VALTIATAR
-eroottinen kertomus
Rappukäytävän ovi kolahti kiinni takanani raskaasti kolahtaen. Sydämeni syke kaikui rapussa. Soratäpläiset betoniportaat johtivat ylös hämärään. Tuoksui kalakeitolta. Kalaisa tuoksu sai kaluni värähtämään ja alushousuni narahtivat vaativasti. Horjuvin jaloin aloin kavuta portaita – hissin käyttö oli minulta kielletty. Jokainen askel hiersi nivusiani ja kivekseni hikoilivat voimakkaasti kumisissa kalsareissani. Ne oli määrätty ylleni ”vahinkojen” varalta. Kapusin portaat ja jokaisella tasanteella pysähdyin kuuntelemaan kaluni sykettä. Samalla vedin henkeä. Kuntoni ei ole kovin hyvä. Kyrpäni oli kivikova kun ajattelin kuudennessa kerroksessa odottavaa nautinnon ja häpeän kudosta. En voinut olla ajattelematta, että kuusi on ruotsiksi sex.
Viimeistä portaikkoa kavutessani vastaani tuli ehkä yhdeksäntoistavuotias tyttö. Tyttö katsoi minua jotenkin oudoksuvasti. Tajusin, että paitani helma oli noussut ja valkoiset kumikalsarini pilkottivat housunkauluksen alta. Hymyilin tytölle rohkaisevasti ennen katoamistani mutkan taa. Housuni narahtelivat edelleen.
Asunto numero 69. Englanniksi yhdeksän on ”nain”, ja naimaan olin menossa – tavallaan. Vapisevin käsin soitin ovikelloa. Se kilahti kovaa kilahtaen. Häpeä sekoittui kutkutukseksi vatsani pohjassa. Sisältä asunnosta ei kuulunut mitään. Soitin uudelleen. Nyt ovi aukesi kolahtaen ja kolahdus kaikui käytävässä. Siinä hän seisoi. Riitta oli 57-vuotias, mutta edelleen melko timmi nainen. Pientä kiihottavaa lerpatusta Riitan nahkassa oli, mutta se vain sai himoni nousemaan sillä hän näytti herkullisen ylikypsältä. Raskas meikki oli ihanan syntinen: silmäluomet puuteroitu purppuraisiksi, huulet tulipunaiset ja hiukset, kuten kampaajalle sopikin, komeasti tuperaatut ja valkaistut. Silmien katse oli julma ja punainen.
Olin tutustunut Riittaan kunnallisvaalien aikana. Hän oli ehdolla Joku Roti! -liikkeen listalla. En itse äänestä, mutta Riitan kuvat ja naama ryhmäjulisteessa kiinnittivät huomioni. Aloin suunnata noutoruokareissuni niille kulmille, joilla kuvia oli eniten ja illankähmeessä välillä tyydyttelin itseäni räntäsateessa tekopillulla, jonka olin tehnyt tiukasta muoviputkesta ja lihapullataikinasta (sitä saa nykyään pakastealtaasta – suosittelen kaikille kotikokeille!) ja haaveilin Riitasta. Eräänä iltana Riitta kuitenkin yllätti minut puuhistani parturiliikkeensä ulkopuolella. Kulli ja posket punaisena yritin änkyttää jotakin anteeksipyyntöä, mutta Riitta vain antoi minulle käyntikorttinsa (se oli kaiverrettu partaterään) ja käski soittaa tai hän tulisi tekemään kotikäynnin pitkien terävien saksien kanssa. Siitä oli alkanut tämä ihana kuritussuhde, jossa vihdoin pääsin toteuttamaan itseäni miehenä ja kyljyksenä.
Jalassa Riitalla oli kiihoittavat mustat verkkosukkahousut ja polviin ulottuvat sotilassaappaat, joiden pohjissa, kuten edellisestä kerrasta vieläkin turvonneet pakarani muistivat, oli terävät metallinaulat. Tiukka hihaton paita ja auki julkeasti roikkuva sarkatakki kruunasivat tuon valtiattaren ulkoasun. Katseeni hakeutui jalkoväliin. Pillu oli musta kuin saunan pesä, karvan peittämä kukkula, ja munakukukkula minulla oli housuissani. Ajattelin hetken raudankovia veteraaneja jotka olivat hiki ja veripäin roiskineet Suomen puolesta. Haaveiluni kunnian kentistä katkesi kun Riitta löi minua kovaa läjähtäen nyrkillä palleaan. Taituin kaksin kerroin. Paine perseessäni tuntui kasvavan.
Ihanaa.
”Mitä ajattelet, orja”, Riitta kysyi kun kokoilin itseäni lattialla. Samalla hän veti oven kiinni. En saanut sanaa suustani, joten Riitta potkaisi minua kovaa kylkeen. Kylkeeni koski ja älähdin. ”Vastaa narttu”, Riitta sanoi rauhallisesti ja potkaisi uudelleen.
”Sot-- sotiemme veteraaneja”, sain huohotetuksi. Vesi pyrki silmiin ja paska housuihin. Tämän vuoksiko Riitta oli siis käskenyt minun syödä lihapiirakoita koko paketin ennen saapumistani.
Riitta riuhtaisi minut hiuksista pystyyn – tai oikeammin polvilleni. Kylkeeni koski. Aika paljon. Itse asiassa jokainen hengenveto oli viiltävää tuskaa. Riitta huomasi sen ja tökkäsi minua ilkeästi kylkiluihin, juuri siihen, missä ohjelmistoarkkitehdin vararenkaani nahkiaisten lailla lyllyivät.
”Olet lihonut sika”, Riitta sanoi ja pyöritti terävää kynttään kiloissani. ”Taisit syödä paketillisen lihapiirakoita ennen tänne tuloasi. Vitun possu.”. Jätin mainitsematta, että olin lisännyt piirakoihin myös kevytnakkeja ja kurkkusalaattia ja huuhtonut koko satsin alas täysmaidolla. Sen kalori-hinta-suhde on maitotuotteista paras. Harmi vain, että hyla oli ollut loppu lähiöni kioskissa. Nyt pieretti.
VALTIATAR -EROOTTINEN KERTOMUS
8
3612
Vastaukset
- Anonyymi
Ihanaa.
”Mitä ajattelet, orja”, Riitta kysyi kun kokoilin itseäni lattialla. Samalla hän veti oven kiinni. En saanut sanaa suustani, joten Riitta potkaisi minua kovaa kylkeen. Kylkeeni koski ja älähdin. ”Vastaa narttu”, Riitta sanoi rauhallisesti ja potkaisi uudelleen.
”Sot-- sotiemme veteraaneja”, sain huohotetuksi. Vesi pyrki silmiin ja paska housuihin. Tämän vuoksiko Riitta oli siis käskenyt minun syödä lihapiirakoita koko paketin ennen saapumistani.
Riitta riuhtaisi minut hiuksista pystyyn – tai oikeammin polvilleni. Kylkeeni koski. Aika paljon. Itse asiassa jokainen hengenveto oli viiltävää tuskaa. Riitta huomasi sen ja tökkäsi minua ilkeästi kylkiluihin, juuri siihen, missä ohjelmistoarkkitehdin vararenkaani nahkiaisten lailla lyllyivät.
”Olet lihonut sika”, Riitta sanoi ja pyöritti terävää kynttään kiloissani. ”Taisit syödä paketillisen lihapiirakoita ennen tänne tuloasi. Vitun possu.”. Jätin mainitsematta, että olin lisännyt piirakoihin myös kevytnakkeja ja kurkkusalaattia ja huuhtonut koko satsin alas täysmaidolla. Sen kalori-hinta-suhde on maitotuotteista paras. Harmi vain, että hyla oli ollut loppu lähiöni kioskissa. Nyt pieretti.
Riitta riuhtaisi pääni lähemmäs vartaloaan. Nenäni painui aivan karvatuheron viereen. Huumaava naisen tuoksu iski vastaan. Riitta pakotti nenäni päälle jugurttipurkin, jossa oli sieraimille tehdyt reiät ja kuminauha. ”Röh röh” huokasin. Riitta läimäisi minua naamaan. Kivusta piittaamatta käteni valahti alas verkkareideni liukkaalle etumukselle ja aloin sivellä vaivihkaa stondistani sinisen kankaan ja valkoisen kumin läpi. Riitta huomasi sen. Hän potkaisi minua polvella naamaan niin että hampaani kirskuivat toisiaan vasten ja veri tulvahti suuhuni. Stondikseni laantui heti hieman, vaikka samalla kiihotuinkin lisää. ”Kenen luvalla sinä hierot läskiä syntipalleroasi”, Riitta sähähti.
”Omalla luvalla”, kurlutin ja veripisaroita pärskyi Riitan valkoiselle paidanhelmalle ja hänen kalpeille reisilleen. Joku takertui pillukarvan kärkeen.
”Mikä röyhkeys”, Riitta tokaisi kylmästi. Hän tarttui lattian kävelykeppitelineessä kovana seisovaan rottinkikeppiin. Tätä olinkin halunnut. Lisää kuria. Rottinkikeppi muistutti minua kalustani, paitsi että se oli pitkä. Ensimmäinen sivallus tuli kasvoihin. Putosin nelinkontin veren valuessa lattialle.
”Nyt sinä sotkit matotkin senkin porsas”, Riitta sanoi. Hän kiskaisi verkkarini polviini ja heitti minulle rätin. ”pyyhi naamasi possu, olet veressä ja räässä”.
Rätti oli käpristynyt sieniliina, joka haisi ihan kuselta (itse asiassa oli todennäköistä, että Riitta käytti sitä pöksyissään, koska kyllähän yli viiskympisellä voi lirahdella), mutta kiitollisena puristin sillä poskipäätäni ja nenääni. Mielessäni häivähti ajatus siitä, että tämän päiväisiä vammoja olisi vaikea selitellä työpaikalla maanantaiaamuna. Portaissa kompastuminen oli jo kulunut selitys. Olin käyttänyt sitä vuoden aikana jo viidesti.- Anonyymi
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#178885958
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
Riitta käsitteli minua vielä jokseenkin pehmeästi. Keppi tanssahteli pakaroillani, välillä napsahti kivespussiin kireän kumin lävitse ja toisena hetkenä sivalteli kylkiäni. Mietin, tulisiko jossakin vaiheessa oikeata kuritusta. Ehkä Riitta sitoisi minut taas metallituoliin ja kytkisi keskiraskaan tela-ajoneuvon akun kieleeni ja persereikääni kuten kaksi kuukautta sitten. Töissä oli ihmetelty, mikä hinku minulle oli tullut yhtäkkiä käyttää työpaikan seisomapistettä.
Olin edelleen kontallani ja Riitta kierteli minua. Hän katseli kumisia alushousujani ja niissä edelleen rivosti törröttävää tuppimulkkuani. ”Onpas sinulla pieni muna”, hän kihersi kuten usein ennenkin. ”Et saa varmaan edes itseäsi tyydytetyksi tuota näpelöimällä.”
Riitta katseli huvittuneena ja hieroskeli pilluaan julkeasti naamani edessä.
”Saatat saada tätä kirnua jos jatkossa tottelet, vaikka ei kai tuollainen hintti vitun päälle ymmärrä.”
Värähdin nautinnosta kun valtiatar nimitteli minua näin rumasti. Pidin itseäni oikeastaan ihan hetskuna, vaikken koskaan ollutkaan saanut pillua – tai persettäkään sen paremmin. Joskus salaa tosin vein työpaikkani kuntosalin pukkarista erään jykevälihaksisen kollegani alushousuja: hänen rehkiessän minä röhkin ja jätin niihin tahmeat terveiseni (joskin palautin aina lainaamani, sillä enhän minä mikään vitun varas ole).
Minusta oli mukavaa ajatella, että satsini oli innovation manager Jyrkin housuissa kun hän valmistautui jyystämään jotakin mehevää kinkkua – yleensä Tiina-Liisaa, joka veti uuden terveysappimme kehitystiimiä ja oli minunkin esinaiseni. Ehkä tuo timmi blondi haistelikin vakinussijansa tuoksua boksereista ja luuli tietysti, että miehinen lemu oli peräisin jyhkeän Jyrkin mahtavasta siemenlingosta. Häh hää! Väärin meni.
Haaveiluni katkesi toistamiseen, sillä Riitta kurotti kätensä puristamaan pallejani niin että rutisi. Huusin.
”Hiljaa tai saat purra tuota rättiä”, Riitta sanoi ja näpäytti minua napakasti sieniliinaa pitelevään käteeni. ”Onpa kurja kalu”, hän jatkoi ja löi minua kovaa pakaroihin rottinkikepillä. Kiljaisin. ”Mitä minä äsken sanoin?” Riitta kivahti. Riitta löi minua nyt todella julmasti. Isku oli niin kova, että romahdin rähmälleni ja kikkelini taittui ikävästi lattian ja painoni alle. Muljahdus tuntui ohimoissa asti ja koko kehoni vavahti. Tuo shokkiaalto oli liikaa: pakoputkeni hallinta petti. Pieraisin kuuluvasti ja tunsin kauhukseni, kuinka lihapiirakat ja dieettinakit vyöryivät kumipöksyihini pehmeänä puurona, jossa oli seassa sattumiakin, oletettavasti sipulia, jota mahani on aina huonosti sietänyt. - Anonyymi
Riitta käski minun seurata ryömien (mikä oli valtiattareltani suuri armon osoitus – tuskin olisin kiimaltani ja ruhjeiltani edes pystynyt kunnolla kävelemään hänen perässään. Olin kuitenkin hieman pettynyt. Tässäkö kaikki? Näinkö pehmeästi Riitta aikoi minua käsitellä? Oliko tämä jokin rangaistus? Olinko loukannut valtiatartani??)
Päädyimme makuuhuoneeseen. Kaikki paikat oli peitelty rakennussuojamuovilla. Koriste-esineetkin oli paketoitu huolellisesti. Sängyn Riitta oli nostanut seinää vasten ja asettanut sen tavalliselle paikalle kuormalavoista pinotun korokkeen. Riitta kampesi minut sen päälle ja veti päähäni muovipussin. Pussissa oli sen verran reikiä, että sain happea. Riitta sitoi käteni ja jalkani rautalangalla kuormalavoihin. Hän rapisteli ja kolisteli jossakin ympärilläni. Raskas tömähdys tömähdytti lattiaa. Jokin hölskyi. Jotakin kylmää ja niljaista putoili mahalleni pieninä pisaroina. Koetin jännittää vatsalihakseni valmistautuessani näihin varsin epämiellyttävän kutkuttaviin tuntemuksiin, mutta se oli kovin vaikeaa joten luovutin. Annoin kehoni rennosti odottaa mitä tuleman piti. Nyppyläni oli jälleen pystyssä. Hyytelötippoja, siltä ne tuntuivat, läpsähteli mahalleni edelleen, verkkaisesti. Sitten kuulin kuinka Riitta avasi jonkinlaisen laatikon. Salvat naksahtivat. Hetken hiljaisuus, sitten sihinää, kipinän ääni ja puhalluslampun tohina. Ja samassa kuumuus kulki mahani ylitse ja hyytelöpisarat leimahtivat tuleen. Ne olivat vain pieniä tippoja, mutta kipu oli ylimaallisen taivaallinen. Herran vittu miten polttikaan! Riitta sammutti liekit hakkaamalla mahaani kenttälapiolla. Kuulin kylkiluuni naksahtavan, mutten välittänyt.
”Se oli napalmia”, Riitta sanoi tyynesti ja antoi luunapin terskalleni. Tirskautin hiukan touhutippoja hänen sormilleen.
Riitta tarttui kaluuni ja kynnet upposivat nuppiini niin että naukui. Riitta kumartui ylleni ja puri minua kovaa miestissiini. Riitalla oli teräväksi viilatut hampaat (vanha kempeleläinen tapa), joten hän ei ollut mikään tyhjännäykkijä niinkuin ne naiset joita olin videoissa nähnyt. Riitta oli joskus kertonut, että hän oli isänsä turkistarhalla purrut minkkejä hengiltä nuoresta pitäen. Mitään niin rajua Riitta ei kuitenkaan minulle tehnyt – kohtuus kuitenkin kaikessa, myös yhteisymmärryksessä harrastetussa ”rajummassa” lemmenleikissä. Riitta kohotti pääni peittävän jätepussin reunaa sen verran että sai suuni näkyviin. Sitten Riitta istui hajareisin naamani päälle. Nuolin Riitan kurttuista, karvojen peittämää luolaa. Mahtavat Pohjolan pidot sainkin. Kieleni kulki joka raon ja rypyn. Huomasin siellä täällä kokkareita.
Riitta ei kuitenkaan ollut tyytyväinen suoritukseeni. Ehkä olin nauttinut liiaksi. Riitta nosti persettään ja rysäytti sen kerralla alas. Nenäni murtui ja purin itseäni kieleen. ”Olet huono lipittäjä, ei se mikään kaukalo ole senkin ripulinroiske”, Riitta sanoi ja tempaisi pussin takaisin suuni eteen. ”Haen rangaistusvälineen”. Jäin odottamaan. Riitta kolisteli hetken. Sitten Riitta palasi ja laski jotakin lattialle. Riitta irroitti minut ja käänsi ruhoni siten että makasin vatsallani karkeilla puulavoilla. Riitta sitoi minut uudelleen. Riitta poisti pussin päästäni jottai saisin nähdä uuden välineen. Se oli metrinen koivuhalko, jonka ympärille oli kääritty ruosteista piikkilankaa. Crusader II:n akku riippui Riitan selässä. Akkuun oli kiinnitetty hihnat, ja johdot vedetty vaarallisesti kipinöivään piikkilankaan. Munani kirkui kiimasta. Tuollako Riitta aikoi minua ”kouluttaa”?? - Anonyymi
Ensimmäinen isku oli vähän kokeileva. Se osui jonnekin vasemman hartian tienoille. Veri ja kipinät ropisivat lattialle. Ulvoin nautinnosta ja lapaluuni muuten vain. Seuraavat iskut olivat varmempia ja ankarampia. Kohta piikikäs halko siirtyi pakaroilleni. Riitta iski kovaa.
Riitta iski niin kovaa että piikkilankakiemurat juuttuivat kiinni lihaani. Raskas saapas laskeutui ristiselälleni ja Riitta riuhtaisi jumalattoman kovaa. Tunsin oikean pakaralihakseni repeytyvän kokonaan irti piikkilankanyrkin irrotessa, ja pyllynpuolikkaani mäiskähti komeassa kaaressa muovin peittämään seinään, johon jäi punaisenkirjava läiskä. Orgasmini oli huikaisevaa ilotulitusta. Ainakin ruokalusikallinen spermaa sykähti kullistani lankuille. Mutta Riitalla oli vielä hekumaa varastossa. Hän heitti sähköhalkonsa lattialle akkuineen päivineen ja tempaisi esiin työkalupakin. Sieltä hän taikoi pitkän pistosahan, asetti terän niskalleni ja alkoi rauhalliseen tahtiin työstää nikamiani. Niskani katkesi jostakin C3:n tienoilta ja pääkoppani pyörähti iloisesti kopsahtaen lattialle. Samassa Riitta sai oman järisyttävän orgasminsa joka järisytti koko huonetta hänen kiljuessaan ja ruiskuttaessaan nesteitään joka puolelle.
Kiihkeän iltapäivämme lopuksi siivosin asunnon (en saanut käyttää sieniliinaa) ja joimme hyvät kahvit halpamerkin kiivikakun kera. Sitten lähdin pää kainalossa ja pakara muovipussiin pakattuna kotiin. Tepastelin Riitan miesvainaan – hän oli kuollut ikävässä parranajo-onnettomuudessa vuonna 1987– vaatteissa kotiini ja valmistauduin maanantaihin virkistyneenä ja tappiin asti tyydytettynä.- Anonyymi
Olipa paska tarina🥱
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipa paska tarina🥱
Kyllähän siinä paskaa tosiaan on ihan pöksyjen täydeltä! Nam!
-kirjoittaja
- Anonyymi
Hei! Oma stream. Sisäänkäynti kaikille, jotka haluavat pitää hauskaa 👉 https://ryhmaseksi.pics/H/M3z5U4
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292394
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702002M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181494Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k52892Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10871Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 54711
- 18710
- 25689
- 135623