Olen yksinäinen nuori. Onko se omaa syytäni? Mahdollista, en rupea kuitenkaan asiaa siten miettimään koska se ei mitään hyödytä enää. Kouluaikoinakaan minulla ei ollut hirveästi ystäviä. Vain varhaisessa lapsuudessani minulla oli paljon ystäviä, olin onnellinen, ei tarvinnut murehtia turhia, nautin elämästä ja nautin olemassaolostani, mutta kaikki kuitenkin muuttui. Minä muutuin, ystävät jättivät yhtäkkiä ilman selitystä ja osasta tuli myöhemmin kiusaajiani. Ja jokainen koulupäivä oli minulle tuskaa, koska en halunnut mennä sinne muiden kiusattavaksi/naurettavaksi. Menetin sydänystäväni, paljon tapahtui, ja minusta entisestä ekstrovertistä tuli introvertti vältellessäni ihmisiä jotta saisin olla rauhassa kiusaamiselta. Masennuin, samaan aikaan halusin olla sosiaalinen ja eläytyä porukkaan mukaan, mutta en enää pystynyt synkän mieleni johdosta tai uskaltautunut. Ironisinta tässä on se, että minulla on jokin sairaus, jota en ole pystynyt ikinä selittämään, en edes itselleni enkä ole lääkäriinkään aiheesta mennyt. Mitäkö nyt siis tarkoitan? Nauran ja hymyilen ilman syytä, ja ei, kyse ei ole sellaisesta turhanpäiväisestä naurahtelusta jota varmasti kaikki joskus tekevät, vaan sellaisesta että vaikka olisin kuinka surullinen tahansa, aivoni laittavat minut jostain syystä välillä nauramaan/virnuilemaan eikä se vastaa 90% lainkaan mielialaani jota koen. Olen kärsinyt siitä koko elämäni ja kyllä minä kärsin siitä. Mutta takaisin aiheeseen, en puhunut välillä kenelläkään, koulupäivät meni pohtiessa "elämän turhuutta" ja miten olla "normaali" ettei kerää huomiota. Aloin vältellä ihmisiä ja yhdessä kohtaa aloin vihaamaan ihmisiä. Toisen asteen koulutuksen päättyessä, olin sellaisessa mielentilassa että oli suoranainen ihme että valmistuin koulusta. Tästäkin jo aikaa. Vihasin itseäni, vihasin muita tuntemattomiakin ihmisiä ja päivät meni sängyssä maatessa peiton alla, verhot kiinni, pimeässä huoneessa yksin itsetuhoisuutta harjoittaen. Myös tuskani päättämistä useasti ajattelin ja joskus yritin. Sitten tuli armeija, ilman sitä en varmaankaan enää olisi olemassa. Armeija auttoi minut takaisin ihmisten pariin, näyttäen ihmisten hyvääkin puolta jälleen, yhteisöllisyys ja toveruus oli sellaista jota minä en ollut ikinä aikaisemmin kokenut. En kuitenkaan pystynyt eläytymään armeijaan täysin, olin edelleen koko armeijan ajan masentunut ja alakuloinen, se ei vain pois lähtenyt, mutten siitä tietenkään kenellekään mitään oikein sanonut, olisivat passittaneet kotio ja se taas ei olisi minulle käynyt. Armeija auttoi minua henkisesti, mutta loppupeleissä vain vähän. Nyt, olen edelleen toivoa vailla, pelkään tulevaisuuttani ja totta puhuen en sitä haluaisi nähdä. Tiedän miten se tulee menemään eikä se tule menemään hyvin. Tuntuu että tulevaisuus on vain lisää murhetta ja tuskaa ja epätoivoa täynnä, yksin, säälittävää mutta totta.
Yksinäisyys, henkilökohtainen voi voi, alakuloisuus, murheellisuus, elämänilo takana
8
385
Vastaukset
- Anonyymi
Ikävältä kuulostaa. Samalla tunnistan pitkälti itseni kirjoituksestasi.
Olin myös koulukiusattu ja aina kouluyhteisön "outolintu". Vapaana olin yksin kotona enkä tavannut muita lapsia. Tietysti siinä jääkin ulkopuoliseksi mutta se oli alakoulussa ok, yläkoulussa oireilu alkoi.
Lukiossa yritin olla kuten muut ja olla muiden seurassa. Minulla oli pari kaveria, joiden kanssa vietin aikaa. Ne kuitenkin sai seuraa niistä ikäluokan suosituimmista tyypeistä, jotka eivät pitäneet minusta. Siinä kävi niin, että vanhat kaverit hylkäsivät minut ja liittyivät kiusaajiini.
Tuossa iässä muiden hyväksyntä ja seura oli tärkeää ja oli kamalaa olla ulkopuolinen hylkiö. Koulu ja vanhemmatkaan eivät tilannetta ymmärtäneet, vaan sosiaalisuus oli joku ylivoimainen hyve johon tuli pyrkiä.
Nyt aikuisena olen oppinut, että parempi olla yksin jos itselleen sopivaa seuraa ei löydy. Ei kannata liikkua huonossa seurassa, se on oikeasti pahempaa kuin yksinäisyys. Kokemusta on. - Anonyymi
yksinäisyyden koen ja kai se kohdallani onkin , henkilökohtaista.
jo nuorena "jäin porukasta" , ensimmäiseksi , kun en ollut kiinnostunut alkoholista ja
ns. vapaista suhteista sextailuun.
monet rupesi seurusteleen , ja jäin yksin.
Myöhemmin tutustuin alkoholiin , ja sen kautta "ystäviä" saa , sanon kyllä kokeneena ,
että todellisia ystäviä ei saa alkoholi -seurassa.
kuka tietää , "mikä on oikein" ??
itse pitänyt sen rajan , että "kynnyksen yli ei hypellä", elikkä oma raja pitää aina olla , muuten saattaa löytää ystävän , joka "vie sinua kuin kuoriämpäriä", se
kuuluisa sana "EI" pitää aina omistaa.
pakko joskus sanoa se "Ei" ystävälle, "tänään ei sovi" ( jos ei sovi) , ei kenenkään
pidä lähteä kuin "lukkari sotaan" , siis vaikkapa viihteelle , että siitä
vaan ja olla aina valmis , jos ei etukäteen asiaa / tapaamista sovittu.- Anonyymi
Minä tein teini-iässä sen virheen, että yritin olla "normaali" ja "kuten muut". Koska koko peruskoulun viihdyin kotona omissa oloissani eikä vapaa-aikana ollut sosiaalista elämää, luulin olevani outo. Se johtui siitä, että muut paasasivat minulle kuinka pitää olla sosiaalinen ja yksinolo on outoa.
No, alistuin paineelle. Aloin juoda alkoholia ja polttaa tupakkaa - koska "kaikki nuoret tekee niin". Sitä kautta rohkeni myös puhua muille nuorille, alkoholi vei estot. No, ei se kannattanut.
Olin ujo ja lisäksi liian kiltti. Nyt olen tajunnut, että minua käytettiin vain hyväksi. Saamani "kaverit" lainasivat rahaa eivätkä maksaneet koskaan takaisin (tekosyitä riitti), jopa rikkoivat ja varastivat tavaroitani (kukaan ei ottanut vastuuta). Lopulta sain kuulla, että selän takan levittivät ilkeitä juoruja ja pitivät hauskaa kutsumatta minua mukaan. Lopulta riitti.
Ei kannata olla liian kiltti ja suostua mihin vaan, kunhan saa seuraa. Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Minulla on niin paljon huonoja kokemuksia ihmisistä, että olen päättänyt olla lopullisesti yksin. Ja olen nyt onnellinen.
Nyt saan olla rauhassa, koska olen aikuinen, asun omassa asunnossa ja on työ (Etätyö, ihanaa!) ja säännölliset tulot. Aiemmin työttömänä tämäkään ei ollut niin itsestäänselvää, tuolloin sossutantat väkisin patistivat "sosialisoitumaan", en ymmärrä mikä pakkomielle joka paikassa on korostaa noita sosiaalisia suhteita ja samalla sivuuttaa kaikki huonot kokemukset ihmisistä.
- Anonyymi
Menneisyys on sitä, mitä et voi muuttaa. Vedä näkymätön plexi sen kaiken ja sinun väliin, mitä et halua sieltä menneestä enää "kuulla", anna heille anteeksi ja ole vapaa. Mennyt ei määrittele tulevaisuuttasi, johon voit vaikuttaa ajatustesi valinnoilla enemmän kuin uskotkaan.
Mitä tykkäät tehdä, mikä olisi ihannetyösi, jos voisit valita? Lähde sitä kohti, jollakin tavalla. Sinulla on mahdollisuus IHAN kaikkeen mihin muillakin. Maailma on sinuakin varten! Sinun tarvitsee vain etsiä oma juttusi. Se voi olla ihan mitä tahansa. Jos haluaisit opiskelemaan, ota huomioon mm. opistot, ja pienempiä opiskelupaikkakuntia. Opistoissa on ylipäätään hyväksyvä ilmapiiri. Työ tai opiskelu/ oppisopimus, jotain sellaista kohti, josta tykkäät todella, niin löydät myös samanhenkisiä ihmisiä - vähän kuin jo armeijassa huomasit. Ihan huippujuttu ylipäätään, että kävit sen! Jo se kertoo sinusta todella paljon!
Ensin täytyy oppia rakastamaan itseään, sitten vasta oppii rakastamaan muita. Tuo itsesi rakastamaan oppiminen on sinulla vielä kesken, tai olet sen kadottanut vuosien myötä. Mitä tulee tuohon erikoisena pitämääsi naurahteluun ja hymyilemiseen, niin näen sen psyykesi "suojakuoriominaisuutena". Uskon, että se jää ajan kanssa pois sitten kun sen on aika jäädä pois. Älä mieti sitä turhaan, anna sen olla, se on ollut osa sinua ja on niin kauan, kuin tarvitsee.
Itsensä rakastaminen koostuu monista pienistä jutuista. Asutko siten, kuin haluaisit? Tee kaikkea mahdollista sen eteen, että viihdyt siellä, missä kulloinkin asut. Osaat kuvitella, millainen olisi ihanne asunto tai huone, tee siitä mahdollisimman paljon sellainen. Se vaikuttaa mielialaasi myönteisesti. Huomasin tuon itse vuosia sitten, kun elämässä oli tosi vaikeita asioita, aloin muuttaa edes asuntoni ilmettä, kun en muuta voinut. Huomasin värien piristivän tosi paljon, samoin siisteys.
Olet oppinut katsomaan asiat vuosien myötä negatiivisesta näkökulmasta, sen voi lukea tekstistäsi. Olet oppinut sen hyvin. Yhtä hyvin kykenet oppimaan näkemään asiat myönteisessä valossa (huom! se plexi menneiden huonojen kokemuksien ja sinun väliin) ja sitä voit opetella joka päivä. Joka kerta, kun kuljet peilin ohi, voit hymyillä itsellesi kuin hymyilisit ihmiselle, jonka tapaamisesta ilahdut, tai vähintään katsoa itseäsi hyväksyvästi suoraan silmiin, jos satut olla vaikka kaupassa ;). Voit tehdä ajatustreeniä, jossa negatiivisen tai surullisen ajatuksen pyrkiessä mieleesi sanot sille, että en tarvitse sinua enää, olen jo menossa eri suuntaan. Katkaise siis negatiivinen ajattelu niin usein kuin suinkin. Sinussa on valtavan paljon hyviä puolia, kykyjä ja annettavaa, ala keskittyä niihin. Pienistäkin onnistumisista kehu itseäsi mielessäsi. Hyvä minä! Tein tuonkin noin hyvin! :). Jos mokaat jossain asiassa, niin mitä sitten, kaikki mokaavat. Mitä-oikeasti-sitten? Ei yhtään mitään. Jatka vain eteenpäin.
Mainitsit, että armeija toi sinut takaisin ihmisten pariin. Sinne sinä kuulutkin, joten mene ihmisten pariin. Kauppaan, kirjastoon, kahviloihin, mihin vain missä on muitakin. Ei haittaa, vaikka menisit itseksesi, sillä paras ja tärkein ystäväsi kulkee minne tahansa mukanasi joka paikkaan ja se olet sinä itse. Etsi myös sellaiset sosiaaliset kahvilat, jotka mainostavat itseään paikkana, joihin kaikki ovat tervetulleita, niistä voit löytää matalalla kynnyksellä juttuseuraa ja tapahtumia, joihin osallistua. Jos kotona on liikaa, tulee ajateltua liikaa ja helposti myös niitä negatiivisia juttuja. Sama koskee aamulla sänkyyn jäämistä. Nouse heti kun suinkin tekemään jotain muuta, sinne jäämällä ainakin itselläni ajatukset pyörivät kehää eniten. Ei haittaa, vaikka menisit itseksesi, sillä paras ja tärkein ystäväsi kulkee minne tahansa mukanasi joka paikkaan ja se olet sinä itse. Kaikkeen ei tarvitse rahaa, jos ei ole ylimääräistä.
Luin naisesta, joka oli alkanut kirjoittaa päiväkirjaa kuvitteellisesta elämästä, jollaiseksi hän halusi oman elämänsä tulevan. Nyt vuosia jälkeenpäin hän eli lähes sellaista elämää, jollaisesta oli aikoinaan "päiväkirjojaan" kirjoittanut. Voit kokeilla samaa. Samalla tavoin voit iltaisin kirjoittaa/ miettiä viisi asiaa, jotka ovat elämässäsi hyvin. Huomaa myös pienet asiat, niitä ei aina huomaa, ellei pysähdy ajattelemaan. Elämäsi on ja tulee olemaan juuri sellaista, millaiseksi sen ajattelet, joten opettele ajattelemaan se mahdollisimman hyväksi. Jos joku kohtelee sinua huonosti, se on hänen ongelmansa, sillä sinä olet aivan paras Sinä eikä sitä saa kukaan muuksi muutettua.
Stressi kuluttaa hirveästi ihmisestä kaikkea, ihan konreettisesti vitamiineja, hivenaineita, rautavarastoja. Jos sinulla on varaa, ota jostain yksityisestä firmasta (esim. Synlab) kattavat kokeet ja selvitä, mitä puuttuu. Esim. vakava rautavarastojen vaje saa aikaa mielen alakuloa.
Googlaa myös Etsivä nuorisotyö ja ota yhteyttä, hekin ovat sinua varten. Juurikin sinunlaisiasi varten!
Oli sattumaa, että kävin täällä tänään. Ilmeisesti tämän kirjoittaakseni. Kaikkea hyvää elämääsi! - Anonyymi
Lisäys vielä edelliseen tekstiini, että en tiedä vastasinko mielestäsi ongelmaasi, mutta jostain syystä näin sen isompana kokonaisuutena kuin vain pelkkänä yksinäisyytenä. Vahingossa toistin myös jonkin kohdan kahdesti. Poimi tekstistäni se, mitä tarvitset :).
- Anonyymi
Tiedän jo miten elämä mulla tulee menemään eikä se tule menemään hyvin.
- Anonyymi
Silloin kun elää asenteella, että tulevaisuus ei tule onnistumaan, niin on todella iso riski, että juuri niin käykin.
Tulevasta ei voi tietää, kun vasta sitten kun se tapahtuu.
Ahdistunut ja masentunut mieli ei kovin usein toivo mitään hyvää, kun on mieli maassa, ja tietysti silloin miettii, että ei tulevaisuuskaan mitään hyvää tuo.
Menneisyyttä ei kuitenkaan kannata verrata tulevaan, juurikin sen takia kun tulevasta ei tiedä. Elämässä voi tulla hyviäkin asioita eteen, ja herkemmin tuleekin, jos ajattelee edes vähän positiivisemmin.
Paha asia on sekin, jos kovin syyttelee itseään, että on muka jotenkin epäonnistunut kaikessa mahdollisessa ja mahdottomassa.
Monet asiat tapahtuvat itsestä riippumattomista syistä.- Anonyymi
Minä korostaisin sitä, että omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa voi vaikuttaa itse hyvin paljon. Asiat ei vain tapahdu, vaan itse teet valintoja. Ei sinun tarvitse olla etkä ole pelkkä sätkynukke, jota tuuli heiluttelee ja virta vie miten sattuu.
Omat valintasi ratkaisevat, miten käy!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4151740Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1761370- 1051368
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1171285- 451036
- 63946
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0910Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s92881Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32866Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!114859