Mistä voisi ostaa "hajonnutta" elektroniikkaa?

Eli siis haluaisin oppia korjaamaan hajonnutta elektroniikkaa esim. läppäreitä, emolevyjä, radioita. Ihan mitä tahansa tällaista. Mutta mistä niitä saisi hommattua? Ei viittis omaa konetta mennä hajottamaan ihan vain sen takia.
2645
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

SER - keräyskonteista sitä on ollut tapana pelastaa talteen. Firmat heittävät kamaa pellolle joskus paljonkin, mutta silloin pitää olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Juuri pelastin pari toimivaa suojaerotusmuuntajaa ja LCR-mittarin. Nykyiset kaikki tietokoneiden näytöt on mulla romutettuja 24'' littuja, jotka olivat odottamassa ele - romun poiskuljetusta.

Taloyhtiöillä on myös tapana tilata pihoille joko keväällä, syksyllä tai isompien remonttien yhteydessä romunkeräyskontteja, joihin asukkaat toimittavat myös rikkinäistä elektroniikkaa. Saapuvat usein perjantaina ja lähtevät maanantai-aamuna. Pääkaupunkiseudulla seuraa Stenan - autoja...

Äänestä

Sortti-asemat. Menet muka viemään sinne jotain mutta todellisuudessa lastaatkin kontista autoon päin. Eivät ole valittaneet vaikka näkisivätkin, mutta elektroniikkaa myyvät yritykset harvemmin antavat pörrätä kasan ympärillä, koska se vaikuttaa uusien laitteiden myyntiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eli siis haluaisin oppia korjaamaan hajonnutta elektroniikkaa esim. läppäreitä, emolevyjä, radioita. Ihan mitä tahansa tällaista. Mutta mistä niitä saisi hommattua? Ei viittis omaa konetta mennä hajottamaan ihan vain sen takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu