Millainen äiti, sellainen vaimo?

Anonyymi-ap

Olen tässä miettinyt sellaista asiaa että kun lapsena/teininä on väkisinkin jokainen miespuolinen nähnyt kotonaan äidin alasti ja alusvaatteillaan, että tuleeko siitä miehen alulle jonkinlainen käsitys miltä se tuleva puoliso pitäisi näyttää? Siis tarkoitan että muovautuuko sellaisesta kropasta, joka äidillä on, pojan mieleen naisen malli?

Omasta puolestani voin sanoa että jouduin aikoinaan käymään paljon vanhempieni kanssa saunassa, koska asuimme kerrostalossa ja siellä oli tosi tarkasti rajatut saunomisajat. Teininäkin kävin silloin vielä paljon saunassa heidän kanssaan ja silloin jo tuli katseltua näitä naisen "eräitä paikkoja" hyvinkin suurella mielenkiinnolla.

Äitini oli tuohon aikaan hyvin kaunis ja seksikäs nainen. Noin 160 cm pitkä, muhkeat hyvän malliset rinnat (85C) ja kiinteä sekä todella muodokas takapuoli, minkä lisäksi karvainen haaroväli, joka tosin oli aina hyvin siististi trimmattu kolmio.
Seurasin aina silmä kovana kun hän alkoi pestä hiuksiaan ja oli silmät kiinni. Muistan kun vaahtoa alkoi valua hiljalleen rintoja pitkin alemmas ja alemmas... sitten kun vaahtoa oli karvoissakin, niin se näytti jotenkin tavattoman seksikkäältä.

Toivottavasti mitkään spedeilijät ei vaivaudu tänne keljuilemaan.

216

20128

    Vastaukset

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      No jopas sattu olee tuo mun mutsin olonen iha kaikkee myöten!!!🤪
      Allu

      • Anonyymi

        Kerro Allu lisää 😁👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro Allu lisää 😁👍

        Mitäs lisää haluut tietää. Toi on vaan ihan ku mutsi rilleinee ja saman kokosini tisseinee ja ilmeineen.
        Allu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs lisää haluut tietää. Toi on vaan ihan ku mutsi rilleinee ja saman kokosini tisseinee ja ilmeineen.
        Allu

        Kuulostaa aikas mageelta 🤩

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulostaa aikas mageelta 🤩

        No eikö!😜
        Allu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eikö!😜
        Allu

        Onko sun äiti kuinka estoton? Antaako pojan katsella?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sun äiti kuinka estoton? Antaako pojan katsella?

        Kyl se monesti alasti tai muute vaa vähissä vaatteissa. Kiva sitä on kattoa!! Välil nolottaa kun kaveritki kattoo sitä mut onneks ei tartte hävetä et se ois ruma.
        Allu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyl se monesti alasti tai muute vaa vähissä vaatteissa. Kiva sitä on kattoa!! Välil nolottaa kun kaveritki kattoo sitä mut onneks ei tartte hävetä et se ois ruma.
        Allu

        Ai että kun kuulostaa hyvältä! Meillä äiti käytti ennen hyvin seksikkäitä alusvaatteita. Ei stringejä, mutta sellasia hyvin paljastavia ja kauniita. Valtaosa oli sellaisia edestä läpikuultavia ja sitten ne yhdistettynä tuohon isohkoon ja muodokkaaseen takapuoleen niin...
        AP.

        No just tollasena nään sen usein ja sillä niitä asui nii paljon erilaisii toine toistaan seksikkäämpiä.
        Allu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No just tollasena nään sen usein ja sillä niitä asui nii paljon erilaisii toine toistaan seksikkäämpiä.
        Allu

        On varmasti kiva katsella 🤩

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On varmasti kiva katsella 🤩

        Niin on. Varsinkin aina kun sen näkee pitsisissä tai läpikuultavissa rintsikoissa ja pikkareissa alkaa väkisinkii seisomaan. Vähä noloo kun kaverit kehuu mutsii seksikkääks ja kai niilläki seisoo kun ne saa kattella äitii mut toisaalta ei se mua haittaa.
        Mutsi on aina vaa nii huolettoman ilonen alusasuissa et tajuukohan se itettää kui pornon näkönen se siinä aina on.

        Jotkut naiset vaan taitaa tykätä miesten huomiosta 😃

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotkut naiset vaan taitaa tykätä miesten huomiosta 😃

        No huomioo se kyllä saa hitosti kun vaikka pelkissä rintsikoissa ja pikkareissa kulkee.
        Allu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No huomioo se kyllä saa hitosti kun vaikka pelkissä rintsikoissa ja pikkareissa kulkee.
        Allu

        Ihan varmasti. Meillä se aina siisti karvoitustaan ja se oli aina hyvin tasainen.
        Kerran sitten kysyin häneltä että onko ollut koskaan posliini :D Meni hiukan hämilleen ja sanoi ettei muistaakseen ole ollut. Jäi vähän sellainen kuva ettei vaan kehdannut suoraan myöntää :)

        Mutsilla vaan pien musta karvotus näkyy sieltä pikkareiden tai yöpaidan läpi.
        Allu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutsilla vaan pien musta karvotus näkyy sieltä pikkareiden tai yöpaidan läpi.
        Allu

        Eilen näin et mutsi onkin nyt kans täys posliini.
        Joteskii rivolta se sieltä nyt näyttää!
        Allu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eilen näin et mutsi onkin nyt kans täys posliini.
        Joteskii rivolta se sieltä nyt näyttää!
        Allu

        😍🤩😋

      • Anonyymi

        Minkä ikäinen äitisi on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä ikäinen äitisi on?

        36 vuotias.
        Allu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        36 vuotias.
        Allu

        Parhaassa iässä 😊👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs lisää haluut tietää. Toi on vaan ihan ku mutsi rilleinee ja saman kokosini tisseinee ja ilmeineen.
        Allu

        Ihana äiti sulla 😊

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihana äiti sulla 😊

        Niin on. Aina kun äiti vähänkii humalassa niin se on välittömämpi pukeutumisessaa ja muuteskin. Pyys mua viime lauantaina saunaanki kanssaan mut enhän mä voinu kun mulla ois alkanu seisoo kummiskin.
        Oon toivonu et sais jostain tollasen mutsin olosen tyttökaverin.

        Mee ihmeessä saunaan ja jos seisoo, nii sitte seisoo! 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mee ihmeessä saunaan ja jos seisoo, nii sitte seisoo! 🤣

        En hitto kehtaa! Mitä mutsi siitä aattelis jos kalu jäykkänä oon alasti sen kanssa!!? Ja on 100 varma et kun siel näkisin mutsin isot tissit ja pillunki paljaana et mulla muna jäykkenis vaik kuin yrittäisin et ei.
        Allu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En hitto kehtaa! Mitä mutsi siitä aattelis jos kalu jäykkänä oon alasti sen kanssa!!? Ja on 100 varma et kun siel näkisin mutsin isot tissit ja pillunki paljaana et mulla muna jäykkenis vaik kuin yrittäisin et ei.
        Allu

        No mulle kävi aikoinaan just sillai 🤣🤣 Ap.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mulle kävi aikoinaan just sillai 🤣🤣 Ap.

        Ai! Kuis sun mutsi suhtautu siihe vai näkikö se ees et sulla oli muna jäykkänä?
        Allu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai! Kuis sun mutsi suhtautu siihe vai näkikö se ees et sulla oli muna jäykkänä?
        Allu

        Ei se tainnu nähdä koskaa mun stondista. Hän meni suihkuun aina ekana ja silloin tiirasin saunan ovenraosta peseytymistä. Ap.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se tainnu nähdä koskaa mun stondista. Hän meni suihkuun aina ekana ja silloin tiirasin saunan ovenraosta peseytymistä. Ap.

        Voi kunpa pääsisin vielä ajassa taaksepäin ja taas noille saunareissuille... kun löytäisin edes YHDENKIN kotivideon missä hän sitä toosaansa levitteli, mutta siltä vaikuttaa ettei enää löydy...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se tainnu nähdä koskaa mun stondista. Hän meni suihkuun aina ekana ja silloin tiirasin saunan ovenraosta peseytymistä. Ap.

        Täst jo jonki aikaa mutta viimeks kun olin mutsin kanssa saunassa ja mulla seiso ku kanki ja näin et äiti katteli sitä. Sen jälkee en oo enää kehannu mennä sen kanssa sinne samaa aikaan.
        Allu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täst jo jonki aikaa mutta viimeks kun olin mutsin kanssa saunassa ja mulla seiso ku kanki ja näin et äiti katteli sitä. Sen jälkee en oo enää kehannu mennä sen kanssa sinne samaa aikaan.
        Allu

        Ymmärrän toisaalta tilanteen, mutta mee ihmeessä silti jos saat mennä 😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrän toisaalta tilanteen, mutta mee ihmeessä silti jos saat mennä 😅

        Jos se viel kuttuu nii ehkä sit meen. Näkis sen ainaki kunnolla alasti.
        Allu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos se viel kuttuu nii ehkä sit meen. Näkis sen ainaki kunnolla alasti.
        Allu

        No tottahan toki 😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tottahan toki 😁

        Ihan ku äiti lukis mun ajatuksia!!
        Mutsi sano heti aamusta et illalla lämpenee sit sauna. Se valitti isoo sähkölaskuaan ja et eriksee saunominen saa loppuu nyt kun se on liian kallista sille. Sanoin vaa joo ja kulli jäykisty heti jo ajatuksesta et illalla saunotaa yhessä!!

        Voi että! Mahtavaa 😅 Kerro sitten miltä näytti 😉

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi että! Mahtavaa 😅 Kerro sitten miltä näytti 😉

        Saan ainakin pienen hetken katella vapaasti takaa mutsin nakupersettä kun se sano kui ihanaa on kun se pitkästä aikaa saa selänpesijän.
        Kerron joo sitte!
        Allu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan varmasti. Meillä se aina siisti karvoitustaan ja se oli aina hyvin tasainen.
        Kerran sitten kysyin häneltä että onko ollut koskaan posliini :D Meni hiukan hämilleen ja sanoi ettei muistaakseen ole ollut. Jäi vähän sellainen kuva ettei vaan kehdannut suoraan myöntää :)

        Kyllä varmasti on ollut posliini 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs lisää haluut tietää. Toi on vaan ihan ku mutsi rilleinee ja saman kokosini tisseinee ja ilmeineen.
        Allu

        Olis kiva nähdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs lisää haluut tietää. Toi on vaan ihan ku mutsi rilleinee ja saman kokosini tisseinee ja ilmeineen.
        Allu

        Onko Allulla nyt uusia tilanteita?

    • Anonyymi

      Kyllä muistelen myös nuorena miehen alkuna katselleeni äitini muotoja saunassa. Terhakkaat pienet rinnat, musta karva kolmio sekä nätti kiinteä pylly. Monesti siinä katsellessani, kun äiti saippuoi kehoaan alkoi ottamaan eteen. Kyllä äiti sen myös monesti huomasi. Muistelen käyneeni äidin kanssa saunassa vielä 16v ikäisenä.

      • Anonyymi

        No itse kävin 15 vuotiaaksi asti hänen kanssaan saunassa.
        AP.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No itse kävin 15 vuotiaaksi asti hänen kanssaan saunassa.
        AP.

        Diibadaaba liibalaaba trallallaa

      • Anonyymi

        Wau! Voin kuvitella :P

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Diibadaaba liibalaaba trallallaa

        Aivan turha kommentti...

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Meillä äiti oli välillä hyvinkin innokas esittelemään itseään. Muistan kun isä sääti joskus jotain uuden videokameran kanssa, niin äiti tuli siihen alasti keimailemaan :D Sitten istui tuolille ja alkoi levittelemään haarojaan kameralle :D
      AP

      • Anonyymi

        Ootko joskus päässyt näkemään niitä videoita, missä äitisi levittelee jalkoväliään ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ootko joskus päässyt näkemään niitä videoita, missä äitisi levittelee jalkoväliään ?

        Olen päässy kerran ja oli se kyllä aika kovettua levittelyä 🤩😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen päässy kerran ja oli se kyllä aika kovettua levittelyä 🤩😂

        Lisäystä vielä edelliseen. Yritin etsiä vielä noita nauhoja, mutten enää löytäny... 😒 mutta kyllä hyvin muistan sen yhden pätkän. Siinä oli kyllä haarat komeasti auki ja tuo siistitty pillu koko komeudessaan. Olis nykypäivän Onlyfansiin kovaa kamaa 😂

        Kiva kuulka. Näun aikoinaan nomesti, kun äitini hieroi karvaista pilluaan. Oli kyllä pakko siinä samalla runkkailla ja katsella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiva kuulka. Näun aikoinaan nomesti, kun äitini hieroi karvaista pilluaan. Oli kyllä pakko siinä samalla runkkailla ja katsella.

        On siinä ollut varmasti mahtava näky 😋 Harmi kun päällenauhoitettua kasettia ei voi enää pelastaa... Mä tuossa kävin vielä läpi kaikki nuo pienet kasetit, jotka sillä kameralla kuvattiin. Olis ollu kyllä hienoa löytää vielä se pilluvideo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On siinä ollut varmasti mahtava näky 😋 Harmi kun päällenauhoitettua kasettia ei voi enää pelastaa... Mä tuossa kävin vielä läpi kaikki nuo pienet kasetit, jotka sillä kameralla kuvattiin. Olis ollu kyllä hienoa löytää vielä se pilluvideo.

        No olishan se kyllä. Muistelen äitiäni lämmöllä ja hänen karvaista pilluaan. Tissit oli pienet ja terhakkaat. Kyllä äiti myös monesti näki minun runkkailevat ja haistelevan hän pikkupöksyjään. Luulen, että äitiä tuo näky kiihoitti ja myös siksi antoin minun katsella hänen runkkailujaan.

        Jep. Äiti teki sitten välillä sellaista että istui lauteilla siten että oli molemmat jalat nostettu ylälauteelle ja senhän jokainen tietää miltä pillu näyttää koko komeudessaan. Joskus vain tuijotin sitä pitkään, niin äitini kysyi viekkaasti: "No miltä näyttää?" 😄

        Sama meillä. Äiti istui useasti jalat koukussa levällään ylälauteilla. Siinä tosian oli pillu koko komeudessaan näkösällä. Kyllä silloin kyrpä koveni välittömästi ja kyllä äiti sen tietty huomasi. Kiusallaan tuora varmaan teki, kun oli outo virne aina kasvoilla.

        Joo kyllä meillä ainakin sitä oikein esiteltiin! Ja kyllä minä kattelin silmä ja kulli kovana 😂 Sen pesua oli kans mukava seurata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo kyllä meillä ainakin sitä oikein esiteltiin! Ja kyllä minä kattelin silmä ja kulli kovana 😂 Sen pesua oli kans mukava seurata.

        Muistan yhden kerran, kun äiti oli suihkussa ja menin pesuhuoneeseen hampaita pesemään. Äiti levitti vähän jalkojaan ja pyllisti minuun päin. Nosti suihkun lattialta suorin jaloin pesuaine purkkia. Kyllä siinä nuoren miehen silmä lepäsi, kun pillu avoinna oli ja vesi valui pillun karvoja pitkin. Arvaa oliko kyrpä kovana. Sitten äiti nousi ja vilkaisi olkansa yli minua ja hymyili.

        Voi että mikä näky!!! Ja kyllä ne vaan mieluusti tuota pilluaan esittelevät 😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen päässy kerran ja oli se kyllä aika kovettua levittelyä 🤩😂

        Wautsi! 👍

    • Anonyymi

      Katso minun webcam itsetyydytys videoita - www․onesex․fun/AliisaLoht1990

    • Anonyymi

      mulle jäi nuoruudesta se mieleen et on luonnollista jos on enemmän kuin kaksi jotka rakastelee. Isällä ja äidillä oli usein apuri mukana sängys

      • Anonyymi

        Olisi ollut kiihoittavaa nähdä, kun kaksi miestä olisi nainut äitiä.

    • Anonyymi

      Mun äidillä oli myös tekokyrpä ja joskus fantasioin että olisin nähnyt kun hän käyttää sitä, mutta sitä ei koskaan nähnyt ikävä kyllä. AP.

      • Anonyymi

        Mun äidillä ei ollut tekokyrpää. En ainakaan ikinä nähnyt tai löytänyt mistään.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tässä videossa kohdassa 0:15:15 oleva nainen muistuttaa kovasti äitiäni siihen aikaan! On juuri samanlaiset hiukset ja kasvonpiirteet. Myös pillunkarvat TISMALLEEN samanlaiset! Säpsähdin oikein kun tämä video tuli vastaan että hetkinen... :D
      Ainoa poikkeus vaan se että äidilläni oli muhkeampi takapuoli.
      https://spankbang.com/5h779/video/vintage+big+tits+1988

      Ap.

      • Anonyymi

        Onpa äitisi ollut seksikäs ja hyvät muodot. Täyteläinen perse ja hyvä pillu. Äidillä oli kyllä samanlaiset pillun karvat, kuin tuossa 0.15.15 naisella. Mustat ja tuuheat. Ai että.

        Eikö kuule. Oli oiken seksipommi sanoisin.

      • Anonyymi

        Voi että mikä nainen!! Mielettömän seksikäs 🤩 Kyllä kun tuollainen on kotona nakuillut, niin en yhtään ihmettele että sitä on katseltu. Kaiken huipuksi mahtava karvoitus. Oikein PILLUJEN PILLU! 😛

        No se tosiaan oli oikein pillujen pillu! Hermostuttaa kyllä niin vietävästi kun ei sitä hänen pilluvideoa enää löydy...
        Sen siitä videolta muistan että levitteli haarojaan hyvin antaumuksella hymyillen ja kyseli että "No näkyykö mitää?" Sitten kun sai tuon kysyttyä, niin levitti haarat niin leviälle kun vain voi ja kyllä silloin näkyi :P Ja tosiaan juuri samanlainen kuin tuolla videon naisella...

        Voi huh huh! Siinä on kyllä varmasti mälli lentäny sitä katsellessa 🥵 upea äiti ❤

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi huh huh! Siinä on kyllä varmasti mälli lentäny sitä katsellessa 🥵 upea äiti ❤

        Kyllä on lentänyt! Se oli kyllä niin kiihottavaa kamaa että ei paremmasta väliä.
        Kaiken huippu oli se että kun äitini nimi on Tuula, niin esittelee itsensä aina Tussuksi :D Aina kun puhelimellakin soittaa vaikka siskoilleen tai ystävilleen, niin ensisanat on :"No Tussu täälä hei!"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No se tosiaan oli oikein pillujen pillu! Hermostuttaa kyllä niin vietävästi kun ei sitä hänen pilluvideoa enää löydy...
        Sen siitä videolta muistan että levitteli haarojaan hyvin antaumuksella hymyillen ja kyseli että "No näkyykö mitää?" Sitten kun sai tuon kysyttyä, niin levitti haarat niin leviälle kun vain voi ja kyllä silloin näkyi :P Ja tosiaan juuri samanlainen kuin tuolla videon naisella...

        Nyt lensi kyllä mällit mullakin! 🥵

      • Anonyymi

        Kaunis nainen ❤

    • Anonyymi

      Yhden valokuvan löysin, missä hän esittelee sitä tekokyrpää. Ei tokikaan mikään alastonkuva, mutta kuitenkin 😂

      • Anonyymi

        Oiko iso ja paksu ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oiko iso ja paksu ?

        Normaali suristin 😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Normaali suristin 😅

        Katsoin vielä kuvaa uudestaan, niin vuosi oli 1988.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tulin kerran koulusta kotiin ja samlal ku pääsin sisälle tuli äiti vastaan makuuhuoneesta posket punaisena sukkanuhoissaan ja ilman pikkareita mennen vauhdilla pesuhuoneeseen matkalla sanoen et kuinka sinä nyt jo tulit. Makuuhuoneessa housujensa vyötä kiristeli kylän raksamies Antti joka aika usein poikkesi meillä varsinkin kun isä oli matkoilla.Hirveä pillun tuoksu täytti talon, mit' lie touhunneet. Antti soperteli jotain lattialistojen tsekkauksesta...

      • Anonyymi

        Ootko ikinä päässyt näkemään, kun Antti nai äitiäsi ?

      • Anonyymi

        Mahtavaa!!!

      • Anonyymi

        No jo on varmasti ikimuistoinen ylläri 🤣

    • Anonyymi

      Äiti otti usein mökillä aurinkoa alasti. Makasi yleensä jalat levällään suorana tai koukussa. Nätit oli näkymän ja kulli kyllä koveni. Äiti sen kans useimmiten kyllä huomasti ja virnisteli.

      • Anonyymi

        Voi että! Kun näitä lukee niin alkaa kyllä niin olla painetta eräässä paikassa 🤪

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Meillä äiti myös mökillä ollessaan oli monesti alasti. Teki pikku askareita uleensä nakuna pihalla. Hakeuduin yleensä aina äidin taakse, jotta näkisin avoimen pillunäidin kumarrettua. Ja kyllähän se näkyi. Tuntui, että äippä teki sitä tahalleen. Pakko oli käydä puuvajan takana runkulla silloin.

      • Anonyymi

        On sielläkin ollu mahtavat näkymät! Oliko äitisi minkä näköinen/kroppainen? Ap.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On sielläkin ollu mahtavat näkymät! Oliko äitisi minkä näköinen/kroppainen? Ap.

        Äiti oli hoikka, pienet tissit ja pieni peppu. Pillusta näkyi häpyhuulet ja oli usein avoin. Karvat oli mustat.

    • Anonyymi

      Käyttääkö täällä porukka Kik messengeriä? Olisi kiva vaihtaa kuulumisia vähän paremminkin noista sexyistä mammoista.

    • Anonyymi

      Kirjoittakaapa taas kiihottavia juttuja äideistänne.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Sellainen juttu tuli mieleen myös että äiti luki usein kirjaa iltaisin sängyssä. Kerran hän luki sitä pelkät pikkuhousut jalassa ja polvet koukussa. Katselin silmä kovana haarojen väliin ja painoin sormella pari kertaa pillun kohdalta ja nauroin, mutta silloin äiti hermostui ja huusi että LOPETA TUO! Siitä hän ei pitänyt, mutta antoi kyllä aina katsella 😂

      • Anonyymi

        Ja tämä oli Ap:n muistelma.

    • Anonyymi

      Kosketitko äitisi pillua useamminkin ? Itse en ole päässyt kokeilemaan. Mutta nähnyt olen monta kertas. Tissejä muutaman kerran olen puristellut ja äiti käski kyllä lopettamaan.

    • Anonyymi

      En kokeillut. Se jäi vain tuohon yhteen kertaan. Se oli vain niin houkutteleva näky kun se pulleahko häpykumpu kuulsi pikkareiden läpi.
      Ap.

      • Anonyymi

        Varmsti näky oli mahtava

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmsti näky oli mahtava

        Oli kuule. Sellaiset valkoiset edestä läpikuultavat pikkuhousut ja sielä tuo mahtava trimmattu kolmio.

      • Anonyymi

        Voi kun saisi pillua Äidiltä. Himoitsen ihan sikana, mutta en ole ikinä uskaltanut pyytää.

    • Anonyymi

      Niin kuin tässä videossa kohdassa 09:13 hän levitti haarojansa siinä videossa, josta olen nyt paljon tässä ketjussa puhunut. Ja tosiaan saman näköinen nainen kuin siitä vintage videossa sillä mahtavalla karvakolmiolla. Voitte varmaan kuvitella mitä herkkua se oli... Kun hän vielä vekkulisti kysyi että "Näkyykö mitään" ja sitten haarat just noin auki.
      https://spankbang.com/7xcdp/video/pretty+in+pink

    • Anonyymi

      Siinä pillu levällään näkyy kyllä kaikki

    • Anonyymi

      Oli oli... mahtavia muistoja.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jos se video löytyy, niin mäkin haluaisin nähdä sen!! Ehdottomasti! Jos noin seksikäs nainen, joka siinä vintage videolla oli, on haarojaan levitelly 🥵

      • Anonyymi

        No vaikka se löytyisikin (mikä on erittäin epätodennäköistä), niin eipä sitä nyt sentään vieraille näytettäisi. Serkkunikin oli aivan kuumana tuosta pilluvideosta kun kerroin siitä.

        Uskon että serkkuakin kiinnostaa.

    • Anonyymi

      Onko tässä ketjussa ainuttakaan mieleltään tervettä?

      • Anonyymi

        Kiinnosti kuitenkin suakin.

    • Anonyymi

      H­­­e­­i! Ku­­­ts­­um­­me sinu­t kä­­­ymään u­ude­­­ss­a chatissa! Mei­­tä on yl­­i miljo­ona! 👉 https://ryhmaseksi.pics/H/W9m7F3

    • Anonyymi

      Meillä äiti makaili krapula päivinä aina sängyssä alasti ja jalat oli levällään. Hänellä oli sellanen ihmeellinen tapa, että veti kädellään aina välillä pillua ylös päin niin, että sormet upposivat pilluun. Tuota tuli kurkittua ja joskus istuin jopa sängyn reunalla tuijottamassa äidin avointa pillua.

    • Anonyymi

      Äiti esitteli kerran minulle uusia rintaliivejään. Vaihteli niitä siinä minun edessä ja esitteli niitä päällään. Aina kun vaihtoi liivejä, näkyi paljaan rinnat ja näin kuinka nännit olivat kovina ja pystyssä. Varmaan arvaattekin mikä muu oli vielä kovemmin pystyssä.

      • Anonyymi

        No kyllä varmasti!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Pääsikö Allu saunaan?

      • Anonyymi

        Pääsin ja kyllä nolotti kun ei voinu mitään kullini seisonnalle. Äiti kun näki ja sanoi ettei siinä oo mitään hävettävää ja et ihan luonnollista jos seisoo niin sitten vähän helpotti.
        Sain pestä sen selän ja ihailla äidin alastonta vartaloo oikein kunnolla pitkästä aikaa.

        Nohoo niiiin!! 😄 Oliko posliini?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nohoo niiiin!! 😄 Oliko posliini?

        Ei ollu iha täys posliini.😟
        Allu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ollu iha täys posliini.😟
        Allu

        No ainahan se on hienoa kun pillun edes näkee 😊👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ainahan se on hienoa kun pillun edes näkee 😊👍

        Senhän sitä aina haluu tissien lisäks nähdä kunnolla.
        Allu

    • Anonyymi

      Äiti tuli kerran pikkujouluista kotiin ja oli aika humalassa. Hän sammui sohvalle, josta kannoin hänet sänkyynsä. Sängyssä riisuin äidiltä vaatteita ja hetken päästä oli alasti. Titkin äidin tissejä ja pillua. Levittelin jalkoja ja pillua, jotta näin paremmin. Työnsin myös sormia äidin pilluun. Runkkasin itseäni siinä katsoen samalla äidin alastonta vartaloa ja pillua. Mällit lensi lakanoille. Aamulla äiti heräsi ja ihmetteli kuka oli hänet riisunut. Kun kerroin, että olin hänet kantanut sänkyyn ja riisunut äiti oli hetken hiljaa ja kysyi oliko jotaon katseltavaa ollut myös ja naurahti minulle.

    • Anonyymi

      Oma mutsi näyttää melkein tolta ja on 60v ja ite yli 20 ja oon teinistä asti halunnu mutsii ku tajusin että voi pyöree nainenkin olla kiihottava. Oon ollu suhteessa useeseen pyöreempään naiseen kenen perse keinuu kävellessä niinku äidillä. Nyt vieläki haaveilen äidistäni mutta äiti on niin kiltin olonen etten kehtaa sanoo asiasta. Tirkistelen usein kun äiti menee tai tulee suihkusta. Monesti haaveilen nussivani mutsia pyllyyn hitailla työnnöillä mutsin ottaessa vastaan voihkien ja piereskellen
      https://huippupornoa.com/hup/XU7BCsMgFPsa380xW2vd4R3KYP8hazeFWa1Py_r3e5deBgkkhIS80IzmNlqjYcMrEJoBMosP-loziX4S3YPx9S5SXcrlmSLbPcxLIhbv4tY5pkjSu1AOmRvRIZUajLVWgcdOd9D-xnwLObecyprcOcgMlMS9F5MOc6iSi-c1zmBBBTuqHw

      • Anonyymi

        Oma äiti on jo vanhempi rouva. Nuorena hänellä oli erittäin tummat hiukset ja muutkin karvat mutta nyt jo harmaantuneet. Iho on ruttuinen, mutta vaikka sitä sanotaan että kauneus on katoavaista, niin on hän vieläkin kaunis ja saa minulla jöpöttämään kun vähän silmää vinkkaa. Hänellä on aina ollut vähän riippuvat aika isot rinnat ja isot nännit, mitkä vielä korostuivat kun hän ikääntyi ja rinnat alkoivat olla lähempänä napaa kuin olkapäitä. Niiden väliin sai naida ja tulla usein nuorenpana. Vieläkin hän on iloinen ja avoin ja naida saa ja hän kiitteleekin siitä että rakastelu on pitänyt hänet nuorekkaana ja terveenä. Olemme rakastelleet nuoresta saakka ja silloin piti koko ajan varoa tai käyttää hyvää suojausta ja aika paljon harrastimme yhdessä runkkausta tai vastaavaa kun kortsut kulutettiin niin äkkiä. Mutta sitten kun hänelle tuli menopaussi, hän vapautui selvästi ja haluaa lähes aina että ruiskutan spermat hänen sisäänsä että saa kokea sen mitä jäi niin monen vuoden ajaksi vaille. Joskus olemme leikkineet ajatuksella että mitä jos olisimme hankkineet omia lapsia, mutta vaikka äidillä on yhä pieni kaipaus siitä ja häntä harmittaa että emme päätyneet sittenkään tekemään niitä, suurimmaksi osaksi se oli silloinkin kuin nytkin vain leikkiä. Me tajuamme ne liian suuret riskit. Nyt on vapautunutta ja kiihottavaa ja jään sitä aina ihailemaan kun vedän hänestä ulos, niin häpyhuulien väliin nousee spermaa minua kurkistamaan, melkein kuin vaaleana nappina. Kiihottaa kun tietää että sisällä on paljon enemmän.

        Olipa kiihottava tarina. Milloin seksisuhde äitisi kanssa alkoi ja kumpi teki aloitteen ?
        Itse haaveilin myös, että olisin saanut naida äitiä. Äitini oli normi vartaloinen, pienet terhakkaat rinnat. Muutaman kerran näin, kun äiti hyväili itseään ja silloin näin myös pillun. Pillu oli avoin ja mustat karvat. Hieroi klitoristaan ja välillä upotti 3 sormeaan märkään pilluunsa. Muistan vieläkin sen voihkinnan.

        Kuulostaa mahtavalta.

    • Anonyymi

      Onko kukaan nainut äitinsä kanssa vai ovatko ne keksittyjä tarinoita? Yleensä tarinoissa on sinkkunainen, jolle omasta pojasta on tullut irtosuhteita parempi vaihtoehto.

      • Anonyymi

        En ole nainut äitiä, mutta ollaan monta kertaa runkkailtu samaan aikaan toisiamme katsellen. Pari kertaa olen saanut koskea äidin pilluun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole nainut äitiä, mutta ollaan monta kertaa runkkailtu samaan aikaan toisiamme katsellen. Pari kertaa olen saanut koskea äidin pilluun.

        Minkä ikäisiä olette? Onhan tuo jo melko intiimiä kanssakäymistä. Asutko äitisi kanssa kahdestaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä ikäisiä olette? Onhan tuo jo melko intiimiä kanssakäymistä. Asutko äitisi kanssa kahdestaan?

        Tuo kaikki on tapahtunut 80 luvun puolivälissä. Asuimme äidin kanssa kahdestaan kerrostalossa kun isä lähti. Pikkuhiljaa asiat etenivät ja päädyimme runkkailemaan yhdessä. Olin silloin 17v ja äiti oli 42v. Käyn vieläkin äidin luona ja joskus runkkailemme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä ikäisiä olette? Onhan tuo jo melko intiimiä kanssakäymistä. Asutko äitisi kanssa kahdestaan?

        Minä olen nainut äitiäni. Asuimme pienellä paikkakunnalla maaseudulla. Vanhempani erosivat ja jäin äidin kanssa asumaan. Muutama vuosi eron jälkeen alkoi äitini kiinnostamaan minua seksuaalisesti. Olin useasti nähnyt hänet alasti kodissamme. Sitten kerran vaan päätin ja otin äitiä takaa päin rinnoista kiinni. Äiti säikähti ja kysyi mitä touhuan. Sanoin, että äiti voisi opettaa minulle seksiä ja miten koskettaa naista. Äiti kauhistui ja poistui paikalta. Meni muutama viikko ja äiti tuli puhumaan kanssani. Kysyi olenko tosiaan sitä mieltä mitä sanoin. Äiti kertoi, että ollut ilman miestä sittä asti, kun erosivatn aikamme puhuttiin asiasta ja tehtiin sopimus, että asiasta ei missään koskaan puhuta kenellekkään. Siitä se sitten pikku hiljaa lähti. Äiti oli tyytyväinen kun sai miestä omassa kodissaan eikä tarvinnut lähteä muualta hakemaan. Minä olin tyytyväinen kun sain aina naida kun vaan mieli teki ja kyllän se teki. Vieläkin naidaan äidin kanssa aina kun käyn hänen luonaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä ikäisiä olette? Onhan tuo jo melko intiimiä kanssakäymistä. Asutko äitisi kanssa kahdestaan?

        En ole nainut äitiä, mutta olen monta kertaa nähnyt äidin pillun. Yleensä kaljoissa haluaa sitä minulle esitellä ja hieroa. Muutaman kerran oon saanu koskea pillua. Yleensä vaan runkkaan ja katon äidin esitystä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole nainut äitiä, mutta olen monta kertaa nähnyt äidin pillun. Yleensä kaljoissa haluaa sitä minulle esitellä ja hieroa. Muutaman kerran oon saanu koskea pillua. Yleensä vaan runkkaan ja katon äidin esitystä.

        Mä oon vaan mutamia kertoja puristellu mutsin tissejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen nainut äitiäni. Asuimme pienellä paikkakunnalla maaseudulla. Vanhempani erosivat ja jäin äidin kanssa asumaan. Muutama vuosi eron jälkeen alkoi äitini kiinnostamaan minua seksuaalisesti. Olin useasti nähnyt hänet alasti kodissamme. Sitten kerran vaan päätin ja otin äitiä takaa päin rinnoista kiinni. Äiti säikähti ja kysyi mitä touhuan. Sanoin, että äiti voisi opettaa minulle seksiä ja miten koskettaa naista. Äiti kauhistui ja poistui paikalta. Meni muutama viikko ja äiti tuli puhumaan kanssani. Kysyi olenko tosiaan sitä mieltä mitä sanoin. Äiti kertoi, että ollut ilman miestä sittä asti, kun erosivatn aikamme puhuttiin asiasta ja tehtiin sopimus, että asiasta ei missään koskaan puhuta kenellekkään. Siitä se sitten pikku hiljaa lähti. Äiti oli tyytyväinen kun sai miestä omassa kodissaan eikä tarvinnut lähteä muualta hakemaan. Minä olin tyytyväinen kun sain aina naida kun vaan mieli teki ja kyllän se teki. Vieläkin naidaan äidin kanssa aina kun käyn hänen luonaan.

        Minkälaista seksiä äidin kanssa harrastetaan?

        Kaunista. Kaikilla pitäsi olla tällainen äiti.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mä tyydyin aina katseluun kun äitini oli alusvaatteillaan ja alasti. Se oli kiihottavaa katseltavaa, mutta koska hän oli nimenomaan äitini, niin sen pidemmälle en koskaan mennyt, paitsi kerran se pillun kokeilu pikkareiden läpi. Mutta jos hän olisi ollut joku muu kuin äitini, niin kyllä olis pano tehnyt eetvarttia!

    • Anonyymi

      H­­e­i! Ku­­tsum­me sinu­­t kä­ym­­ään uude­­­ssa cha­­­tis­­­sa! Mei­tä on yl­i mil­­jo­­­ona! 👉 https://ryhmaseksi.pics/H/T2l7A8

    • Anonyymi

      Olen tässä taas vanhoja vhs kasetteja käynyt läpi, mutta eipä tuota äitini tekemää pillufilmiä löytynyt... Ap

    • Anonyymi

      Olen imenyt 10v vanhana äitini tissejä. Meillä oli jonkin lainen hippaleikki, jossa äiti otti mua kiinni ja kun sai niin sitten mietti mua. Muistelen myös että laittoi ehkä oman terveys-siteen housuihin ja samalla hiplasi kovettunutta pippeliäni. Silloin siteet oli sellaisia paksumpia. Nyt kun 50v. Muistelen noita juttuja niin harmittaa miksi en hiplannut sen pillua. Olisin varmasti saanut ja myöhemmin pannakin sitä.
      No alasti näin sen vaikka kuinka useasti ja pillun näin läheltä kun kun laittoi siteen mun katsoessa vierestä.

      • Anonyymi

        *Imetti*

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kun olen täällä jo aiemmin kertonut tuosta teiniajasta ja saunomisista ym, niin on pakko vielä sanoa että äidilläni on myös 3 siskoa ja kaikki ovat hyvin saman kroppaisia ja estottomia.
      He olivat joskus nuorempina porukalla mökillä saunomassa ja kun sen kuulin, niin siitähän alkoi mielikuvitus lentää... ja joku muukin ;)

      Mielessäni fantasioin sitten kotona ja yritin kuvitella miltä sielä näyttää kun nuo kurvikkaat siskokset ovat pillut ja tissit paljaina sekä tuhmat jutut höysteenä.

      Sielä olisi voinut järjestää vaikka jonkun Miss Tussu- kilpailun :D Kaikki olisivat esitelleet pillunsa ja kertoneet siitä jonkun kivan stoorin ym :D

    • Anonyymi

      No tuohan kuulostaa kiihottavalta 😛

      • Anonyymi

        Eikö vain. Olis vaikka jossain porrasjakkaralla suoritettu tuo pillun esittely täysin haarat levällään. Olisi kerrottu siitä märästä läntistä haarovälissä 🤣

    • Anonyymi

      Tuli mieleen sellainen muisto myös noilta ajoilta kun kuljin vanhempien kanssa vielä saunassa. Äiti ja isä olivat välillä aina samaan aikaan suihkussa ja havahduin usein siihen kun isä kysyi äidiltä aina ruotsiksi (siksi että minä en ymmärtänyt) Vad ska vi göra? Äiti sitten vastasi siihen välillä "Ei nyt tänään" tai "Pitää kattoa" . Kun hän vastasi jälkimmäisellä tavalla, niin hän kysyi aina saunan jälkeen että haluaisinko mennä isovanhempien luo yöksi 😂 Ja halusinhan minä. He olivat mulle tosi tärkeitä. Tajusin vasta paljon myöhemmin tuon asian mitä he alkoivat aina kyseisenä iltana sitten tehdä 😄 Ap.

    • Anonyymi

      Onko Allu saanut mitään uusia tilanteita?

    • Anonyymi

      U­­­u­­s­­i s­ek­­si­­­tea­­­tteri ava­utu­­u Su­ome­­en! Ku­tsu­mme kaikk­­­i­­. Il­­mo­­it­­tau­tum­ine­n ryhmä­ämm­­­e tä­äl­­l­­­ä 👉 https://ryhmaseksi.pics/H/I4n7B0

    • Anonyymi

      Sellainen juttu tuli kns mieleen että joskus kun oltiin serkkupojan kanssa sellaisia esiteinejä ja silloin jo naiset jollain tapaa kiinnosti, niin "jouduttiin" joskus suvun mökki illassa naisten kanssa saunaan. Naiset ei varmaan ymmärtäneet silloin että meissä oli jo jonkinlainen kiinnostus vastakkaista sukupuolta kohtaan herännyt. Paikalla oli meidän lisäksi siis äitini, tätini ja yksi sivullinen. Muistan vieläkin kun serkkupoikani ei saanut millään silmiä äidistäni kun hän alkoi riisua. Se oli niin intensiivistä tuijotusta. Ja lopuksi kun äiti otti pikkuhousut pois, niin kyllä oli katse tiukasti hyvin trimmatussa haarovälissä :D Äiti ei tilanteesta juurikaan piitannut. Muhkea peppu ja komea pillu sai kaiken huomion ja taisi vaan tykätä. -Ap

      • Anonyymi

        Saitko koskaan puristella äitisi tissejä tai persettä ? Pillua varmaan olisit myös halunnut koskea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saitko koskaan puristella äitisi tissejä tai persettä ? Pillua varmaan olisit myös halunnut koskea.

        En ole koskaan kehdannut. Kyllä niitä himoitusti aina katseltiin. Se on ainoa kerta, jonka tuolla ylempänä kirjoitin että pikkarien läpi olen pari kertaa pillua painellut 😂

      • Anonyymi

        Jos äitisi on ollut tuon näköinen nainen joka tuossa vintagevideossa on, niin en yhtään ihmettele että serkkusi ei saanut silmiään irti äidistäsi! On kyllä upea nainen varmasti.

      • Anonyymi

        Kyllähän ne taitaa tykätä kun katsellaan.

    • Anonyymi

      Lisäystä vielä edelliseen viestiin. Tosiaan silloin kun hänen kanssaan saunassa ennen kuljin, niin kyllä hän antoi aina katsella. Ei koskaan sanonut mitään vastaan ja kyllähän minä poika katselinkin "koko rahan edestä!" 😂👍 Mutta sitten kun tosiaan vahingossa löysin sen videon jolla hän pilluaan antaumuksella esitteli, niin tuli jotenkin sellainen fiilis että onpas hän rohkea pimu 😃 Se oli tavattoman kiihottavaa kun se pihelimen johto oli hänen mehevien tissien välissä ja sitten haarat täysin levälleen... aahh mitä muistoja.

      • Anonyymi

        Olis ollu tosi kiihottavaa nahdä äiti jalat levällään ja pillu avoinna. Siinä kyllä lastit lentäis heti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olis ollu tosi kiihottavaa nahdä äiti jalat levällään ja pillu avoinna. Siinä kyllä lastit lentäis heti.

        Kyllä ne on lentäny monesti 🥵

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne on lentäny monesti 🥵

        Todellakin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellakin

        Äidillä oli myös aina kauniita läpikuultavia alusvaatteita vaikka kuinka paljon. Ei stringejä, mutta muuten paljastavia. Kyllä monesti tuli pengottua sitä laatikkoa missä niitä säilytettiin.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Aloittajalla on ollut kyllä tuon kuvaelman mukaan kaunista katseltavaa 🥵👍

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Huh huh... onpas tarkkaan rajattu karvoitus. Justiin täydellinen mun makuun 😛

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huh huh... onpas tarkkaan rajattu karvoitus. Justiin täydellinen mun makuun 😛

        Wau mitä naaraita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wau mitä naaraita

        Joo sepä. Kyllä siinä sai useasti olla silmä ja kulli kovana. Ap.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Muistan kun olin pikkupoika, niin naapurin isommat puhui pihalla ollessamme koko ajan pillusta. Tuo sana pillu mainittiin niin monta kertaa että piti äidiltä käydä kysymässä mikä se pillu oikein on. Äitini vastasi että se on märkä läntti naisen haarojen välissä 🤣 Vastauksen saatuani menin takaisin pihalle.

      • Anonyymi

        Saitko koskaan koskea äitisi märkää länttiä jalkojen välissä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saitko koskaan koskea äitisi märkää länttiä jalkojen välissä ?

        En valitettavasti... vaikka mieli olis monesti tehny sitä hyvin trimmattua kolmiota sormeilla.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Muistan kanssa kun äitini pyysi joskus hieromaan hartioitansa ,niin kurkin aina rintaväliä .jessus että Se kiihotti nuorta poikaa,teki niin mieli koskea,mutta ei vaan uskaltanut....niin kaippa Se on ihan normaalia, että se oma äiti on jossakin vaiheessa Se päiväunien kohde

      • Anonyymi

        Niin ja siis yksinkertaisesti se että se on nainen. Vastakkaisen sukupuolen edustaja joka vaan luonnollisesti kiinnostaa.

      • Anonyymi

        Mä kun kävin erästä taistelulajia harrastamassa sain sen takia kotona hieroa äitiä joka päivä. No mikäs siinä. Minä poika pidin kun pääsi koskemaan ja tuijottaan rintojen väliä. Aina kun aloin hieromaan päänahkaa, vähän ajan päästä näki kun äidin nännit alkoi paidan alla kovettumaan. Olisin halunnut hieroa rintoja ja koskea niitä nypyköitä. Äiti meni suihkuun peseen hiukset. Mä menin vessaan vetään käteen.

        Kuulostaa ihanalta 😊

        Näitkö koskaan äitisi rintoja paljaina ?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      No niinhän sitä sanotaan, että naiset hakevat isänsä kaltaista miestä kumppanikseen ja miehet äitinsä kaltaista. Tiedä sitten...
      Itse en kyllä halua äitini tai muidenkaan lähisukulaisteni kaltaista naista kumppanikseni, luonteeltaan tai fyysisesti, vaikka äitini on ainakin valokuvien perusteella ollut ihan hyvänkin näköinen suttura nuorena.
      Ainoa ehkä, mikä muhun on vaikuttanut, on se että pidän pitkistä naisista, vaikka en dissaa lyhyitäkään eikä pituus varsinaisesti ole kriteeri mulle.
      Mutta suvussamme on pitkiä ihmisiä aika paljonkin äidin puolella varsinkin, joten on varmaan vaikuttanut asenteisiini kun olen pitkien ihmisten keskellä varttunut.
      Mutsini on jotain 176-178cm pitkä ja itse olen 190cm. Ja suvussamme lyhyemmätkin miehet ovat melkeinpä järjestäen 180-senttisiä. Eli taitaa olla enempi suvun ylipäätään aiheuttamia vaikutteita kuin että "hakisin" tuolla pituuden ihannoinnilla "äitiäni" kumppanikseni.
      Ja tosiaan kun itse olen näinkin pitkä, niin ei elämästä tulisi mitään 150-senttisen naisen kanssa eikä välttämättä 160-senttisenkään kanssa vielä. Kokeiltu on.
      Jos ajatellaan ulkonäköä ja fyysistä olemusta.
      Mutta joillekin vaikuttaa varmasti omat vanhemmat tai vaikka sisarukset.
      Yksi ex-kumppanini, kenen kanssa olin 2017 kimpassa, haki ihan selvästi isäänsä miehekseen ja on kuulemma päätynytkin terveytensä viinalla pilanneen alkoholistin avokiksi. Ja hänen veljensä vaimo taas on ihan identtisen näköinen hiustyyliä myöden tämän exäni kanssa, hiusten väri on ainoa ero heissä.
      Mua häiritsisi itseäni ihan helvetisti, jos kumppanini näyttäisi paljon joltain sukulaiseltani. Siskoltani, äidiltäni tai keltä vaan, serkultani jopa.
      No, ehkä sen vuoksi, jos IHAN kaikki yhden yön kumppaneista seurustelukumppaneihin lasketaan mukaan, kumppanini ovat olleet ihan laidasta laitaan ulkonäöltään.
      Pituus skaala on vaihdellut150-186cm välillä, on ollut lihavia, tosi laihoja ja siltä väliltä, iso- sekä pienirintaisia, lanteikkaita ja vähemmän kurvikkaita.....
      Vaikka on mulla nyt ihan tietty ulkonäkö, mitä pidän viehättävänä. Suht pitkä, eli vähintään 170cm, vaalea(hko), lanteikas ja hyvärintainen. Hyvärintainen on eri kuin isorintainen, rintojen täytyy olla ryhdikkäät.

    • Anonyymi

      Äidillä on muhkeat rinnat ja muhkea perse. Niihin kun saisi tarrata kiinni.

      • Anonyymi

        Wau 😛

      • Anonyymi

        Meillä sama. Oon muutaman kerran ohimennen puristanut äidin tissejä ja persettä. Ei siitä ole oikein sanonut mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä sama. Oon muutaman kerran ohimennen puristanut äidin tissejä ja persettä. Ei siitä ole oikein sanonut mitään.

        Miltä tuntui?

      • Anonyymi

        Minkä ikäinen?

    • Anonyymi

      Paras vaimo on sellainen joka on aivan erilainen kuin äitisi. Hyvä vaimo osaa käsitellä tunteitaan ja asioita, on hyvä niissä. Sellainen nainen on viisas nainen.

    • Anonyymi

      Meillä oli täti joskus suihkussa kun heillä oli oma kylppäri remontissa. Tirkistelin pesuhuoneen avaimenreistä kun tätini istui kylpyammeen reunalla haarat leviällä ja pesi pilluaan. Vieläkin muistan kun hän levitti häppäreitään sormilla ja päästi vettä sinne kaikessa rauhassa. Tälle muistolle olen runkannut varmasti satoja kertoja 🤩 Ap.

      • Anonyymi

        Samallainen kokemus. Meillä täti kyllä tiesi siitä että häntä sala katsellaan kun jäätiin siitä kiinni useita kertoja.
        Vanhassa mökissä oli seinässä isompi oksan reikä pesuhuoneeseen ja aivan oikeassa kohdassa.
        Veikkaan että täti tahallaan pesi pilluaan niin että me nähtiin kaikki.

        Ahhh miten ihanaa 🤩

    • Anonyymi

      Mitä tunteita herää ku kuulet ku äitisi pierasee

      • Anonyymi

        Ei kuulu kuin ehkä pieni pöhäys ja vähän tuulta tai kankkua nostaessa alkaa leijailla vain tietty haju koska tätä äitiä on kairattu syvälle suoleen elämän aikana monen eri miehen ja myös usean eri dildon toimesta.

    • Anonyymi

      Täällä on pysyny taso suht hyvänä, eikä pilata sitä nytkään. Kiitos! Ap.

    • Anonyymi

      Olen monta kertaa jäänyt äidille kiinni, kun olen runkkaillut huoneessani pornoa katsoen. Joka kerta on nähnyt seisovan kyrpäni ja sitä hetken on aina myös katsellut, ennen kuin on poistunut huoneestani.

      • Anonyymi

        Ihan perus 😄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan perus 😄

        Jeps, eiköhän noin ole käynyt vähintään joka toiselle pojalle. 😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeps, eiköhän noin ole käynyt vähintään joka toiselle pojalle. 😁

        Kyllä todellaki.

    • Anonyymi

      Eilen oli taas sellainen päivä että nuo vanhat muistot alkoi pyöriä mielessä. Tuli nuo vanhat saunamuistot niin elävästi mieleeni ja äidin riisumiset ym. Ne c-kupin täyteläiset ja hyvän malliset tissit oli kyllä kauniit ja ne kruunasi tosi nätit nännit. Äiti hääräili aina ennen saunaa tissit paljaana pelkät pikkuhousut jalassa ja se oli tavattoman kiihottavaa kun hänen isossa ja muhkeassa perseessä ne pikkarit oli osittain siellä persvaossa... ja sitten kun ne riisuttiin, niin näki tuon ihanan siististi trimmatun kolmion. Se oli kyllä oikein pillujen pillu ja eilen kyllä mälli lensi taas muutamankin kerran tuota ihanaa värkkiä muistellen. Ap.

      • Anonyymi

        Tttu kun kiihottavia juttuja tässä! En ole koskaan kokenut mutta 80 luvun alussa olen nähnyt äidin puolen sedän ja tädin eli sisarusten naivan vanhassa riihessä. Ne oli varmaan kolmevitosia. Olin ihan pikku skidi. Ketään minun ikäisiä ei ollut suvussa kun tädin lapset oli vielä liian pieniä ja kaikki muut liian vanhoja ja seikkailin aina yksin joka paikassa. Olin kutosella. Makasin paalikasan päällä ihan katonrajassa ja leikin jotain sotaa vakoillen muka vihollista seinänrakojen läpi kun täti ja setä tulivat sisälle. Setä katsoi tarkkaan ympärille ja varmisti ovelta ettei niiden lapset seuraa niitä mutta täti ripustautui heti kaulaan kiinni ja ne alkoi suutelemaan. Seurasin paalien päältä ja tajusin että nyt on jotain salaista enkä uskaltanut liikkua yhtään. Täti toisti että rakas rakas, tule jo naimaan ja nosti mekon helman ylös ja riisui pikkuhousut pois. Tädillä oli tummat pillunkarvat ja sedällä oli kova kulli housuista esillä. Setä otti tätiä takaapäin takaoven ääressä ja kuulin hiljaiset voihkeet kunnes molemmat vapisi orkuissa. Setä piti pitkään itseään sisällä ja molemmat veti henkeä. Ne irrottautui ja täti suuteli taas ja kehui kuinka rakastaa häntä eniten maailmassa. Setä kävi oven suussa katsomassa ettei kukaan tule kun täti pyyhki paperilla pilluaan ja lirautti pissat toisen oven suuhun ennenkuin laittoi pikkuhousut takaisin jalkaan. Ne sopi jotain seuraavasta viikosta tädin luona ja siitä asti olen miettinyt että mitä silloin on tapahtunut

        Mahtava juttu! Ai että 🤩 On varmasti ikimuistoinen kokemus. Ap.

      • Anonyymi

        Uhhh ja ohh!! Voin niin kuvitella tuon. Ihanan kiihottavaa.

        Olipa kiihottava tarina.

        Niin mustakin.

    • Anonyymi

      Mä aina haaveilin siitä että olisin nähnyt kun tuota pillunkarvoitusta siistittiin, mutta sitä en koskaan nähnyt. Höylät kyllä aina löysin ja katsoin kun niissä oli pillunkarvoja jäänyt terään kiinni. Ap.

      • Anonyymi

        Olis varmaan ollu ihana nähdä sitä sheivaamista. On täälä kyllä kiihottavia juttuja!

    • Anonyymi

      Näitä lisää.

    • Anonyymi

      Sellainen juttu tuli mieleen myös kun kerroin serkulleni, joka on kanssani saman ikäinen, siitä pilluvideosta. Oltiin sellaisia noin 16 vuotiaita ja hän alkoi meillä käymään paljon sen jälkeen ja useimmiten iltaisin. Hän tiesi että iltaisin täällä oltiin vähissä vaatteissa ja äiti kävi suihkussa aina siihen aikaan. Huoneeni oli juuri vanhempien makuuhuonetta vastapäätä ja siellä äiti aina riisui. Juteltiin niitä näitä huoneessa kun kuultiin askeleista että äiti meni makkariin ja sitten alkoi tapahtua. Äiti laittoi vain vähän makkarin ovea kiinni ja silmä kovana katsottiin kun hän alkoi heitellä vaatteita tuolille. Sitten kun lensi rintaliivit niin hän laittoi saunatakin päälle ja kävi siinä ovella vekkulisti hymyillen ja sanoi että mä laitan nyt oven kiinni ettei Pekka pyörry kun näkee mun komiat kikit :D Serkku oli aivan kuumana jo tässä vaiheessa. Sitten kun äiti meni suihkuun, niin serkku meni katsomaan makkariin äidin pikkuhousuja. Oli hänen ilme aika ikimuistoinen kun sieltä korista niitä nosteli ja katseli kun kaikki oli läpinäkyviä ja seksikkäitä. Äiti tuli sitten suihkusta kun oltiin palattu huoneeseeni ja sanoi että "Kyllä on taas hyvä tunne ku sai pillunsa pestyä" :D. Ap.

      • Anonyymi

        Mahtavia muistoja. En yhtään ihmettele että serkkuasi kiinnosti 🥵

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahtavia muistoja. En yhtään ihmettele että serkkuasi kiinnosti 🥵

        No niinpä. Niinkun tuolla ylempänä kirjoitin aiemmin, niin kyllähän serkkuni äitini pillun jo siellä saunamökillä nuorempana näki. Oli varmasti serkulle ikimuistoinen kokemus ja olisi halunnut nähdä sen vielä myöhemminkin. Kyllä hän sitä niin kovasti jo siellä saunamökillä tuijotti ettei meinannut loppua tulla, mutta äiti taisi vaan tykätä kun pillua ihailtiin. Ap.

        No siitähän ne tosiaan tykkää vaikka eivät sitä ääneen sanokaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No siitähän ne tosiaan tykkää vaikka eivät sitä ääneen sanokaan.

        Niin se taitaa olla. Kyllä minäkin sitä pillua noilla saunareissuilla aina ihailin ja pitkäänkin tuijotin. Ei se tuntunut häntä häiritsevän.
        Silloin kun löysin sen pilluvideon, niin siitä joskus hänelle mainitsin että löydin sellaisen tuhman videon, niin hän vain hymyili viekkaasti silloinkin. Ap.

    • Anonyymi

      Tjaa. Äitini oli kyllä nuorempana sporttinen ja kaunis nainen. Timmi kroppa, pitkä tukka. Nuo samat ominaisuudet löytyy vaimoltakin. Mitään muuta yhteistä heillä ei sitten olekaan, täysin erilaiset luonteet, erilainen hiustenväri, erilaiset kiinnostuksen kohteet liikuntaa lukuun ottamatta.

      No, ehkä samanlainen miesmaku, koska monet sanovat, että muistutan hyvin paljon isääni... 🤣

    • Anonyymi

      Oletteko te koskaan päässeet näkemään sitä kun vanhempanne harrastavat seksiä? Itse en valitettavasti koskaan päässyt tirkistelemään. Fantasioinut sen sijaan monesti olen että olisi ollut kiva jostain avaimenreiästä tai ovenraosta katsella.
      Voin kuvitella miten tuo hänen itsensä mainostama märkä läntti jalkojen välissä olisi litissyt ja nuo muhkeat 85c tissit olisi heiluneet takaapäin naidessa... Ap.

    • Anonyymi

      Mulla on niinpäin,millanen äiti,sellanen tytärpuoli. Kun saunotaan niin melkein aina se päättyy mitä ihanammin. Äiti tykkää seksistä ja tytärpuoli vielä pahempi. Sidukkaa ja lonkkua kun tytär ja äiti nauttii,sit on oksat pois. Äiti ja tytärpuoli molemmat pienikokoisia,mun onni on että äiti ei oikein kestä viinaa ja vien usein äidin nukkumaan. Sitten tytärpuolen kanssa saunotaan,tytär niin jumalattoman kiihottava. ja nykytyyliin tytärpuoleni komentaa mun ottamaan hänestä kuvia saunassa,mulle sopii kyllä. Pimu eestä,pimu takaa,pimu makaa....

      • Anonyymi

        Kuulostaa mahtavalta! Koetko näitä useinkin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulostaa mahtavalta! Koetko näitä useinkin?

        Tytär puoleni raskastaa ulkosaunaa. Aika usein päästään saunomaan,onneksi....Olen kuulemma tuttu ja turvallinen isäpuoli.Tytärpuoli on kyllä vähän pimee,positiivisesti,ei kaunistele mitään,se sopii mulle,kiihottavia saunomisia on aina...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tytär puoleni raskastaa ulkosaunaa. Aika usein päästään saunomaan,onneksi....Olen kuulemma tuttu ja turvallinen isäpuoli.Tytärpuoli on kyllä vähän pimee,positiivisesti,ei kaunistele mitään,se sopii mulle,kiihottavia saunomisia on aina...

        Ai että.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai että.

        Tytärpuoleni on täysin seksiaddikti,eli se kertoo kaiken,no limits,ja mulle käy kyllä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tytärpuoleni on täysin seksiaddikti,eli se kertoo kaiken,no limits,ja mulle käy kyllä...

        Ymmärrän oikein hyvin.

    Ketjusta on poistettu 534 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      29
      2394
    2. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      370
      2002
    3. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      18
      1494
    4. Pelkään suunnattomasti

      Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k
      Ikävä
      52
      892
    5. Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik

      Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed
      Maailman menoa
      10
      871
    6. Mies, etko ole miettinyt

      että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?
      Ikävä
      52
      783
    7. Olet ihan sairaan

      Kylmä mua kohtaan.
      Ikävä
      54
      711
    8. Shellin omistajan vaihdos.

      Uutta tuulta purjeisiin.Uuden yrittäjän toimesta .
      Kuhmo
      18
      710
    9. Mitä kuuluu

      Elämänirakkaus, sielunkumppani, peilikuvani 😘
      Ikävä
      25
      689
    10. Olette kyllästyneet

      Mutta hyvää huomenta kuitenkin. Mukava päivä tämäkin. 😊⚜️🦌🎄✨❤️
      Ikävä
      135
      623
    Aihe