niin, mistä löytyisi se lainkohta, jonka perusteella suomessa voidaan syyttää suomen kansalaista suomen lain vastaisesta teosta, joka on laillinen tekomaassa.(esim minkä persteella voidaan tuomita lapsiin sekautuneeksi, vaikka suojaikäraja kohdemaassa pienempi kuin täällä, tai huumejutusta joka tehty hollannissa)
Mitenkä on?
suomessa
1156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
säädetään rikoslain 1 luvussa. RL 1 luvun 6 pykälä sanoopi, jotta:
"Suomen kansalaisen Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Jos rikos on tehty millekään valtiolle kuulumattomalla alueella, rangaistavuuden edellytyksenä on, että teosta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus."
Lisäksi pykälässä rinnastetaan Suomen kansalaiseksi henkilö, joka rikoksen tekohetkellä asui tai oikeudenkäynnin alkaessa asuu pysyvästi Suomessa tai henkilö, joka tavataan Suomesta ja oikeudenkäynnin alkaessa on Islannin, Norjan, Ruotsin tai Tanskan kansalainen taikka tällöin pysyvästi asuu jossakin näissä maissa.
Lisäksi, 7 pykälässä säätetään, että Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, jonka rankaiseminen tekopaikan laista riippumatta perustuu Suomea velvoittavaan kansainväliseen sopimukseen tai muuhun Suomea kansainvälisesti velvoittavaan säädökseen tai määräykseen (kansainvälinen rikos), sovelletaan Suomen lakia.
Suomen lakia sovelletaan tekopaikan laista riippumatta myös Suomen ulkopuolella tehtyyn ihmiskauppaan, törkeään ihmiskauppaan ja 34a luvussa tarkoitettuun rikokseen (eli terrorismirikoksiin). Ja sitten vielä ydinräjähderikokseen jne.