En ole mikään sanomaan kuka on narsisti ja kuka ei, en tiedä, onki kukaan.
Sen kuitenkin ymmärrän, että voi olla hyvinkin hankalia ihmisiä, onko heillä omia traumoja vai mitä.
Hän on saattanut olla miellyttävä ja huomaavainen aluksi, useimmiten kai uusiopuoliso.
Kun ihminen alkaa rajoittaa kumppaninsa elämää rajusti, ei enää saa tavata kavereitaan, tuttujaan, sukulaisiin, lapset eivät saa jäydä isovanhempien luona. Hän määrää jokaisen askeleen ja vahtii jokaisen menon ja hakkaa koiraa, tukistaa lapsia tai ottaa talousrahat syyttäen lasta. Vaatii maksamaan bensansa huoltoasemalle, haukkuu toisen sukulaiset ystävät, jopa käsialan.
Jokainen järkevä ymmärtää, että jotain on pahasti vialla ja aika lähteä mahdollisimman pian pois, sillä kyllä tuo yrittää myös rahastaa erotilanteessakin ja syytä pistää kaikki yhteydet mahdollisimman pian ja toivoa, että henkilö menee lääkäriin. Siis poistaa lasten puhelimista ja omasta, ja facebookista ja muista yhteyksistä, sillä sinua saatetaan uhata, uhka koskee kai usein lapsia, vanhempiasi.
Arvatkaapa, miltä tuntui kuulla, kuinka tämä mies oli soittanut alaikäiselle pienelle tytölle useita kertoja perheen eron jälkeen ja lapsi ei ollut hänen, oli äidin edellisestä liitosta. Lapsi itse kertoi, en uskaltanut edes kysyä, mitä hänen asiansa oli, jotta en järkyttäisi lasta millään tavoin.
Mutta on onneksi nyt jättänyt, hänen aikanaan me kaikki saimme olla joka hetki peon vallassa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja huoli oli valtavan suuri, meidät yritettiin poistaa monella tavalla. Aivopesu oli hirvittävää.
Narsisti vai mika
Anonyymi-ap
2
321
Vastaukset
- Anonyymi
Ihan varteen otettava aloitus. Itse elänyt sivulisena tuon kaltaisessa yhteisössä kun sukua. En enää 13 vuoten. Yhdestä olen varma kuka ei ole lääkäri ja ei voi antaa diaknoosia kenestäkän ihmisetä.Luetaan ilta päivä lehdet eri persona muodota ja niistä otetaan tuo on sitä tätä. ja viellä levitetään omia diaknooseja,pahan suopaisena.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2412064- 1881627
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461272Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50982- 40789
- 14780
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30761Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637