kuski entä mies?
millanen
on söpö nais
4663
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
on kun on isokokoinen hieman lihava raamikas niinkui minun oma motoristimieheni
Söpö naiskuski on henkisesti kypsä, sopivasti itsevarma ja itsetietoinen, ei kuitenkaan liian korostuneesti. Terveesti itseensä ja ympäristöönsä suhtutuva. Tietää mitä tahtoo ja osaa myöskin ilmaista ajatuksensa. Reipas, muttei tekopirteä. Kohtelias ja huomioiva, muttei nöyristelevä. Rehellinen ja avoin. Sexy, muttei tyrkky.
Ja ehdottomasti persoonallinen sekä fyysisesti, että henkisesti. Saa olla kauniskin. Naisellisen varmat ja naisvartaloa korostavat liikkeet.
Söpö nainen on sellainen, joka pukeutuu naisellisesti ja tämähän ei mp-asujen kohdalla oikein pääse toteutumaan, mutta nahkavaatteisiin pukeutuva on aina söpömpi kuin kangasvastaava. Ennen kaikkea söpö nainen on kuitenkin järkevä käytökseltään ja noudattaa ehdottomasti liikennesääntöjä kuten fiksu mieskin. Joku vauhtihullu kapinahenkinkinen narttu on sitten taas söpöyden vastakohta, toivottavasti en sellaiseen törmää.
No niin, pääsipä latelemaan kriteeriä; Motoristimies ei saa ehdottomasti olla lihava, ikävä näky, kun maha muodostaa takaa katsottuna ajoneuvon leveimmän kohdan. Jotkut peittelevät mahaansa tankkilaukulla, mutta huomaahan sen kumminkin. Eräät eivät edes voi pitää tankkilaukkua, koska mahalaukku jo vallannut sen tilan. Eikä saa valua penkin molemmin puolin sitä peffaa. Se on myös ikävä yllätys, jos kypärän riisuttua alta paljastuukin kalju tai harvahko hiusosasto. Motoristin tukan ei tarvitse olla hyvin, kunhan sitä on. Naiset usein jättävät liehumaan, jotta kaikki varmasti huomaavat, että pimuhan se. Pitäisihän tuo huomata muutenkin vartalon muodosta. Riukusääriliuhuparrat eivät myöskään sytytä lainkaan, enkä koskaan katsele ihailevasti apinakiikkupyöriäkään, niiden kuski kun usein juuri tuollainen epäsiisti pitkätukkaheikkopeikko.Molempia sukupuolia koskeva ei-ulkoinen ärsyttävin piirre on se, että yritetään vaikuttaa konkareilta niin puheissa kuin ajotyylissä, olipa sitten vaikka ensipyörä ensikesää. Ja naurettavaa on myös se, että imago muuttuu täydellisesti esim. kokkareiden ajaksi, kun on kaivettu uudenkarheat nahkaliivit ja hadit esiin ja ollaan niin motoristia, niin motoristia. Kypärä muuten puristaa posket niin ylös, että näyttää, kuin oisi kauheet silmärypyt. Se ei näytä hirveen seksyltä, mikä on pääsyy naisten moottoripyöräilyyn, näyttää seksyltä siis. Alanko vähentää ajamista, etteivät jää silleesti pysyvästi?...Tämä oli testi, päättele itse, oletko tosiikko vai humotoristi