Tulipas sitten kaksi L:ää, kaksi E:tä ja kaksi M:ää. Vanhemmat eivät ole tyytyväisiä. No sehän on heidän ongelmansa =)
helkkari
kun eivät osaa olla tyytyvä...
131223
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Johan on varsinaisia pinkoja sun vanhemmat.
Jos aiot pitää juhlat niin muista kovaan ääneen toitottaa, kuinka äidin ja isän mielestä sait surkean tuloksen aikaiseksi..menevät varmasti hiljaisiksi. Ei tommoset vanhemmat mitään lapsia ansaitse, jos eivät osaa olla omasta lapsestaan ja hänen saavutuksistaan ylpeitä.
Itse sain vain yhden M:n, kaksi B:tä ja yhden A:n ja oma äiti meinasi melkein rutistaa kaikki luuni murusiksi onnesta. Itsekin olen todella tyytyväinen, että MATIKKA meni läpi, muuten olisi ollut suru puserossa....vaikka kielet menikin aikasta penkin alle :/ mutta kuitenkin.
Itse toivon (vaan en uskonut) kahta ällää, kahta eetä ja kahta ämmää, eli noita mitä sinulla. Äiti hoki koko ajan että pystyn parempaankin. No, sain stten kolme ällää, yhden een ja kaksi ämmää. Olen niistä erittäin onnellinen!
Ensimmäinen reaktio äitini suusta: "Meet ilmeisesti syksyllä korottamaan?"
Enpä jaksa välittää tuollaisesta, pääasia, että itse olen tyytyväinen :)
Ärsyttää myös se, että kaikki hokevat "No nyt ainakin pääset yliopistoon!" Pah, tuollaiset paperit eivät todellakaan takaisi mitään pääsyä yliopistoon! Ja kaiken lisäksi, en ole edes hakenut sellaiseen. Hain amk:hon sosiaali- ja terveysalalle. Siitäpä kaikki riemastuivat! En välitä, sinne haluan, sinne menen :)
Ei siis välitetä muista vaan ollaan iloisia arvosanoistamme!
Kyllä noilla papereilla pitkälle pötkii, jos matikka oli L ja samaten reaali ja enkku olisi M/E. Haluaisin vaan tietää, että millaisilla papereilla sinne yliopistoon sitten varmasti pääsee ?
Niin, edellinen kirjoittaja sanoi ettei tuollaiset tulokset TAKAA yliopistoon pääsyä. Ja näin käsittääkseni on? Perheen ja suvun huimat odotukset ottaa joskus pattiin, vaikka opiskelenkin itseäni varten enkä yleensä heidän höpötyksilleen korvaani lotkauta. Tänään alkoi taas se "Niin lääkikseenhän sinä tietysti haet?" -jauhaminen. En, en, en. En halua. Onhan se periaatteessa mahdollista (?) että pääsisinkin, mutta ei kiinnosta. Pöh.
Pitkälle niillä pötkii, kuten sinä sanoit. Mutta ei nuo paperit tosiaankaan TAKAA pääsyä yliopistoon. Pääsykoe painaa aika paljon.
Kyllähän sinne varmemmin pääsee, jos kirjoittaa kaikesta L:n ;)
Ihan hyvin veikkasit. Reaalista L, matikasta L ja enkusta M.
Lisäksi kolmas L tuli latinasta. Ketään ei kiinnosta latinan L.
Ja lisäksi matikka oli lyhyt. Siitä ei ole läheskään niin suurta hyötyä kuin pitkästä.
Herranjumala! Noihan on aivan mahtavia arvosanoja!! Onnea, ja jättäkää nuo kommentit omaan arvoonsa, vaikka sen taisitte jo tehdäkin - hyvähyvä
joo, yksi tuttu kirjoitti muistaakseni 4allaa ja yhden een ja amman (viime vuonna, jotain sinnepain).. haki yliopistoon, luki luki ja luki... ei paassyt sisalle!
Itse kirjotin viime vuonna 4E,M ja B.. en hakenut yliopistoon. ammattikorkean paasykokeissa haastattelija kysyin miksi en hakenut suoraan yliopistoon. No, enpa sitten paassyt "edes" sinne ammattikorkeaan tai muuallekaan.
Mutta aina ei voi voittaa, tana vuonna yritan uudestaan iloisin mielin!!!! :)
Onnittelut KAIKILLE uusille ylioppilaille ja muille valmistuneille!!!! Aurinkoista kevaan jatkoa ja kesan alkua!!!
ihmeellisiä vanhempia teillä. meidän äidilleki aina kelvannut kaikki tulokset ei mittää painostuksia, valituksia tai mittää muutakaa siltä suunnalta tullut... oe voe. sain itse E:n paperit ja vanhemmat o vaa iloisia ku pääsin läpi xD heh.
Eivät ole tyytyväisiä? Haistakoot kukkasen.
Minun vanhemmat oli tyytyväisiä omiini kahteen L:än, neljään E:hen ja yhteen M:än.
Tosin veljeni oli heti kimpussa vänkyttämässä, että sinunhan piti kirjoittaa kuusi ällää. Vaikka tosiasiassa hän itse on ainoa, joka niin on sanonut.
Noh, ota noista immeisistä selevää...
Meillä taas velipoika kirjoitti aikanaan aika rääppien läpi (kolme A:ta, yksi C), ja silloin kiljuttiin riemusta.
Veljeni kirjoitti melko huonosti. A:ta ja B:tä, yhden M:n. Vanhemmat ja koko suku olivat onnensa kukkuloilla.
Vaan pitää ajatella niin, että minuunpa kohdistuikin jo alunpitäen suuremmat toiveet. Vaikka en haluaisikaan nostaa itseäni veljeni yläpuolelle. Mutta pakko on jotenkin ajatella.
meininkiä jos valittaa et ei oo tyyväisiä varsinkaan tuollasista tuloksista. Meillä ollaan tyytyväisiä siihen et on tehny parhaasa ja riittä siihen mihi riittää.