Sydämmen elektrofysiologinen tutkimus

Joo, olin tässä elektrofysiologisessa tutkimuksessa ja yritin löytää ihmisten kokemuksia asiasta. Mitään kunnollista tarinaa en löytänyt, joten päätin jakaa oman kokemukseni kaikille hermoherkille.

Itseltä löytyi satunnaisesti Delta aalto ekg:sta ja sitä kautta pistivät kyseiseen toimenpiteeseen. Operaatio tehtiin TAYS:sissa. Aamulla 7.15 menin ilmottautumaan, ja veivät mut omalle paikalle missä mulla oli kaappi ja sänky, jonka ympärillä verhot, joten sai olla ihan rauhassa. Ehkä 30 minuutin odotuksen jälkeen laittoivat tipan ja sitten lähdettiin toimenpidehuoneeseen. Toimenpidehuoneessa puhdistivat nivusten alueet ja laittelivat liinoja, niin että oikea nivunen jäi ainoastaan näkyviin. Kyllähän siinä privaatit vilahtaa kaikille salissa oleville, mutta muistakaa että ne on siihen tottunut, ettei kannata sitä jännittää.
Sitten puuduttivat muutamalla pistolla nivusen, joka tottakai vähän ikävältä tuntui, mutta kyllä siitä ihan jokainen selviää. puudutuksen jälkeen ei nivusen alueella enää mitään kipua tuntunut, kun ainoastaan vähän kun ne putket pistettiin, mutta sekin kipu oli enemmän vaan painetta, eikä pistoa. Johtojen vienti sydämmeen ei tuntunut ollenkaa.

Sydämmen tahdistus alkoi ja no jos on muutenkin tottunut korkeaan sykkeeseen niin ei ainakaan minun mielestä tuntunut yhtään ikävältä. Itse en tosin jännittänyt hirveästi, joten pystyin olemaan rentona odoista sykkeistä huolimatta. Muutamien testailujen jälkeen rata sitten löytyi ja alettiin ablaatiohoitoon. Vaihtoivat jonkun putken nivusessa, mutta mitään uutta pistosta ei tapahtunut.
Radan "polttaminen" tuntui aluksi ikävänä jomotuksena sydämmessä, mutta heti kun sainoin asiasta, antoivat heti kipulääkettä ja sen jälkeen tuli kyllä todella hyvä, eikä mikään tuntunut kipeältä. Kannattaa heti sanoa jos tuntuu ikävältä, kyllä ne kipulääkettä antaa. Saivat muutaman "polttelun" jälkeen radan poistettua ja ottivat johdot pois ja laittoivat yhden tikin nivuseen.

Toimenpide salissa olin yhteensä ehkä 4 tuntia, mikä on huomattavasti enemmän mitä normaalisti kuuluisi kestää, eivät meinanneet oikeaa kohtaa "polttaa" rataa. Koko tämän ajan vieressä oli sairaanhoitaja, joka kyseli useaan kertaan, mikä olo oli. Kaikki asiat mitä tekivät kertoivat, selittivät ja kysyivät jännitääkö, yms. Itse kun olin niin kauan, niin täytyi toimenpidehuoneessa ykkösellä käydä ja tein tarpeet kannuun, mutta myös katetrointi olisi ollut toinen vaihtoehto.

Sieltä kärrättiin sitten omalla sängyllä "huoneeseeni", jossa vuodelevossa täytyi olla 2 tuntia, jonka jälkeen suositeltiin kävelemään hiukan, jotta nähdään onko nivunen tyrehtynyt. Lounaan ja päivällisen söin, molemmat iha hyvää ruokaa, muistutti paljon kouluruokaa. tikki otettiin nivusesta pois noin 2 h ennen lähtöä, jonka jälkeen haava vuosi hieman mutta tyrehtyi sitten. Vielä lähtiessä laittoivat, varmuuden vuoksi hyydytys pad:in haavan kohdalle.

Pääsin lähtemään kotiin 17.00 aikoihin, päästävät kotiin riippuen kuinka haava tyrehtyy yms. Itse melko nuori, joten samana päivänä kotiutuminen oli todennäköisempää. Kaiken kaikkiaan onhan se hiukan ikävää sairaalassa olla, mutta suht kivuton toimenpide kuitenkin oli, piikkejä yhteensä ehkä 4 tai 5 laitettiin ja siinä kaikki kivun tuottajat. Kyllä tästä kuka tahansa selviää, muistakaa sanoa jos jokin asia häiritsee, kyllä ne siellä haluaa, että sinulla on mahdollisimman hyvä olla. Kaikki henkilökunta oli erittäin mukavaa ja rentoa. Tsemppiä kaikille, kyllä se hyvin menee!

0

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

        Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
        Ikävä
        54
        1668
      2. Kiinni on siekkilän yliajaja

        Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
        Mikkeli
        13
        1433
      3. Maskuliininen herrasmies

        Tekee aloitteen. 🌸
        Ikävä
        174
        1376
      4. Oletko valmis? Meidän tarinaan

        Rakastan sinua ❤️
        Ikävä
        81
        1338
      5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

        Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
        Maailman menoa
        301
        1286
      6. Näyttävin pariskunta

        Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
        Suomussalmi
        18
        1209
      7. Ollaanko me tyhmiä mies?

        Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
        Tunteet
        61
        948
      8. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

        Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
        Kotimaiset julkkisjuorut
        98
        945
      9. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

        Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
        Ikävä
        33
        913
      10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

        Ja seurata jotain ihan muuta?
        Hindulaisuus
        347
        835
      Aihe