Hei, ketkä oli tänään kokeessa voisiko kertoa oliko koe vaikea? ehtikö tehtävät tehdä hyvin vai tuliko kiire? millaisia tehtäviä oli? pääsykokeet vielä edessä ja jännittää.
Vastaukset 15
- Anonyymi
Matematiikka ja päätöksentetaidot olivat helppoja. Minulla oli todella vaikeaa suomen kieli ja englantia. Aika kului niin nopeasti. Artikkeli oli liian pitkä. Luin sen uudestaan ja uudestaan.
- Anonyymi
Ok. Mielenkiintoista
- Anonyymi
Onko nämä tehtävät kaikilla samat vai arpooko kone ne jokaiselle erilaiset? Esimerkiksi matematiikka osio
- Anonyymi
Olen tehnyt kokeen aiemmin. Tämän jälkeen en tee enää. Ennakkomateriaalia ei ole. Edellisten vuosien kokeita ei julkaista, joten kukaan ulkopuolinen ei voi arvioida tehtävien järkevyyttä tai järjettömyyttä. On jännää ja salaperäistä. Testitehtävistä ja haamutehtävistä ei saa pisteitä ja kokeeseen osallistuja ei tiedä mitkä ovat niitä. Tunnetaidolliset ja eettiset tehtävät olivat monitulkintaisia. Ei yhtä oikeaa vastausta ole olemassakaan. Kyse on vain tulkinnasta. Matikan osio on vaikeutunut niin, että 13 tehtävästä saa ehkä 5 oikein. Ennen sain oikein 13/15. Englannin osiossa ei pärjää, jos ei osta valmennuskurssia.
Koe on laadittu niin, että sitä ei ole tarkoitus suorittaa vaaditussa ajassa. Siinä pelataan aikaa ja toisia osallistuvia vastaan, että jos joku arvailee vastauksia väärin ja itse jätät vastaamatta, niin sinä et saa miinuspisteitä. Ts. yrittäminen ei kannata.
Kannattaako edes ostaa valintakoevalmennusta? Ehkä matikasta ja englannista kannattaisi maksaa valmennuskurssi. Kaikki on rahasta kiinni. Jos maksat, pääset sisään. Ehkä.- Anonyymi
Mielestäni matikka oli suht helppoa, kuten myös englanti oli mielestäni erityisen helppo myös, aikaisempina vuosina koen olleen hankalampaa tekstiä, nyt hyvin helppolukuista. Mutta ajan kanssa samaa mieltä, matikassa ja matemaattis-fysiikka mikälie aika tahtoi loppu kesken, kun jäi jumiin laskemaan jotain yksittäistä laskua. Nopeutta näissä vaaditaan, sitä itseltä ei tahtonut löytyä vaikka taitoa ehkä olisikin tehtävät selvittää. Tosin jälkimmäisessä oli muutama todella haastava tehtävä myös. Etikkaa ja tunnetaitoja en itse kokeessa tehnyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielestäni matikka oli suht helppoa, kuten myös englanti oli mielestäni erityisen helppo myös, aikaisempina vuosina koen olleen hankalampaa tekstiä, nyt hyvin helppolukuista. Mutta ajan kanssa samaa mieltä, matikassa ja matemaattis-fysiikka mikälie aika tahtoi loppu kesken, kun jäi jumiin laskemaan jotain yksittäistä laskua. Nopeutta näissä vaaditaan, sitä itseltä ei tahtonut löytyä vaikka taitoa ehkä olisikin tehtävät selvittää. Tosin jälkimmäisessä oli muutama todella haastava tehtävä myös. Etikkaa ja tunnetaitoja en itse kokeessa tehnyt.
Minun kokeeseen kuuluivat eettiset taidot ja tunneälytaidot. Treenasin matikkaa ja enkkua. Englanti oli vaikein. Tältä osin kokeet saavat tässä muodossaan olla viimeiset. Työn takia hain, että saisin töitä.
- Anonyymi
Matematiikka, fysiikka ja looginen päättely olivat mielestäni ok.
Sen sijaan Suomen ja Englannin kielet.. Ei Jeesus, ihan kuin ei olisi koskaan puhunut ja kirjoittanut. Olen kuullut parilta muulta samaa.- Anonyymi
No ihan samaa mieltä! Matikka, fysiikka ja looginen osio oli ok.. MUTTA Sain enkkuun vastattua vaan 3 kohtaan koska en muihin uskaltanu vastata. Nyt kuitenkin jäin miettimää että näistä kolmesta vähintään kahden vastauksen pitää olla oikein että pääsen edes osiota läpi..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ihan samaa mieltä! Matikka, fysiikka ja looginen osio oli ok.. MUTTA Sain enkkuun vastattua vaan 3 kohtaan koska en muihin uskaltanu vastata. Nyt kuitenkin jäin miettimää että näistä kolmesta vähintään kahden vastauksen pitää olla oikein että pääsen edes osiota läpi..
Englanti oli todella vaikea.. Äikkä kans todella puuduttava! Jaksoin keskittyä 20min ja jengi alkoi kolistelemaan kun lähtivät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Englanti oli todella vaikea.. Äikkä kans todella puuduttava! Jaksoin keskittyä 20min ja jengi alkoi kolistelemaan kun lähtivät.
Ihan sama kokemus.
- Anonyymi
Sikäli jos olette ylioppilaita, niin helpointa on mennä korottamaan arvosanoja, kun aikaa on kokeessa ruhtinaallisesti. Sitten vain papereilla hakemaan. Tai sitten käy aikuisamiksen (joka on todella helppo aikuiselle) ja niillä papereilla sisään.
- Anonyymi
On se isompi työ lähteä korottamaan yo-arvosanoja ja maksaa niistä vielä päälle.. kuitenkin kursseja +4 per aine… mielummin kokeilee pääsykoetta joka reilusti helpompi suorittaa, eikä pisteitäkään paljoa tarvitse jokaosiosta saada että on mukana valinnassa. Tietenkin alakohtaista, että paljon pisteitä tarvitsee tullakseen valituksi, mutta ei nekään mahdottomuus saada.
- Anonyymi
"aikuisamiksen" Aikuisille suunnatut ammattiopinnot yleensä suoritetaan näyttötutkintoina. Näyttötutkintoja ei hyväksytä todistusvalinnassa. Usein ovat myös lyhyempiä eli käydään tiivistetysti vaikka olisikin sama opintomäärä kuin nuorille suunnatuissa ammattiopinnoissa. Ainoastaan nuo 3vuotta kestävät nuorille suunnatut päiväopintoina tehtävät ammattiopinnot hyväksytään.
"Aikuisena" ainoa realistinen tapa todistusvalintojen suhteen on käydä iltaisin avoimessa nostamassa lukion numeroita tai käydä vaikka ihan kokonaan iltaopintoina lukio.
Usein tuo koe on helpompi vaihtoehto. Etenkin jos käyt töissä ja aikaa on rajallisesti. Riippuu tietenkin hakukohteesta, mutta suureen osaan hakukohteista on mielestäni helppo päästä. Mitä vipusesta on pisteitä katsonut eri hakukohteista. Tietyt kohteet ovat vaikeita lähinnä sen takia, että paikkoja voi olla per haku vaikka 20-40 ja hakijoita tuhansia.
Joissakin hakukohteissa taas paikkoja on kuitenkin useita satoja ja niihin pääsemiseksi pisteitä tarvitsee olla erittäin vähän tai keskitasoa. Jotkut kohteet myös sellaisia, että aikalailla kaikki pääsevät sisään kunhan vain pääsevät kokeesta läpi eli hakijoita voi olla jopa vähemmän kuin paikkoja.
Ennen toisaalta oli helpompaa päästä AMK sisään, koska kokeet olivat erilaiset. Nykyinen järjestelmä ei ole hirveän hyvä useammalle alalle. Ennen moniin paikkoihin oli motivaatiohaastatteluja, sekä tehtäviä itse alaan liittyen. Katsottiin soveltuvuutta aika paljon. Nykyinen järjestelmä on toisaalta paljon halvempi, mutta ei katso ollenkaan sitä hakeeko aloille oikeasti soveltuvia henkilöitä. Se on säästötoimi. Koulutuksesta on vähennetty jo pitkään.
- Anonyymi
Oli ihan sika vaikee!
- Anonyymi
on se vaikea, ei kannata edes yrittää
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran98906Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?150839- 63708
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26682Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47674Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46644- 44597
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä29552Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20533- 31531
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27516Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee417492- 6486
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81479- 44461
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.29451- 30446
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363432- 38416
En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39414