Eteisen iso peili valehtelee

Anonyymi-ap

Kiinnitin eilen illalla huomioni meidän uuteen peiliin.
Siinä on kyllä jotakin ihan pielessä.
Peilinhän pitäisi toistaa samat liikkeet,mitkä itse tekee sen edessä.
Niinhän sitä luulisi...

Seisoin peilin edessä ja nostin vasemman käteni pystyyn.
Mutta peili nostikin oikean käden!
Sama juttu vasemman käden kanssa eli peilikuva nosti oikean kätensä.
Jalkojen nostelu aiheutti saman reaktion ja kun vielä pään kääntäminenkään ei mennyt totuuden mukaisesti, niin arvelin peilin olevan jotenkin viallinen.

Varmistin vielä asian pyörähtämällä nopeasti ympäri vasemman kautta.
Ja eikös se kuvastimen rutjake tehnyt saman liikkeen käännähtämällä oikean kautta.
Tarkistin varmuudeksi, että olin ymmärtänyt oikein ja tein nopeasti kaksi pyörähdystä, jotka toistettiin vastakkaiseen suuntaan.
Sitten oli pakko kokeilla hämäystä:

Käännyin mukamas taas ympäri, mutta käännyinkin takaisin puolessa välissä.
Se onneton peilinruttana ei sitä osannut odottaa, joten katselin huvittuneena sen tekemää täyspyörähdystä.
Lopuksi käännyin selin ja lähdin kävelemään ovelle, mutta vilkaisin yllättäen taakseni ja siellähän se kuvastimen irvikuva liikkui ovea kohti, eikä tiennyt minun huomanneen sen temppuilua.

Taidan kiikuttaa koko romiskon huomenna kirpputorille myyntiin.
Eihän tuollaisella peilillä ole mitään virkaa.

20

351

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuosta syystä taloudessamme ei ole peiliä. Vain kiinteänä kalusteena vuokra talon kylpyhuone ,peilikaappia ei saa poistaa.

    • Anonyymi

      Peilikuvasta on tehty tutkimuskin.
      Sen mukaan peilin takana kulkee aika aavistuksen hitaammin kuin peilin edessä.
      Sen heijastamat liikkeet tulevat pienellä viiveellä, sillä eihän se pysty ennakoimaan mitään näkyvää.
      Jokainen voi itse testata tämän.

      Menkää illalla peilin eteen ja näyttäkää totista naamaa.
      Sammuttakaa valo hetkeksi ja hymyilkää oikein leveästi.
      Kun sytyttää sitten nopeasti valot, niin peilikuvassa näkyy hetken aikaa totiset kasvot, jotka salamannopeasti vaihtuvat uuteen näkymään.

      Pimeässä ei peiliin heijastu mitään, joten viimeinen näkymä pysyy kuvastimen muistissa, kunnes se saa uuden kohteen.
      Kannattaa kokeilla!
      Voi olla monelle melkoinen yllätys ja ihmettelyn aihe.

      • Anonyymi

        Minulla on pieli joka toimii mustalla valolla


    • Anonyymi

      Sepä selvitti Marinin juhlaliikkeet.

    • Anonyymi

      Olen viime aikoina nähnyt monta videota tästä kun peili tietää mitä toisella puolella on. En osaa sanoin oikein kuvata tätä. Kännykällä kuvattu peilin edessä.
      Jos näen taas jossain videon tästä laitan linkin. Peili ikäänkuin vakoilee julkisissa tiloissa mutta siis kotonakin. Olipa hyvä aloitus. Kannataa funtsia näitä asioita. Usein jonkun asian tajuaminen johtaa toiseen tietoon. Twitterissä on nykyään taas vapaasti saatavilla tosi asioita. Telegram vielä parempi tietolähde ollut vuosia.

      • Anonyymi

        Aseta peilin päälle teipinpalasella vaikka tavallinen tulostinarkki.
        Sitten ota kännykkä tai jokin vastaavan kokoinen esine ja paina se peilin pintaan kiinni keskelle paperia.
        Kun siirryt sivummalle ja katsot peiliin, niin näet esineen heijastuvan peilistä, vaikka paperi on edessä ja esineen ei pitäisi näkyä peilikuvasta.


      • Anonyymi

        Täällähän oli joskus tarina, missä joku meni peilin sisään ja jäi sinne vangiksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aseta peilin päälle teipinpalasella vaikka tavallinen tulostinarkki.
        Sitten ota kännykkä tai jokin vastaavan kokoinen esine ja paina se peilin pintaan kiinni keskelle paperia.
        Kun siirryt sivummalle ja katsot peiliin, niin näet esineen heijastuvan peilistä, vaikka paperi on edessä ja esineen ei pitäisi näkyä peilikuvasta.

        Juuri noin ne videot oli. EN ole itse vielä kokeillut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällähän oli joskus tarina, missä joku meni peilin sisään ja jäi sinne vangiksi.

        Hotellihuoneissa on peilejä. Mitä hienompi sitä epäilyttäväksi. Tirkistelijöitä salakuuntelua. Joskus lapset katoaaa.. huvipuistot kansallispuistot vaarallisia paikkoja maailmalla. Disney on ihmiskauppaajan osllistunut seksihullu yritys.


    • Anonyymi

      Luin nuo alkuviestit ja tuntuu uskomattomalta. Onko ihan totta. Olen niin realisti että tuskin minä näkisin noita harhoja, kuten sen tällä hetkellä miellän.
      Minä näen vaan että toisissa vaatetusliikkeissä peili kaventaa ja valaistus on siten että näyttää iho tasaisemmalta ja omienkin vaatteiden virttynyt pinta näyttää paremmalta. En tiedä onko sattumaa vai tarkoituksellista. Sen huomaa silloin kun käy peräjälkeen monessa liikkeessä ja on jokaisen sovituskopissa.

      • Anonyymi

        Ei liikkeet saa ostaa peiliä joka kaventaa , vaan peilin on näytettävä juuri ne koot kun on todelliset.
        Kysyn kerran tavara talossa vaate osastolla että miksi olen niin ” pyöreä” heidän peilissä koittokopissa, hän selitti että heidän peilien on oltava autenttisia että jos ostaa kaventavan peilin niin miten sitten kun asiakas tulee kotiin ja vaate ei olekaan yhtä hyvän näköinen kun kaupassa.muuten, kotona minulla on kaventava peili josta hoikka nainen katselee, muita peilejä vältän .


    • Anonyymi

      Ei mene niän. Ei se ole pieli joka toistaa vaan papu. Esim. Papu kaija

    • Anonyymi

      Gigantista pielin jonka läpi voi astua reikään joka menee omenan läpi ja kadota

    • Eteisessäni on rivi komeropeilejä,
      mutta ihan oven pielessä on pieni pyöreä
      koristepeili, joka kotiin tullessani,
      ja siihen vilkaistessani, aina hihkaisee:
      Hyvä kun sinä tulit kotiin,
      tervetuloa!

      • Anonyymi

        Kyllä se Peilimaailma on oikeasti olemassa.
        Sitä kutsutaan rinnakkaistodellisuudeksi ja sen ajatellaan heijastavan meidän tuntemamme maailman kääntöpuolta.
        Aivan kuin näkemämme unetkin, voivat peilikuvat olla alitajunnan tuottamia näkyjä jostakin tuntemattomasta maailmasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se Peilimaailma on oikeasti olemassa.
        Sitä kutsutaan rinnakkaistodellisuudeksi ja sen ajatellaan heijastavan meidän tuntemamme maailman kääntöpuolta.
        Aivan kuin näkemämme unetkin, voivat peilikuvat olla alitajunnan tuottamia näkyjä jostakin tuntemattomasta maailmasta.

        Jos ei ole heikkohermoinen, voi kokeilla tätä huvikseen:
        Laita pöydälle peili ja sen eteen kaksi palavaa kynttilää.
        Sammuta valot, istu tuolille peilin eteen ja tuijota tarkkaavasti peilikuvaa.
        Voit yllättyä näkemästäsi.

        Tekeekö mielikuvitus ja alitajunta tepposia vai näyttääkö peili jotakin sellaista, mitä takanasi ei pitäisi olla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei ole heikkohermoinen, voi kokeilla tätä huvikseen:
        Laita pöydälle peili ja sen eteen kaksi palavaa kynttilää.
        Sammuta valot, istu tuolille peilin eteen ja tuijota tarkkaavasti peilikuvaa.
        Voit yllättyä näkemästäsi.

        Tekeekö mielikuvitus ja alitajunta tepposia vai näyttääkö peili jotakin sellaista, mitä takanasi ei pitäisi olla?

        En kehoittaisi kokeilemaan!
        Moni on kuulemma seonnut tämän tehtyään.


    • Anonyymi

      Muuttuuko peilissäsi värikin? Eli jos et ole suomalaisen värinen vaan hmm. huomattavasti mustempaa laatua niin minkä värisenä näet itsesi peilissä?
      Totuus esiin!

      • Anonyymi

        Ei näköjään tunnustanut väriään mistä tietysti vedämme omat johtopäätöksemme.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Porno tuhosi lopulta parisuhteemme

      Meille tuli 2 vuoden suhteessa ero. Pornon katselu oli viimeinen niitti suhteessamme!! Sekä jatkuvan huonon kohtelun ta
      Parisuhde
      25
      3795
    2. Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee

      Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä
      Tunteet
      17
      3538
    3. Itseni vuoksi

      Yritän kitkutella vielä viikon verran ja sitten päätöksien aika. Pakko on, ei tästä jumista muuten pääse millään eroon,
      Ikävä
      24
      1777
    4. Täytyy sanoa

      Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu
      Ikävä
      30
      1308
    5. Minkä pituinenen kaivattusi on

      Kirjain ja pituus kehiin! 😊
      Ikävä
      68
      1295
    6. Harmi, kun sillä nousi

      kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔
      Ikävä
      57
      1182
    7. Miten saisin

      Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess
      Ikävä
      33
      1134
    8. Raamatun tärkein lause

      Ja Mooses tuli alas vuorilta missä jumala oli, Mooseksen mukaan, ilmoittanut hänelle, että hän ja koko juutalainen väki,
      Hindulaisuus
      376
      888
    9. Jatkoa Nojatuoliin

      Huomenta, niin pian täyttyy tämä ketju, ei ehdi muuta kuin aloitella uutta, kun pitkäksi venyy. Arkiasioista on tarkoitu
      80 plus
      128
      818
    10. Onhan tälläkin hivnaisella ollut varmasti satoja asiakkaita,ehkä myös nykyinen aviomies.

      Olen naisen nähnyt Turuntiellä. Kantaa todella hi- virusta? Mikäli myy seksiä, niin eikö pitäisi saada pois markkinoilta
      Hämeenlinna
      154
      814
    Aihe