Miksi koulussa on kokeita??

Anonyymi-ap

Miksi koulussa on kokeita?

Ja voisiko olla toisin? Aivan varmasti voi olla ja varmaan pitäisi ollakin. Kokeet voivat olla yksi objektiivisimmistä tavoista mitata osaamista, jotta aineesta/ kurssista saadaan määritettyä numero. Kokeet voivat olla tapa
lisätä opiskelumotivaatiota ja saada arvioita omasta osaamisesta. Mutta kokeet voivat myös olla, ja nykyisessä
arviointijärjestelmässä ovatkin, hyvin ongelmallisia.

Minun silmissäni näyttää sille, että kokeista on tehty (tai ollaan tekemässä) opiskelun päätavoite. Itse oppiminen ei tunnu
olevan tärkeää, kunhan vain kokeet sujuisivat mallikkaasti. Kokeet voivat olla hyvä työkalu, mutta ei siinä tapauksessa, jos niitä
käytetään väärin. Nykyisinkin, jostain kumman syystä, kokeet pidetään oppimisjakson lopussa (kun jokin, esimerkiksi matikan kurssi on jo päättynyt ja uusi on jo alkamassa) näin ollenhan palaute saapuu vasta, kun aiheen oppiminen on jo päättynyt.
Vähän sama asia, jos vatupassilla alkaisi mittaamaan ja arvioimaan seinähyllyn suoruutta sen jälkeen, kun se on jo hakattu
kiinni seinään. (Ja kukaan hulluhan sitä ei sen jälkeen enää revi seinältä, että saisi laitettua suoraan...)

Nykyisenlaiset kokeet myös tietyllä tavalla kannustavat ulkoaopetteluun. Tietoa sullotaan lyhytkestoiseen muistiin ja sitten
kokeen jälkeet asiat haihtuvat päästä melko nopeasti. Tämä ei ainakaan kehitä pitkäjänteisen oppimisen taitoa…
Kokeet eivät (eivätkä myöskään opettajat) voi erottaa toisistaan ulkoaopettelua ja “todellista oppimista”, jos arviointi tehdään
vain (tai vahvasti vain) kokeen/kokeiden avulla. Tuntuu siltä, että kokeessa ei ole väliä tunnistaako opiskelija oikeasti konseptin vai onko asia vain ulkoaopeteltu. Kokeet vaikuttavatkin arvosanan suuruuteen mielestäni aivan liikaa.

Kokeet eivät myöskään valmista elämään, yleensä vain toisiin kokeisiin. Kokeissa harjoitellaan, että osattaisiin sitten isommassa ja tärkeämmässä kokeessa (esim YO kokeet) tehdä paremmin. Näin ollen kokeet voivat myös vaikuttaa, ja ihan varmasti vaikuttavat, siihen miten
opiskelija näkee opiskelun. Jos koulussa painotetaan vain kokeita, niin ei ole ihme, että itse opiskelu alkaa tuntua kokeita
varten harjoittelulta. Jos jokaisen kurssin alussa (tai jokaisella tunnilla) puhutaa siitä, mitä tulee olemaan seuraavassa
kokeessa, mitä tulee osata koetta varten ja milloin seuraa koe on, niin eikö opiskelusta silloin tule nimenomaan kokeeseen
valmistautumista?

Voitaisiin vielä lisätä, että kokeet voivat tuottaa myös opiskelijoille suurta (ja toisaalta tarpeetonta) ahdistusta. Asiaa ei
varmaankaan myöskään auta, että kokeista tehdään niin suuri osa opiskelua. Kokeet ovat myös hyvin kilpailuhenkisiä. Kun
opiskelijat luokitellaan “hyviin” ja “ei niin hyviin” ei voida välttyä kilpailulta. Kilpailustakin on näin ollen tullut hyvin vahva osa koulusysteemiä. Itse opiskelu saattaa jäädä kakkoseksi, jos jos oppilas keskittyy vain hyvien arvosanojen saantiin. On myös turha alkaa märisemään siitä "kilpailuhan on vain hyväksi", koska nyt puhutaan opiskelusta.

Kokeetkaan eivät ole aina samanlaisia. On ihan opettejastakin kiinni, että onko kokeissa suurin osa tehtävistä on termien
selittämistä vai jotakin muuta (ei niin ulkoaopettelemista) vaativaa tehtävää. Opiskelijat ovat hyvin vahvasti opettajien armoilla, siinä mitä heiltä kokeessa vaaditaan.

Tämäkin asia on niin puhuttu. Tuntuu, että yhä usemmalla on jo tiedossa, että kokeet eivät ehkä ole maailman parhain tapa mitata oppimista, mutta silti mikään ei tunnu
muuttuvan. Olen kuullut, että joissain maissa on ihan kokonaisia kouluja, jotka eivät käytä kokeita vain joitakin muita arviointiperusteita. (Ja ei kyllä itsellänikään kaikki opettajat ole aina pitäneet kokeita) Olisi hauska kuulla vaikuttaako kokeiden korvaaminen muilla osaamisen näyttämisillä esimerkiksi kouluviihtyvyyteen tai oppilaiden hyvinvointiin.

- 18v opiskelija

1

1231

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyviä näkemyksiä. Lukiossa jotkut opettajat ovat pitäneet pienehköjä välikokeita, jotka tasoittavat opiskelua koko kurssin ajalle ja joista saatu palaute auttaa loppukokeeseen valmistautumista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      780
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      73
      600
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      49
      590
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      589
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    Aihe