Isäni ruukas kertoa eräästä alttaritaulu maalaajasta , hän oli maalaamassa alttaritaulua iltaisin niin monena peräkkäisenä iltana oli häntä tullut vierailemaan mustiin pukuun ja hattuun pukeutunut mies.
Tämä kyseinen mies oli sanonut maalaajalle että sinä aina maalaat taivaasta ja enkeleistä, mutta lähe kanssani katsomaan helvettiä,
Maalaaja oli kieltäytynyt joka kerta mutta mustiin pukeutunut mies tuli aina takasi,
Sitte tämä maalari oli kertonut asian papille joka oli kehoittanut häntä lähtemää miehen mukaan mutta sanonut että älä lähde ilman Raamattua.
No taas oli mustiin pukeutunut mies tullut hänen luo ja käskenyt ähteen mukaana, joo hän lähtee oli maalaaja sanonut mutta en ilman Raamattua.
Enisin oli se mies sanonut että et ota mukaan Raamattua mutta hän oli sanonu että hän ei ilman lähe.
No hän hyväksyi asian ja he menivä sakkaristoon ja siellä oli ollut ovi jonka mies aukaisi.
rappuset meni alas alas.rupesi kuulumaan itkua ja parkua pääsivät viimein aivan alas ja hän näki sen kauhistuksen edessään, hän avasi Raamatun ja rupesi lukemaan uutta testamenttia,.Seuraavaksi hän muistaa heränneensä kirkon penkiltä.
Ja hän rupesi maalaamaan sen mitä oli nähnyt, ja laittoi esille.
Mutta kun sunnuntaina oli ollut Jumalan palvelus niin ihmiset ei ollu uskaltanu tulla kirkkoon. ne visssiin oli siirretty Haukiputaan kirkon kellarii. Onko kukaan muu kuullut kertomusta?
Alttaritaulumaalaaja.
Anonyymi-ap
1
430
Vastaukset
- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#178726980
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2313417- 603005
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I392573Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk312532Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve792048Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä851889Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro191855Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401832Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.911692Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691053