Suuri arvoitus on nyt ratkennut!! Eli tuohon hotelliin todellakin tulee lämmin vesi! Mutta huomatkaa hyvät ihmiset, että lämmin- ja kylmä-puoli ovat hanoissa eri päin kuin Suomessa. Meidän porukasta kaikki eivät tuota huomanneet, eivätkä ymmärtäneet kokeilla toiseen suuntaan, joten he kärsivät kylmässä suihkussa:).
Kuten joku varoitteli, vessan lattia oli liukas! Vaikka tiesin varoa, silti meinasin kerran kaatua. Onneksi horjahdin ovenkarmia päin ja pysyin pystyssä.
Ravintolaa ei vieläkään ollut, aamupala tarjoiltiin toisessa paikassa ja oli ok. Sillä pärjäsi pitkälle päivään.
Voin suositella hotellia. Ihan siisti, vaikkakaan ei kovin kotoisa, kun ei ollut esim. verhoja. Mutta yksi yö siellä meni mukavasti.

Vastaukset 2
Vanhimmat
yö menee rattoisasti kun voi katella, mitä naapuri huoneessa "nuohotaan"...
En ymmärtänyt, mitä tuolla tarkoitit?!