Tapaus sattui jo huhtikuussa, mutta Suomessa siitä uutisoitiin tällä viikolla Hesarin toimesta.
Ulkoministeri Haavisto puhui kiusanteosta ja epäili yhteyttä Natoon.
Jäi perinteisen hissuttelun maku menneiltä ajoilta.
Onko hyssy-Pekasta ollenkaan suurempiin saappaisiin pressaksi?
Hyssy-Pekka on liian lepsu ja pehmeä. Ei tuu mittään.
Ulkoministeri Haavisto puhui kiusanteosta ja epäili yhteyttä Natoon.
Jäi perinteisen hissuttelun maku menneiltä ajoilta.
Onko hyssy-Pekasta ollenkaan suurempiin saappaisiin pressaksi?
Hyssy-Pekka on liian lepsu ja pehmeä. Ei tuu mittään.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Putinin preseennuolija Haavisto pimitti asiaa kolme viikkoa pskahousuna
Eipä tuohon juurikaan ole Suomella mitään tekemistä, Venäjä tekee aina niin kuin tahtoo, ei ne lupia kysele. Ja mitä tulee tuohon että asia uutisoitiin vasta nyt, niin mitäpä me sillä tiedolla olisi tehty, muuta kuin jotkut olisivat aiemmin saaneet aiheen haukkua ketä milloinkin, mutta ehtiihän sen vielä nytkin.
Ei hetkauta meikkää yhtään, kun ei oo mitään asiaaMoskovaan.
Ei, en oo käynyt aikaisemminkaan.
Joskus 60-luvulla olin kyllä kaupankäynnissä Leningradissa.
Myytiin kyniä ja sukkahousuja.
Kopeekoita tuli muistaakseni vai oliko ne ruplia, ja mitäs niillä ostettiin paluumatkalle?
Mukavasti ruplateltiin linja-auton kyydissä takaisin.
"tulee tuohon että asia uutisoitiin vasta nyt, niin mitäpä me sillä tiedolla olisi tehty, muuta kuin jotkut olisivat aiemmin saaneet aiheen haukkua ketä milloinkin, mutta ehtiihän sen "
juu tuo on alistetun sosdemin puhetta, herrat tietää parhaiten asiat mitäpä me niiden tiedoilla tehdään
kun sota alkaa niin herrat tietää senkin joten mitäpä sitä kansalle ilmoittamaan
pannaan ne vain rajalle sotimaan
on jännä millaista tsaarinajan alamaisuutta sosdemit osoittavat vieläkin ja väitän
että tässä on mukana annos kekkoslovakian pimitysaikaa
se oli niin mukavan tietämätöntä kun herrat päättivät ei meillä ollut murheita
kun ei tiedetty liikaa
Miksi siitä olisi ollut tärkeää uutisoida tavallisille rivikansalaisille, joita asia ei lainkaan hipaise käytännössä.
Suomi lähetti kuitenkin nootin Venäjälle siitä. Mitä tavallisen kansalaisen olisi ollut mahdollista asialle tehdä vaikka olisi uutisoitukin?
Se voi olla esim. sodan kehittelyä hivutusta hyökkäyksen suuntaan tms
kansalaisten on ilman muuta tiedettävä tällaiset asiat
se että mikä kukin pystyy tekemään ei riipu sosdemeliitistä
Haavisto on vaikeassa väissä ja piilottelee ei sovi presidentiksi
voi olla eräs mielipide
eli nämä asiat pitää tietää moneltaa kantilta
No häntä minä en äänestä presidentiksi muutenkaan.
En ole aikaisemminkaan äänestänyt.
Kai sieltä ehdokkaista joku sopivampi löytyy, kunhan kaikki julkaistaan.
joo mutta nämä kaikki vaikuttaa
Haavisto on sen verran pelannut (hyväksyi Jugoslaviassa ydinasetyyppisen aseen käytön joka saastutti maaperää ja haukkui Suomessa rauhanomaista ydinvoimaa, valehteli tutkintojaan ja teki itsensä naurettavaksi ylioppilas professorina muka
eli tittelieiden perässä juoksija kun ainoa julkaisu on nuorukaisena kirjoitettu INTERRAILOPAS ...)
että voi uskoa että hänestä tulee pelimies ja epärehellin klovni jos valitaan presidentiksi
Kiinnittäkää huomiota kaikkien huijareiden äitiin ahloseen
putininrenkiin joka poisti maamiinat ja antoi lausuntoja putinin
miehisyydestä tms
akkaon aivan hiljaa tai jauhaa haisapskantwiittejä turhamatkoistaan