Auttakaa!! =/
Mä (18v) olen pohtinut liian kauan mitä tehdä. Kertokaa kokemuksia, neuvoja.. mitä vain!!
Tiedän että rakastan tätä jätkää (22) ja olisin valmis vaikka mihin. Meillä on aina ihanaa ja usein puhutaan mitä meistä voisi tulla. Hän on sanonut haluavansa olla kanssani aina, kuitenkin kännissä. Häntä on satutettu pari vuotta sitten kun emme vielä tunteneet. Ja musta tuntuukin ettei hän uskalla näyttää todella tunteitaan.
Selittää sitä sillä ettei halua seurustella vielä. (Hän on seurustellut nuoruutensa, eikä jaksa sellaista jokapäiväistä välittämistä vielä.)
Molemmat meistä tietää että välillämme on yhteys ja kemiaa, jotain suurta.. ja ystävyys.
Hän on minulle sielunystävä ja minä hänelle yksi niistä harvoista, joille hän pystyy todella puhumaan.
Tiedän kuitenkin myös sen etten kaipaa enkä ansaitse pompottamista. Ja välillä tuntuu että hän ei välitä.
Hänellä on kuitenkin jonkinlainen kasvamisprosessi menossa ja hän itsekin joskus sanoi haluavansa vielä muuttua paremmaksi ihmiseksi ennen mitään vakavempaa.
Oon aika sekaisin. Mua sattuu tästä jätkästä erossa oleminen, mutta enemmän sattuu se tunne että olen hänelle jokin väline, itsestään selvyys.
Kaipaan jotain raikasta näkökulmaa. Kaverit on kai jo vähän puhki kulutettuja "mitä mä teen"-kysymyksillä.
=) Kiitti vastauksista jo etukäteen!!
Mä (18v) olen pohtinut liian kauan mitä tehdä. Kertokaa kokemuksia, neuvoja.. mitä vain!!
Tiedän että rakastan tätä jätkää (22) ja olisin valmis vaikka mihin. Meillä on aina ihanaa ja usein puhutaan mitä meistä voisi tulla. Hän on sanonut haluavansa olla kanssani aina, kuitenkin kännissä. Häntä on satutettu pari vuotta sitten kun emme vielä tunteneet. Ja musta tuntuukin ettei hän uskalla näyttää todella tunteitaan.
Selittää sitä sillä ettei halua seurustella vielä. (Hän on seurustellut nuoruutensa, eikä jaksa sellaista jokapäiväistä välittämistä vielä.)
Molemmat meistä tietää että välillämme on yhteys ja kemiaa, jotain suurta.. ja ystävyys.
Hän on minulle sielunystävä ja minä hänelle yksi niistä harvoista, joille hän pystyy todella puhumaan.
Tiedän kuitenkin myös sen etten kaipaa enkä ansaitse pompottamista. Ja välillä tuntuu että hän ei välitä.
Hänellä on kuitenkin jonkinlainen kasvamisprosessi menossa ja hän itsekin joskus sanoi haluavansa vielä muuttua paremmaksi ihmiseksi ennen mitään vakavempaa.
Oon aika sekaisin. Mua sattuu tästä jätkästä erossa oleminen, mutta enemmän sattuu se tunne että olen hänelle jokin väline, itsestään selvyys.
Kaipaan jotain raikasta näkökulmaa. Kaverit on kai jo vähän puhki kulutettuja "mitä mä teen"-kysymyksillä.
=) Kiitti vastauksista jo etukäteen!!
Vastaukset 1
Vanhimmat
jos sillä on joku kasvamisprosessi meneillään ni eiköhän se tapahdu omia aikojaan?? ehkä sun kannattais vaan olla sille edelleenkin se ystävä ja tukea, kuunnella yms...
älä ahdista sitä mihinkää mitä se ei halua