Hei!

Pitää vaan yrittää mnnä eteenpäin.
Mut itkut pitää itkee!!! Ajan kanssa kaikki parantuu.
En osaa muuta sanoo.. Ne kun on niin rakkaita niin luopuminen voi tuntua tosi hankalalta..
Voimia sulle!!! :)

koira nukutettiin ikiuneen ke 18.5.2005.. Tuska ja ikävä on aivain järkyttävää :( Ruoka ei maistu ja ahdistaa.. Jos mulla ei olis toista koiraa niin en varmasti nousisi edes sängystä.. Lenkillä käyminen yhden koiran kanssa on outoa, kun toinen puuttuu ja itken muutenkin monta kertaa päivässä.. Nytkin kyyneleet valuu..

Tuo In Memoriam -keskustelu on omistettu koiralleni Honeylle.

Koirani meni yksilötuhkaukseen eli nyt sitten on aivan epätodellinen olo ainakin siihen asti, että saan tuhkan itselleni ja haudattua.

Päätettiin avomiehen kanssa, että kun teetetään pennut ensi talvena tuolle toiselle nuoremmalle koiralleni niin siitä jää yksi narttu meille. Narttu on nyt 1,5 vuotias ja seropi.

Ehkä tämä tuska alkaa tästä pikkuhiljaa helpottaa, mutta nyt ahdistaa kotona olo aivan hirveästi..

Minä siis todellakin tiedän miltä sinusta tuntuu:(

toinen koira huuhtikuussa..Ei ollu ku vasta 2vuotias,mutta sille tuli mahalaukun kiertymä(?) Kauheata oli kun en edes tiennyt koko sairaudesta mitään,koko päivän oli ollut ihan normaali ja sitten keskellä yötä matkalla pieneiläinklinikalle kuoli autoon. Oli todella raskasta meille ja toiselle koiralle. Oli outo lähteä ulos,kun ei ollut kuin yksi koira,ja tämä toinen koiramme oli jonki aikaa aika "masentuneen" oloinen,ruoka ei maittanut kellekkää ja itkettyä tuli monet illat itsensä uneen. Lopulta sitten ikävä alkoi hellittää,mutta välillä nousee pala kurkkuun ku joutuu puhumaan asiasta. Onneksi on paljon valokuvia ja muistoja päässä.

Vaikka et nyt sitä usko ja on tylsää sanoa,mutta ajan myötä se helpottuu...

Niin osoitteeni on [email protected]. En nyt kerkeä olla koneella pitempään, mutta vertaistukea voin sulle mielelläni antaa, itsekin aikoinaan olisin sitä kaivannut. Koirani kuoli 2v sitten 11-vuotiaana.

minun saksanpaimenkoirani pääsi koirien taivaaseen pääsiäisenä, ikää hänellä oli 8 vuotta. mutta parempi hänen tuolla ylhäällä on olla kun oli niin sairas jo, näkö ja kuulo lähti pikku hiljaa ennen lopullista pois menoa! ikävä ei ole vieläkään hellittänyt eikä hellitä ikinä, joka päivä siitä tulee jotain kauniita muistoja mieleen. mutta se on auttanut hiukan ikävään, kun tiedän että hänellä on parempi paikka tuolla muualla kuin täällä koska oli niin kipeä jo! meille jäi nuorempi sakemanni vielä, niin kyllä sekin ikävöi tätä vanhempaa. ostin sitten tälle nuoremmalle sekarotuisen kaverin jonka kanssa saa leikkiä ja olla saman lailla kuin pois menneen haukunkin kanssa. mutta aikaa menee kauan kuin kokonaan unohtaa mutta ikinä ei unohda kokonaan. voimia sinulle eteenpäin!

Suuret osanottoni,
menetin itse 15.11.2004 12½-vuotiaan rakkaan koirani, vieläkin joka päivä tulee rakas ystävä mieleeni ja kova ikävä tulee, vaikka uusi koira onkin tullut jo taloomme.

Ensimmäisinä päivinä en pystynyt nukkumaan ollenkaan ilman unilääkkeitä ja en halunut jäädä yksin kotiin, koska koira ei ollut kotona, eikä ruoka maistunut. Parin viikon jälkeen rupesi elämä voittaa ja jaksoi tehdä työtä ja käydä koulua.

Mutta joka päivä purskahtaa itkuun kun ajattelee vanhaa koiraa.

Ystävien tuki oli minulle erittäin suuri apu. Rakkaimmille ystäville puhuttiin ja itkettiin yhdessä.

Se on varmasti niin että toipuminen kestää armottoman kauan.

Voimia sinulle.