Teollisuusliitto jatkaa samaa vanhaa paatostaan

Teollisuusliitto valitsi uudelleen pitkäaikaisen puheenjohtajan ja vielä hänelle tutun aisaparin, Se tarkoittaa, että vanha jatkuu.

Teollisuusliitto ja sitä edeltänyt Metalliliitto olivat ajamassa Suomen 1990-luvun syvään lamaan. Silloin tuhannet ihmiset tekivät itsemurhan. Eikö yhtään hävetä?

Teollisuusliitto oli kärkenä järjestämässä poliittista lakkoa Sipilän hallitusta ja Eduskuntaa vastaan. Lakolla ei saavutettu mitään. Teollisuusliiton johtaja oli televisiossa kehumassa, että näytettiin joukkovoimaa. Se oli tyhmyyttä. Ihmisiä pakotettiin lakkoihin, lapset jäivät päiväkodeissa ilman ruokaa, kymmenet yritykset kärsivät suuria taloudellisia tappioita. Se joukkovoiman näyttö oli hyökkäys Suomen kansanvaltaista Eduskuntaa vastaan. Lakko oli laiton. Ammattiliittoja sitoi silloin työrauhavelvollisuus, mutta jäseniä pakotettiin ja yllytettiin kieltäytymään työstä. Uskomatonta, että SAK:ta, sen liittoja ja lakon järjestäjiä ei asetettu lain edessä tuomiolle. Trump saa vielä tuomionsa omasta hyökkäyksestään kansanvaltaa vastaan, mutta Teollisuusliiton elvistelijän osa jäi vielä omantunnon tuskien varaan.

Teollisuusliitto on ollut yksi kärkiliitoista romuttamassa kolmikantaa. Ylimielisyys ja puheet "saavutetuista eduista" ovat ajureina. Onko kysymys liittoneuvostojen ja -hallitusten kouluttamattomista ihmisistä vai kommunismin tavasta rettelöidä, mutta kolmikannasta ei tule mittään. Lakoilla kiristäminen, uhkailu ja mantra saavutetuista eduista ei ole kehittämistä. Kolmikannan tarkoitus on ollut kehittää. Paljon on saatu historiassa aikaan, mutta tänä päivänä ammattiliitot eivät siihen kykene. Ammattiliitoilla ei ole veto-oikeutta. Se on putinismia. Ammattiliitot yrittävät hampaat irvessä estää tuhansien järjestäytymättömien yritysten paikallisen sopimisen. Se on yksi lainvastainen teko. Suomessa on liittymisen vapaus, koskee ihmisiä ja myös yhteisöjä. Paikallisen sopimisen estäminen on perustuslain vastaista. Sitä SAK ajaa, laitonta toimintaa.

Laittomien lakkojen sakot pitää saada moninkertaisiksi. Laittomien lakkojen aiheuttamien haittojen korvausvelvollisuus liitoille ja lakkojen järjestäjille pitää suurentaa. Yksityishenkilöiden yhteiskanne on oltava virkamietyönä helppoa ja selkeää. Laittomien lakkojen sakot ovat ja järjestäjien tuomiot ovat aivan liian pienet. Aikanaan Antti Rinne tuomittiin laittoman lakon järjestämisestä. Se ei kuitenkaan esimerkkinä ole hillinnyt laittomia lakkoja. Lain pitää olla ennaltaehkäisevää. Vastustaako SAK tätä? Siis kannattaa laittomuutta?
10253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Nyt on liian jännää kääkk

Äänestä
  • 😍😋😍😋😍😋😍😋😍

    😍 ­­N­­y­­­m­­f­o­­m­­a­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17870155y

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Ay-mafian alasajo on käsittelyssä hallitusneuvotteluissa. Yksimielisyys on vakuuttava.

Äänestä
  • Liian jännää

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Liian jännää

    Onko suvussasi muita kuuluisia runoilijoita?

    Äänestä

  • AY-mafian paskamahat joutuvat kyllä vielä oikeaan vastuuseen tekosistaan.

    Äänestä

Käykääs kaiken kiireen keskellä kannattamassa tuota kahden sähkömittarin aloitetta, että kämpässä saa olla pörssisähkömittari ja se nykyinen. Niillä voi sitten saada sitä, joka on halvempaa sähköä. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12663

Äänestä

Minulla on kolme italialaisen näköiseltä aggregaattimyyjältä hankittua myllyä joita käyttelen tarpeen mukaan. Kaupanpäälle sain nahkasprayllä kyllästetyn kernitakin.

Äänestä

Kukas täällä nyt laillisuutta kannattaisi, kun ei itse lainsäätäjäkään. Ei ole perustettu perustuslakituomioistuinta. Nytpä sitten perustuslain takaukset yhdenvartaisuudesta ja tasa-arvosta ym. saadaan vain tapauskohtaisesti käräjäoikeuden kautta - jos saadaan.

Tästä pientä toivoa syksyn synkeydessä : Kannata lakialoitetta kahden sähkömittarin sallimiseksi samassa taloudessa. Yksi mittaisi pörssisähköä sen ollessa halpaa ja toinen sopimussähköä sen ollessa halvempaa.
Nykyinen laki kieltää kahden mittarin käytön!!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12663

Äänestä

Kyllä kahta mittaria voi vallan hyvin käyttää, mutta vain toisessa voi olla sähkösopimus voimassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Teollisuusliitto valitsi uudelleen pitkäaikaisen puheenjohtajan ja vielä hänelle tutun aisaparin, Se tarkoittaa, että vanha jatkuu.

Teollisuusliitto ja sitä edeltänyt Metalliliitto olivat ajamassa Suomen 1990-luvun syvään lamaan. Silloin tuhannet ihmiset tekivät itsemurhan. Eikö yhtään hävetä?

Teollisuusliitto oli kärkenä järjestämässä poliittista lakkoa Sipilän hallitusta ja Eduskuntaa vastaan. Lakolla ei saavutettu mitään. Teollisuusliiton johtaja oli televisiossa kehumassa, että näytettiin joukkovoimaa. Se oli tyhmyyttä. Ihmisiä pakotettiin lakkoihin, lapset jäivät päiväkodeissa ilman ruokaa, kymmenet yritykset kärsivät suuria taloudellisia tappioita. Se joukkovoiman näyttö oli hyökkäys Suomen kansanvaltaista Eduskuntaa vastaan. Lakko oli laiton. Ammattiliittoja sitoi silloin työrauhavelvollisuus, mutta jäseniä pakotettiin ja yllytettiin kieltäytymään työstä. Uskomatonta, että SAK:ta, sen liittoja ja lakon järjestäjiä ei asetettu lain edessä tuomiolle. Trump saa vielä tuomionsa omasta hyökkäyksestään kansanvaltaa vastaan, mutta Teollisuusliiton elvistelijän osa jäi vielä omantunnon tuskien varaan.

Teollisuusliitto on ollut yksi kärkiliitoista romuttamassa kolmikantaa. Ylimielisyys ja puheet "saavutetuista eduista" ovat ajureina. Onko kysymys liittoneuvostojen ja -hallitusten kouluttamattomista ihmisistä vai kommunismin tavasta rettelöidä, mutta kolmikannasta ei tule mittään. Lakoilla kiristäminen, uhkailu ja mantra saavutetuista eduista ei ole kehittämistä. Kolmikannan tarkoitus on ollut kehittää. Paljon on saatu historiassa aikaan, mutta tänä päivänä ammattiliitot eivät siihen kykene. Ammattiliitoilla ei ole veto-oikeutta. Se on putinismia. Ammattiliitot yrittävät hampaat irvessä estää tuhansien järjestäytymättömien yritysten paikallisen sopimisen. Se on yksi lainvastainen teko. Suomessa on liittymisen vapaus, koskee ihmisiä ja myös yhteisöjä. Paikallisen sopimisen estäminen on perustuslain vastaista. Sitä SAK ajaa, laitonta toimintaa.

Laittomien lakkojen sakot pitää saada moninkertaisiksi. Laittomien lakkojen aiheuttamien haittojen korvausvelvollisuus liitoille ja lakkojen järjestäjille pitää suurentaa. Yksityishenkilöiden yhteiskanne on oltava virkamietyönä helppoa ja selkeää. Laittomien lakkojen sakot ovat ja järjestäjien tuomiot ovat aivan liian pienet. Aikanaan Antti Rinne tuomittiin laittoman lakon järjestämisestä. Se ei kuitenkaan esimerkkinä ole hillinnyt laittomia lakkoja. Lain pitää olla ennaltaehkäisevää. Vastustaako SAK tätä? Siis kannattaa laittomuutta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu