle jalalle, vai mikä lienee sen paikan nimi onkaan! Huutelee pihalla pikkupojille että näytä kikkeliä, ja vanhemmat ovat kauhuissaan! Voivat vain varoitella lapsiaan pysyttelemään kaukana siitä, ihmetellen, ettei yhteiskunta älyä pitää sitä lukkojen taakse, vaan päästävät sen aina vain takaisin ihmisten ilmoille, ajattelematta vähääkään meidän muiden turvallisuuttamme! Välillä sillä on sellaisia saarnaus-periuudeja, joiden sanomasta ei edes hul.. siis kukaan saa mitään selvää! Pitää niitä saarnojaan, kovalla äänellä huutaen, tuolla lasten leikkikentällä! On jo monta keinua painollaan rikkonut, samalla niissä keinuessaan!
Kato, nyt se yrittää kusta sieltä poliisien niskaan.. ja nyt se pyllistää niille hah hah, mä kuolen nauruun hah hah hah!
Tulkaa spedet paneen mua perseeseen buahahaa, huuteli hullu virkavallalle, samalla heille pyllistellessään.
Poliisit neuvottelivat hetken keskenään, kunnes eräs heistä nouti megafoonin.
Tule heti paikalla sieltä alas, tai me kaadetaan se pyöräkatos!
Mitäh? Mitä sinä Spede sanoit?
Kaa.. de.. taan.. se.. ka.. tos!
Kylähullu kapusi spedeään hokien rivakasti alas.
Poliisit ottivat hänet kiinni, veivät autoonsa, ajaen paikalta pois.
Hah hah, ei ole tuo spede nähnyt telkustaan Manillaköyttä, kun noin helposti meni lankaan! Mutta poliisit olivat todella ovelia hah hah!
Niin ja huumorin tajuisia!
Rassukan hävittyä maisemista, palasi jälleen rauha asunto-alueellemme.
No nyt saadaan ainakin muutama kuukausi taas olla siltä pakkopaitamannekiiniltä rauhassa! Säälittää ja samalla kaduttaa kun nauroin sille, sanoi Raija vakavana. Eihän tuollaisille saisi nauraa, mutta kun en mahtanut sille mitään!
Buahahaa, vastasin.
Hah hah hah, nauroimme molemmat.
No helpottiko omaatuntoasi, kun ei tarvinnut sinun sille rassukalle yksin nauraa?
Helpotti todella, kiitos! Mutta säälittää tommoset!

16

2544

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vittu mitä paskaa.

      • Anonyymi

        Buahahaaa.


      • Anonyymi

      • Anonyymi

        😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

        😋 ­­N­­y­­­m­­­f­o­­m­a­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17862597q

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      ” poliisi-auto sireenit päällä ajoi pihaan.
      Spedet tulee! Spedet tulee! Buahahaa! ”
      https://www.youtube.com/watch?v=hnzHtm1jhL4

    • Anonyymi

      😂😂😂😂👍

    • Anonyymi

      Kenelle se mahtaa olla tämä kirjoitus tarkoitettu..... taidampa aavistaa, mutta aavistaako itse, kun eihän tollot yleensä mitään tajua.... :D

    • Anonyymi

      Rakastan sinua Maija!
      Rakastan sinua Matti!
      Rakastellaanko Maija?
      Rakastellaan Matti!
      Rakastellaanko niinkuin lähetyssaarnaajat?
      Rakastellaan, mutta muista, että rakastelet minua niinkuin naispuolista lähetyssaarnaajaa!
      Mikään muu ei tulisi mieleenikään Maija kultaseni!
      Maija levitti jalkansa, ja kun minä juuri olin valmiina lähetyssaarnailemaan hänen jalkojensa välissä, alkoi ulkoa kuulumaamaan kauheaa meteliä.
      Anna äijä se mun leikki-ämpäri takas, kuului pikkupojan kiljaisu ulkoa.
      Äitii, toi hullu äijä vei mun leikki-ämpärini, äitii!
      Anna heti paikalla se pojan ämpäri sille takas, kuului vihainen naisen huuto heti perään.
      Enkä anna, se on mun näkymättömyyskypäräni! Sun pentus sen varasti hiekkalaatikolta, kun unohdin sen eilen sinne, ja otin sen vain takaisin!
      Senkin kahjo, soitan poliisit!
      Soita akka soita, kääk kääk, haluuko Kaija keksin, buahahaa, papukaija papukaija, tää on mun näkymättömyyskypäräni ja nyt et näe mua enää kun laitoin sen päähäni buahahaa!
      Näenpäs!
      Etpäs näe senkin spede-akka! Valehtelet!
      Maija oli tuon ulkoa kuuluvan huutelun aikana laittanut kätensä pillunsa päälle, ja kun yritin työntää kovan kullini siihen, siis pilluun, tarttui hän kaluuni kädellään, estäen yritykseni työntyä häneen.
      Voi ei, joko tuo Nuivaniemen asukki taas on palannut tänne takaisin, sekoittamaan rakkauselämäni, manasin ääneen.
      Mennään katsomaan ikkunasta, sanoi Maija, samalla livahtaen pois altani, kipittäen ilkosillaan ikkunan ääreen.
      Seurasin pettyneenä huokaillen Maijan perässä katsomaan ikkunasta ulos.
      Hahaha katso! Se rassukka istuu tuolla nurmikolla, tuo vasta istutettu koivu sen jalkojen välissä, leikki-ämpäri päässään, haha, aivan hassua!
      Spedet ei näe mua, spedet ei näe mua buahahaa, ja tästä koivusta en enää ikinä tuu takasin alas maahan!
      Spedeshow alkoi, ja kohta on varmaan taas poliisit paikalla!
      Hihi, niin on!
      Pian alkoikin sireenien ääni kuulumaan, ja kaksi poliisiautoa kurvasi paikalle.
      Spedet tulee, spedet tulee buahahaa!
      En tuu täältä puusta alas, eikä teillä spedet niin pitkiä tikapuita ookkaan, että tänne ylös pääsisitte!
      Poliisit raapivat hämmästyneinä niskojaan, katsellessaan maassa istuvaa Niuvaniemeläistä, pitelemässä metrin korkuisesta koivusta molemmin käsin kiinni, jalat kierrettyinä sen ympärille.
      Kylläpä oletkin korkealla, eikö sinua yhtään huimaa siellä niin korkealla?
      Ei huimaa ja mistäs sinä spede tiedät minun olevan täällä, kun et mua näekään?
      Paikalla oleva yleisö kertoi miehen näkymättömyysleikki-ämpäristä.
      Joo emme me sinua näekään, mutta äänesi me kuulemme!
      Poliisit neuvottelivat keskenään kuiskaillen, jonkin matkan päässä, maassa istuvasta miehestä.
      Hetken päästä he naureskellen näyttivät tulleen yhteisymmärrykseen siitä, että mitä tehdä.
      Vanhin poliiseista haki naureskellen poliisi-autosta megafoonin ja käveli parin metrin päähän hullusta, alkaen huutamaan siihen, volyymit vehkeessään maksimissaan.
      Tule heti paikalla alas sieltä, tai me kaadetaan se koivu!
      Mitäh? Mitä sinä Spede sanoit? Eihän teillä ole sahaakaan!
      Ha.. e.. taan.. sa.. ha ja kaa.. de.. taan.. se.. koi.. vu!
      Kylähullu pomppasi spedeään hokien rivakasti ylös maasta.
      Ostatteks te spedet mulle jätskit, kysyi hullu,
      Ostetaan ostetaan, nauroivat poliisit häntä pois taluttaessaan.
      Kun poliisi-autot ajoivat pois pihalta, emme jaksaneet Maijan kanssa tapahtuneelle sen enempää enään nauraakaan, vaan menimme sänkyyn, jatkamaan keskeytynyttä rakasteluamme.
      Kahden aikuisen lapsen äidiksi, Maijalla oli vielä tiukka pimpsa ja kiinteät tötterörinnat. Enkä minä valehtele, en ainakaan lähetyssaarnaaja-asennossa rakastellessani, kuten nyt, enkä minä ikinä valehtele muulloinkaan.
      Juuri ennen samanaikaista laukeamistamme, sanoi Maija, että kyllä se sitten oli hyvä, ettei se buahahaaspede tipahtanut alas sieltä korkean koivuu.. uun.. latvaastaah.. aaahh… Niin oliih.. uuh.. aah.. aaahh..!
      Apuvaa, kuului ulkoa hätääntynyt naisen ääni.
      Poika pisti sen hullun jättämän leikki-ämpärin päähänsä ja nyt poikaa ei näy enää missää.. aapuuvaaa!

    • Anonyymi

      Maija ratsasti päälläni.
      Ihanaa. Tuntui aivan mahtavalta.
      Suljin silmäni, alkaessani tuntemaan orgasmini lähestyvän.
      Voi Matti Matti, kuinka ihanalta kyrpäsi tyuntuu sisälläni aah!
      Voi Maija Maija, kuinka ihasti pimpsasi puristelee sitä ooh!
      Orkkuni lähestyy Matti kultaseni!
      Minun orkkuni myös aah!
      Tulen Matti kohta!
      Minä myös Maija!
      Tullaan yht`akaa!
      Tullaan vaan!

      EEIII! JOKO TAAAS!!!
      Tartuin hädissäni kaluuni, juuri kun se alkoi roiskimaan spermoja kaaressa ylös ilmaan, ja sieltä alas vatsalleni.
      Ovatko Nuivaniemessä avoimien ovien päivät, vai kuinka se hullu taas on sieltä päässyt pois, huusin epätoivoissani.
      Silmät avattuani, näin Maijan kurkkimassa ikkunasta ulos.
      Yht`äkkinen möykkääminen ulkona, oli saanut hänet refleksin omaisesti jälleen kerran keskeyttämään rakastelumme, ja juoksemaan ikkunalle.
      Tule Matti äkkiä tänne! Hah hah hah et ikinä arvaa mitä täällä tapahtuu!
      En minä jaksa, voi Maija kulta, en minä jaksa! Tulen hulluksi sekä sen hullun että myös sinun takiasi! Soitan taksin ja muutan sinne Nuivaniemeen, ja jos eivät huoli minua sinne, niin murtaudun sinne! Menen sinne vaikka väkisin! Saat ottaa sen buahahaaspeden minun tilalleni tähän sänkyysi, niin ettei sinun jatkuvasti tarvitse häntä ravata ikkunasta katsomassa!
      Nousin ylös sängystä, samalla spermoja vatsaltani kalsareihini pyyhkien.
      No mitä siellä nyt sitten taas tapahtuu, kysyin alistuneella, miltei itkuisella äänellä, ikkunan luo hitaasti laahustaessani.
      Ikkunan luo päästyäni, levisivät silmäni selkosen selälleen hämmästyksestä.
      Ei voi olla totta, huudahdin.
      Tuo nyt jo on kaiken huippu!
      Hihihi no niin on hahhahhah!
      Hieroin silmiäni, niihin uskomatta.
      Nuivaniemen pakkopaitamannekiini oli kiivennyt talojen välisellä pihalla olevan lipputangon päähän, pidellen siellä olevasta nupista molemmin käsin kiinni.
      Oli aikainen aamu, ja lähes jokaisesta ikkunasta näkyi kuikuilevan unisen näköisiä ihmisiä, vasta avaamiaan silmiään samalla epäuskoisen näköisinä hieroen.
      Miten se tuonne on päässyt, ihmettelin.
      Henkihän siltä voi mennä, jos se tuolta alas tipahtaa!
      Etkö näe, sehän on sitonut sinne itsensä kiinni! Köysi menee sen kainaloiden alta!
      Köysi? Ohut naruhan tuo vain on, eikä tuollainen naru sen painoa pidä, jos siltä nyt ote irtoaa!
      Speedeet! Taivasten valtakunta on tullu lähelle! Oon jo puolessa välissä matkalla sinne! Mun paimeneni tulee ja nostaa mut ton loppumatkan sinne kun se Jaakoppi on tehny näin lyhyet tikkaat sinne!
      Ei ne mitkään tikkaat ole!
      Eikä Jaakob mitään tikkaita tehnyt!
      Tule alas sieltä, ennenkuin tipahdat!
      Älä riko sitä lipputankoa!
      Onko kukaan soittanut poliiseja!
      Hei vaan Leijonat!
      Älä Uuno tipu sieltä!
      Ihmiset huutelivat ikkunoistaan, kuka mitäkin, tuolle buahahaaspedelle, joka nyt oli alkanut keinuttelemaan itseään lipputangon päässä.
      Hui hai huuu, en tipu kun mun paimeneni pitää musta hyvän huolen juhuu!
      Ei mennyt aikaakaan, kun tanko katkesi puolen metrin päästä huipustaan, jääden puusäikeiden varassa roikkumaamaan, hullun säikähtäessä ja alkaessa huutamaan peloissaan äitiä.
      Apua spedet äitii auttakaa! Jokuuu!
      Uuno, joka kai todellakin oli lipputangossa roikkuvan miehen nimi, näkyi nyt olevan todella peloissaan.
      Ei aikaakaan, kun lähestyvien sireenien äänet alkoivat kuulumaan ja pihaan ajoi sekä kaksi poliisi-autoa että palokunnan tikapuu-auto.
      Speedeet auttakaaa mua! Pelottaaa!
      Pidä Uuno kiinni, niin pian olet taas turvallisesti maan kamaralla!
      Alas päästyään, halasi buahahaaspede joka ikistä poliisia ja palomiestä, vakuutellen rakastavansa heistä jokaista.
      Poliisitkin näyttivät olevan liikuttuneen iloisia, vanhan tuttavansa täpärästä pelastuksesta, rutistellen tätä vuoronperään sylissään.
      Minkäs hullu hulluudelleen mahtaa, ei sitten yhtikäs mitään, näyttivät he ajattelevan. Pitäähän meidän tästä Uunoparasta huolta pitää, kun ei se siihen itse pysty.
      Buahahaa voi spedet kun mä rakastan teitä!
      Voi kuinka ihanaa, vetisteli Maija vierelläni.
      Joo, kiva kun kaveri pääsi ehjänä alas, vastasin.
      Kaveri? Hah hah vai että jo kaveri?
      No joo! Onhan se sentään saman kylän poikia! Mutta kyllä niiden nyt viimeistään siellä Nuivaniemessä pitää alkaa pitämään sitä parempien lukkojen takana! Eihän tästä muuten tule yhtään mitään!
      Anteeksi! Sulla Matti tais spermat lentää kattoon?!
      Joo! Taitaa minulla nyt sen ansiosta olla Air Orkku Word Championship!
      https://www.youtube.com/watch?v=otne940ofxQ
      Ja seuraavan kerran kun rakastellaan, saat pitää korvatulppia, ettet jokaisen ulkoa kuuluvan risahduksen vuoksi heti hyppää ikkunaan! Ostan niitä jo tänään ison ekonomipakkauksen!

      • Anonyymi

        Mutta kaupasta ne olivat loppuneet jo aamupäivän aikana, kun joka ikinen kylän ukko oli ehtinyt niitä jo käydä hamstraamassa itselleen, eikä myyjä tiennyt että milloin niitä tulee lisää.
        Matteuksen evankeliumi:
        24:36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
        https://www.koivuniemi.com/raamattu
        Saisivat tuollaiset Uunot ja kaiken maailman salarunkkaribuahahaaspedemoralisoijauskikset pysytellä omilla palstoillaan, kun se niiden täällä moralisointi sekä jatkuvat viestien poisto-yritykset ovat niille vain tekosyy omiin runkkukäynteihinsä täällä. Tai pitäisivät nämä uskissalarunkkarit mölyt mahoissaan, niin ettei tulisi sitten niiden omille palstoille täältä vastavierailuja, jotka saavat heidät aina tuntemaan itsensä, isoa satukirjaansa lukemattomiksi ja ymmärtämättömiksi, puolustuskyvyttömiksi, täysiksi uunoiksi. Tuollainen ristiriitaisuuksien kirja kun aina puhuu itse itseään vastaan, eivätkä siis sen pohjalle rakennellut uskot ja aatteet ole ikinä puolustettavissa sillä kirjalla, turha edes kuvitellakaan sellaista. Mieletöntä siis heidän käydä täällä kaivamassa verta nenästään, jonka he sitten vuodattavat siellä omilla palstoillaan. Niin että tulipahan nyt tuokin asia selväksi, jos sitten vastaanotto toimii, on jo eri asia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kaupasta ne olivat loppuneet jo aamupäivän aikana, kun joka ikinen kylän ukko oli ehtinyt niitä jo käydä hamstraamassa itselleen, eikä myyjä tiennyt että milloin niitä tulee lisää.
        Matteuksen evankeliumi:
        24:36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
        https://www.koivuniemi.com/raamattu
        Saisivat tuollaiset Uunot ja kaiken maailman salarunkkaribuahahaaspedemoralisoijauskikset pysytellä omilla palstoillaan, kun se niiden täällä moralisointi sekä jatkuvat viestien poisto-yritykset ovat niille vain tekosyy omiin runkkukäynteihinsä täällä. Tai pitäisivät nämä uskissalarunkkarit mölyt mahoissaan, niin ettei tulisi sitten niiden omille palstoille täältä vastavierailuja, jotka saavat heidät aina tuntemaan itsensä, isoa satukirjaansa lukemattomiksi ja ymmärtämättömiksi, puolustuskyvyttömiksi, täysiksi uunoiksi. Tuollainen ristiriitaisuuksien kirja kun aina puhuu itse itseään vastaan, eivätkä siis sen pohjalle rakennellut uskot ja aatteet ole ikinä puolustettavissa sillä kirjalla, turha edes kuvitellakaan sellaista. Mieletöntä siis heidän käydä täällä kaivamassa verta nenästään, jonka he sitten vuodattavat siellä omilla palstoillaan. Niin että tulipahan nyt tuokin asia selväksi, jos sitten vastaanotto toimii, on jo eri asia.

        P.S. Itseltäni ei ole täällä poistettu yhtään mitään, mutta on vain aina ihmetyttänyt ne suuret määrät poistettuja häiriöviestejä, jotka siis ovat olleet asiattomia. Jos nuo häiriköt eivät pidä muiden jutuista täällä, niin miksi tänne sitten tulevat? Pysyisivät omilla, mieleisillään palstoilla, eivätkä tulisi tänne ristiretkeilemään!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kaupasta ne olivat loppuneet jo aamupäivän aikana, kun joka ikinen kylän ukko oli ehtinyt niitä jo käydä hamstraamassa itselleen, eikä myyjä tiennyt että milloin niitä tulee lisää.
        Matteuksen evankeliumi:
        24:36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
        https://www.koivuniemi.com/raamattu
        Saisivat tuollaiset Uunot ja kaiken maailman salarunkkaribuahahaaspedemoralisoijauskikset pysytellä omilla palstoillaan, kun se niiden täällä moralisointi sekä jatkuvat viestien poisto-yritykset ovat niille vain tekosyy omiin runkkukäynteihinsä täällä. Tai pitäisivät nämä uskissalarunkkarit mölyt mahoissaan, niin ettei tulisi sitten niiden omille palstoille täältä vastavierailuja, jotka saavat heidät aina tuntemaan itsensä, isoa satukirjaansa lukemattomiksi ja ymmärtämättömiksi, puolustuskyvyttömiksi, täysiksi uunoiksi. Tuollainen ristiriitaisuuksien kirja kun aina puhuu itse itseään vastaan, eivätkä siis sen pohjalle rakennellut uskot ja aatteet ole ikinä puolustettavissa sillä kirjalla, turha edes kuvitellakaan sellaista. Mieletöntä siis heidän käydä täällä kaivamassa verta nenästään, jonka he sitten vuodattavat siellä omilla palstoillaan. Niin että tulipahan nyt tuokin asia selväksi, jos sitten vastaanotto toimii, on jo eri asia.

        Loppu meni höpöksi.


    • Anonyymi

      Nis Raija, vai Maija???

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 33 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2067
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      22
      1782
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1654
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1470
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      64
      1404
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1344
    7. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1328
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1292
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1245
    Aihe