Sukuperintönä tullut nyt omistuksessani oleva mökki on vähällä käytöllä. Jälkikasvu ei ole kiinnostunut, heillä on omat hienommat kesäpaikkansa lähempänä kotejaan. Koko ajan pitää teettää korjauksia ja kulut juoksee.Jopajätemaksu vaikka tulee vain muutama pussi vuodessa. Edesmenneet vanhempani varmaan kääntyvät haudassa jos myyn vieraalle.
Myisinkö mökin
33
438
Vastaukset
- Anonyymi
Realiteetti on, että joskus täytyy unohtaa omantunnonkysymykset
päästäkseen järkevään ratkaisuun. - Anonyymi
Alkeelliset mökit ei käy kaupaksi eikä niillä nykyihmiset viihdy. Etelä-Suomessa huonokin mökki jelpaa, jos siinä on järvi tai merimaisema ja oma ranta. Mökki puretaan tai kutsutaan huvila ja huussi apuun.
Olen pohtinut samaa. Onneksi minulla ei ole sukusidoksia sillä ostin itse mökin 27-vuotta sitten.
Viime vuoden sairaskokemukseni ja liikunta rajoitteeni ovat suurin syy, miksi edes mietin luopumista. Haluan jatkaa, mutta kuinka kauan.
Olemme tehneet muutoksia kaupunkikodissa, pihapiiri sekä parveke antaa mahdollisuuden nauttia kauniista puistomaisemista ja linnun lauluista.
Mukavuudetkin käden ulottuvilla, saunakin nappulaa painamalla. Vaikka ei se vedä vertaansa rantasaunalle.
No, katsotaan.- Anonyymi
Jos omistaisin sellaisen saunallisen rivitalon pätkän, mökki olisi turha. Mutta asun vuokralla kerrostalossa ja tuo mökki on ainut omistus. Tuskin saisin mökistäni niin paljon, että voisin ostaa kuin yksiötä isompaa kaupungista.
Anonyymi kirjoitti:
Jos omistaisin sellaisen saunallisen rivitalon pätkän, mökki olisi turha. Mutta asun vuokralla kerrostalossa ja tuo mökki on ainut omistus. Tuskin saisin mökistäni niin paljon, että voisin ostaa kuin yksiötä isompaa kaupungista.
En omista rivitalo-osaketta se on kumppanini nimissä.
Hän myi oman mökkinsä pari vuotta sitten.
Olemme olleet yhdessä nyt 11.06.23 17-vuotta.
Jos nyt huonosti kävisi ja joutuisin myymään rantatonttini minulle kelpaisi pieni yksiö.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos omistaisin sellaisen saunallisen rivitalon pätkän, mökki olisi turha. Mutta asun vuokralla kerrostalossa ja tuo mökki on ainut omistus. Tuskin saisin mökistäni niin paljon, että voisin ostaa kuin yksiötä isompaa kaupungista.
Mökin omistaminen vaatii myös rahaa. Tietysti pidät mökin, jos käytät sitä paljon, mutta
jos vähällä käytöllä, niin miksi sitä omistusta sitten pitäisi itsellään.
Voithan edelleen asua vuokralla. Miksi pitää omistaa jotakin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mökin omistaminen vaatii myös rahaa. Tietysti pidät mökin, jos käytät sitä paljon, mutta
jos vähällä käytöllä, niin miksi sitä omistusta sitten pitäisi itsellään.
Voithan edelleen asua vuokralla. Miksi pitää omistaa jotakin?Olisihan se kiva jättää perintönä joku kiinteistö, kun on itsekkin mökin perinyt, vaikka ei niin vähäinen omaisuus monelle jaettuna mitään merkitse jälkikasvulle. Saisi siitä mökistä kai sen verran rahaa että voisi rahaa käyttää itseensä ja ainakin kulujen maksu loppuu. Sitä vaan miettii, hyväksyykö lapset, ei ole oikein suoraan puhuttu vielä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisihan se kiva jättää perintönä joku kiinteistö, kun on itsekkin mökin perinyt, vaikka ei niin vähäinen omaisuus monelle jaettuna mitään merkitse jälkikasvulle. Saisi siitä mökistä kai sen verran rahaa että voisi rahaa käyttää itseensä ja ainakin kulujen maksu loppuu. Sitä vaan miettii, hyväksyykö lapset, ei ole oikein suoraan puhuttu vielä.
Eihän se nyt lapsille kuulu ja mikäli olet aloittaja, niin heillä on omat mökit, kuten kerroit.
Tuo on oikeaa puhetta, että mökistä saadut rahat voisi käyttää itseensä.
Tuo perinnöksikin jättäminen voi olla perillisille enempi haitta, kuin hyöty. (lehdistä saanut lukea näistä haitoista) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos omistaisin sellaisen saunallisen rivitalon pätkän, mökki olisi turha. Mutta asun vuokralla kerrostalossa ja tuo mökki on ainut omistus. Tuskin saisin mökistäni niin paljon, että voisin ostaa kuin yksiötä isompaa kaupungista.
Älä myy vielä. Sähkö halpenee jos se on ongelma. Voisitko kasvattaa vihanneksia,juureksia siellä? Marjapuskia? Omavaraisuus kannattaa ja onko lähellä marajamaita? Maaseudun uusi tuleminen. Ei kannata puska abvanhoja rakennuksia. Vanhan arvostus nousee. Maaseutu on ihmisen paras ympäristö.
Vapaa aikaa tulee lisääntymään. Käyttökustannukset pienenee kaikessa.
Nykymeno on lopussaan ja EU säännökset. Muutos tule parempaan elämään joka maassa. Terveydenhoito parantaa oikeasti kun nyky valalnoitäjät poistetaan rikollisina joka maasta. Uudet mahdollisuudet ovat ovella.
- Anonyymi
Kiitos rohkaisusta! terv. aloittaja
- Anonyymi
Joskus on vaan niin että on jätettävä tunteet sivuun ja tehtävä se mikä tuntuu tunnepojalla surulliselta.
Itse ollut samassa tilanteessa, ja ihme kyllä kun mökki oli myyty niin helpotti hyväisesti.
Vaan tieto ettei enää tarvitse uhrata aikaa kaiken maailman pakkoihin mitä mökin omistus pitää sisällään..
Joten tee miten sydämessäsi tunnet, mutta anna todellisuuden olla tiiviisti tunteiden vierellä . - Anonyymi
Ainakin on hyvä aika myydä näin kesän korvilla. Josko ne vanhempasi leppyvät siellä taivaassa, kun myyt hyvälle perheelle tai henkilölle, joka saa mökistä paljon iloa. Jos toinen vaihtoehto on että yksinään tyhjänä ja tarpeettomana tönöttää.
Sisareni 83, myi miehensä kanssa tekemänsä mökin, hyväkuntoinen mutta pieni ja tavallinen, lapsipereheelle. Olivat niin onnessaan että lupasivat että sisko saa tulla mökille käymään, saunomaan ja uimaan milloin vaan.
On toinenkin näkökanta että kannattaa myydä nyt. Jos menet hoitokotiin ja myyt vasta siellä, ottavat myyntitulosta voiton hoitokuluihisi.
Eli meinaamisesi on oikein hyvä toteutettavaksi.- Anonyymi
"On toinenkin näkökanta että kannattaa myydä nyt. Jos menet hoitokotiin ja myyt vasta siellä, ottavat myyntitulosta voiton hoitokuluihisi."
Missä noin sanotaan ?
Tietääkseni kunnallinen hoiva maksaa 85 % tuloista eli kuukausieläkkeestä.
Korjaa ihmeessä jos sinulla on varmaa tietoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"On toinenkin näkökanta että kannattaa myydä nyt. Jos menet hoitokotiin ja myyt vasta siellä, ottavat myyntitulosta voiton hoitokuluihisi."
Missä noin sanotaan ?
Tietääkseni kunnallinen hoiva maksaa 85 % tuloista eli kuukausieläkkeestä.
Korjaa ihmeessä jos sinulla on varmaa tietoa.On ihan varma tieto. Jos myyt mökin, täytät verotuksessa lomakkeen, johon tulee mökin myyntihinta miinus mökin hankintahinta miinus viimeisen vuoden kiinteistövero, sähkö, lämmitys- ja muut kulut. Se voitto mikä jää viivan alle, jaetaan 12 kuukaudella ja lisätään kuukauden eläketuloosi. Näiden kahden tulon yhteissummasta määritellään hoitokodin hoitomaksu, eli tuo 85%. sen vuoden maksuksi minä vuonna mökin olet myynyt.
Mökin hankintakulu on vaikea laskea jos sen on itse rakentanut ja vuosien mittaan parannellut, mutta ohjeita voi etsiä netistä tai kysyä verotoimistosta.
Jos tositteita on tallella, osa korjauskuluista nostaa mökin arvoa ja näinollen hankintahintaa ja näinollen myyntivoitto jää pienemmäksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ihan varma tieto. Jos myyt mökin, täytät verotuksessa lomakkeen, johon tulee mökin myyntihinta miinus mökin hankintahinta miinus viimeisen vuoden kiinteistövero, sähkö, lämmitys- ja muut kulut. Se voitto mikä jää viivan alle, jaetaan 12 kuukaudella ja lisätään kuukauden eläketuloosi. Näiden kahden tulon yhteissummasta määritellään hoitokodin hoitomaksu, eli tuo 85%. sen vuoden maksuksi minä vuonna mökin olet myynyt.
Mökin hankintakulu on vaikea laskea jos sen on itse rakentanut ja vuosien mittaan parannellut, mutta ohjeita voi etsiä netistä tai kysyä verotoimistosta.
Jos tositteita on tallella, osa korjauskuluista nostaa mökin arvoa ja näinollen hankintahintaa ja näinollen myyntivoitto jää pienemmäksi.Mökin hankintakulu on vaikea laskea
Jos mitään lappuja ei ole
maksat myyntihinnasta 18 prosenttia veroa eikä mitään kuluja saa vähentää mutta pystyt todistamaan omistaneesi mökin vähintään 10 vuotta
- Anonyymi
Kiinteistö ei ole mikään lapsi, joka "annetaan hyvään perheeseen".
Se on omaisuutta, josta kannattaa pyrkiä saamaan korkein mahdollinen
hinta ja käyttää se omaksi ilokseen ja hyödykseen.
Jos tutulle "hyvälle perheelle" myy joutuu myymään alihintaan.- Anonyymi
Ei lastakaan anneta mihinkään kuin vain silloin kun lastensuojelu tulee väliin. Olen myynyt ison ok- talon, mutten olisi siellä olisi halunnut enää mennä käymään. Ei kyllä pyydettykkään. Moni kuvittelee mökkiröhjästään liikoja, koska siihen sisältyy ihania muistoja. Seuraava omistaja haluaa tehdä paikasta mieleisensä.
- Anonyymi
Myy vain tonttina. Rakennukset saa kaupan päälle.
- Anonyymi
Tuokin on mahdottoman hyvä ohje.
Jos vähäkään epäilet että mökissä on hometta tai että mökki on jo ränsistynyt, korjausta vailla, kannattaa `antaa ilmaiseksi` tontin myynnin mukana. Näin et joudu vastaamaan myöhemmin mahdollisista mökin virheistä. Tästä minulla on tietoa vain asunnon myynnisssä. En tiedä katsotaanko mökin homeet ja mahdolliset vesiputkivauriot yhtä ankarasti kuin ne varsinaisessa asunnossa katsotaan. Anonyymi kirjoitti:
Tuokin on mahdottoman hyvä ohje.
Jos vähäkään epäilet että mökissä on hometta tai että mökki on jo ränsistynyt, korjausta vailla, kannattaa `antaa ilmaiseksi` tontin myynnin mukana. Näin et joudu vastaamaan myöhemmin mahdollisista mökin virheistä. Tästä minulla on tietoa vain asunnon myynnisssä. En tiedä katsotaanko mökin homeet ja mahdolliset vesiputkivauriot yhtä ankarasti kuin ne varsinaisessa asunnossa katsotaan.Huvitti nuo vesivahingot. Eihän ne ole vanhojen vesijohdottomien mökkien ongelmia. Mistä ne tulee kun on kantovesi?
- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Huvitti nuo vesivahingot. Eihän ne ole vanhojen vesijohdottomien mökkien ongelmia. Mistä ne tulee kun on kantovesi?
Kyllä ne vaan on vanhojen mökkien ongelma, katot vuotavat, piipun juuresta valuu vesi, ikkunat falskaa. Sisällä tiskataan pesuvadeisss ja vettä roiskuu jne.
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne vaan on vanhojen mökkien ongelma, katot vuotavat, piipun juuresta valuu vesi, ikkunat falskaa. Sisällä tiskataan pesuvadeisss ja vettä roiskuu jne.
Onpas välinpitämätöntä huushollinhoitoa jos noin on huonosti asiat.
- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Onpas välinpitämätöntä huushollinhoitoa jos noin on huonosti asiat.
Eikös itselleskin ole sattunut vesivahinkoja siinä vuokra asunnossasi? Ainakin selitit tarkkaan miten tehtiin korjauksia niiden jälkeen jamiten ne vähennettiin verotuksessa.
Anonyymi kirjoitti:
Eikös itselleskin ole sattunut vesivahinkoja siinä vuokra asunnossasi? Ainakin selitit tarkkaan miten tehtiin korjauksia niiden jälkeen jamiten ne vähennettiin verotuksessa.
Niin katto ei vuotanut, vesi ei valunut piipun vierestä sisään, ikkunat ei falskanneet, eikä astioita pesty käsin siten, että vesi roiskui ympäriinsä.
Ei muuten mökillänikään.- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Niin katto ei vuotanut, vesi ei valunut piipun vierestä sisään, ikkunat ei falskanneet, eikä astioita pesty käsin siten, että vesi roiskui ympäriinsä.
Ei muuten mökillänikään.No oliko se patteri ja jääkaappi vai pakastin.
Anonyymi kirjoitti:
No oliko se patteri ja jääkaappi vai pakastin.
Huomaan, että et pysty hahmottamaan lukemaasi. Kirjoitit verovähennyksistä, niitä saa kun teetättää koti-tai mökin remontteja ALV-rekisteröidyillä yrittäjillä. Kodin tai mökin vahingoista, jotka kuuluvat vakuutuutuksen piiriin, haetaan korvausta vakuutusyhtiöstä.
- Anonyymi
Nykyisin kaupunki hölmöt ei ymmärrä mitään mistään. Ei osata eikä tiedetä mitään rakennus historiasta. Rikkovat ja tuhoavat kaiken kuvitella erät on hienoa tehdä niin kuin TV nähty. musta aja valkoista. Vanhoja kalusteita tuhotaan tyhmyyttään. Kuvittelevat että on jotenjåkin hienoa ostaa lautakasa kasarinatsin ikeasta. Jörröpää polvi on heikoilla jatkossa. Kun aika mennyt juhliessa ja urheilua vahdatessa. yms jolla kuvittele elävänsä parsasta aikaa. haha
- Anonyymi
Haikiat muistot tulee vieläkin mökillä vietetyistä vuosista, ne muistot kiikkustuolissa istuessa ain palailee.
- Anonyymi
Ajat muuttuvat kuten ihmisten käyttö tottumukset , myy mökki jos saat ostajan . Mihinkään ei pidä rakastua loputtomiin .
- Anonyymi
Kiitos kaunis . sain paljon hyviä ohjeita. Lasten kanssa myös on alustavasti juteltu myynnistä, ovat ihan hyvillään ajatuksesta.
- Anonyymi
AKKA LÄHTEE JUOMALLA, TALO MYYMÄLLÄ, RAHAT JUOMALLA KANTSII KOKEILLA. KYLLÄ PULIPENKEILTÄ TILAA LÖYTYY.
- Anonyymi
Minullakin on ollut ongelma ok talo vapaaajan asunnon takia jonka perin ja en pysty käyttämään. Ollut laiminlyöty ja sähkötön vuosia. Sijaitsee hyvälllä paikkasi ei kaukana kuntakeksuksezta ja kaupoista ym. Kuiva maa ja ei vesi johtoja. Sauna huono rakennus huonot muurit, aittoja.kellari ja peltoa isolle perunamalle, tontti, peltoa j pih on ei liian suuri vaan sopiva kotitarve kasvisten viljelyyn,marjapensaat vanhoja ja puusto pensaat olivat mahtavat mahtavat. Talon Katto ja ulkopinta ok. Sisätilat oli kunnossa muutama vuosi sitten.. Oli sähköt ja nyt poistettu. Oli sähkölämpö uunien, hellan lisäksi. Kaivo pihassa jossa oli hyvä vesi kun siellä vietettiin aikaa ja on talviasuttava tietysti kun on OK maaseudulla. Myyn sukulaiselle jos ostaa saa nähdä. Itse sen pysty remppaan ja leikkamaan nurmea. Ei ole omaa autoa ja Taksimatka ei olisi pitkä mutta ei oikein jaksa. Ulkoilu mahdollisuus on vain tietä,lähiteitä pitkin ei oikein kosk metsä tiheä lähistöllä. Isoja järviä uimapaikkoja on kyllä lähistöllä n 3 - 15km. Saa nähdä miten käy. Ongelma on remppa väen puuterin jos halua maalata yapetoida ja uusia lattioita. Pitäisin menenen ajan tunnelmasta 1950 60 luvulta tai jopa vanhempaa. Minulla on kerrostalo omistus asunto saunalala joten sauna ei ole tärkeä sinänsä. Mieluimmin vaihdan tämän isompaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1273227
- 1091311
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671275Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651086Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr131043IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku54972- 30966
Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42934- 44839