Menneinä vuosina leivän päälle levitettiin makkaroita, ei mitään vähärasvaisia leikkeleitä. Lauantaimakkaraa myytiin muovirasioiden sijaan irtotuotteena, rehtinä pötkönä. Se maistui varsin herkulliselta vaalean ranskanleipäviipaleen päällä.
"Perinneherkku"
Anonyymi-ap
791108
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 79
Vanhimmat
Muistatteko ? 70-luvulla broileri myytiin sellaisenaan pakasteena ja broilereita
myytiin myös valmiiksi grillattuna, puolikkaankin sai ostaa.
Oliko broileri arkiruoka vai paremminkin pyhäherkku ?
Ennenhän se olikin todella eroteltuna arkiruoat ja pyhäruuat . Mutta nykyisin ei enää niin tehdä, vaan ajatellaan ravintoa kun laitetaan ruokaa.
Se on kiva että ne tavat ovat muuttuneet, ruoka on ruokaa niin pyhänä kun arkenakin.
Makkarasta en itse ole koskaan pitänyt, paitsi14 vuotiaana kun oli niitä makkara kioskeja ja sai ostaa nakkimakkara, se oli olevinansa hyvää.
Broileria tulee syötyä niin arkena kun pyhinäkin , ja uusia salaatti reseptejä on netti täynnä
Eihän se pakaste mikään arkiruoka ollut, kun se oli sulatettava ennen valmistusta. Kamalasti aikaahan siinä kului. Reseptejäkään ei ollut käytössä.
Myytiin myös ihan kanaa, ja muistan, että sitä piti keittää ja paistaa kauan, kun se oli niin sitkeää lihaa. Ja se rasva oli kamalaa keltaista tököttiä.
Lämpimiä leipiä tehtiin iltapalaksi ja vierastarjottavaksi. Niitä varten oli myynnissä
pikkuisia peltisiä (?) "pikagrillejä" ja uunissakin lämpimiä leipiä tehtiin.
Muistan "pöytägrillin", johon mahtui neljä leipää päällisineen.
En saa merkkiä mieleen nyt.
Se oli tavallaan pienoisuuni, leivät mahtuivat sinne täytteineen,
jotka olivat yleensä makkaraa tai kinkkua ja juustoa ja joskus ananasrengaskin väliin,
kun tehtiin "Hawaijin leipiä".
Se oli "eksoottista" 60-luvulla, nyt vähän huvittaa.
Vieläkin on olemassa edullisia pöytägrillejä, jotka saattaisivat olla vaihtoehto leivänpaahtimellekin.
https://www.verkkokauppa.com/fi/product/772921/Tefal-Snack-Collection-voileipagrilli-ja-vohvelirauta/lisatiedot
Pikkusiskoni oppi kotitaloustunnilla makkarakupit, ja kaikkia oppeja kannustettiin kotonakin käyttämään. Paksusta berliininmakkarasta leikatut tuhdit viipaleet paistettiin pannulla, ja luonnonsuolikuoren ansiosta makkara käpristyi kupiksi. Kupit täytettiin herneillä ja tarjottiin perunamuusin kanssa, täytteeksi kokeiltiin porkkanamuhennostakin. Leikkelemakkaroita ei useinkaan käytetty, mutta punaisen vahakuoren peittämää Edamia oli melkein aina, muistan pallonmuotoisenkin . Oi kuinka hyvää se oli iltateellä näkkärin tai tuoreen ranskanleivän kanssa. Odotettu juustoherkku oli uunijuusto, kun saatiin maitotalosta ternimaitoa. Sokeria ja kanelia tai hilloa päälle!
Kesämökillä vietettiin kaikki kesät, ja ostokset tehtiin kauppa-autosta. Valikoiman laajuuden voitte arvata. Juhlaa oli, kun joskus harvoin oli berliininmakkaraa tiskissä, tehtiin niitä makkarakuppeja. Meillä ne täytettiin munakokkelilla.
Ihania.
Toinen ihanuus oli uunilenkkimakkara, johon painettiin juustoviipaleita.
Etupäässä mökillä syötiin jauhelihaa ja sitä sinistä lenkkiä, muuta ei juuri kauppa-autosta saanut
Mökillä kuitenkin kaikki maistui. Nälkä on hyvä mauste. Ja kun syötiin ulkona, niin olihan siinä oma hohtonsa.
Se etu kesän ruokavalikoimassa oli, että opittiin nirsoilematta syömään kaikkea. Valinnanvaraa kun ei ollut.
Täällä Ruotsin tv.ssä onmennyt ohjelma nimeltä Historiaätare ja viimeiksi oli ohjelmaa seitskytluvun ruuista, muodista, tavoista jne. Olipa kiinnostavaa ottaen huomioon että minulta meni koko seistkyltuku muualla. Kyllä ruokakulttuuri on muuttunut niistä päivistä, vihannekset ja hedelmät esillä ruokapöydässä aivan eri tavalla kuin meidän nuoruudessamme.
Valkosipulikin oli kuulemma ostettava apteekista!
Korjaus: "Historieätarna" oli SVT:n ohjelma josta kerroin.
https://www.svtplay.se/historieatarna
Minä olen aina ajatellut, että ulkomailta muuttaneiden oli aikoinaan varmasti karmeaa opetella suomalaisia ruokia, kun ainoana mausteena oli suola ja valkopippuri.
Miten jostakin gurmeeruuista kuuluisasta maasta tuleva sai vatsansa täyteen meidän jauhelihakastikkeestamme tai silakkalaatikostamme.
Yrtit ja muut mausteet tulivat joskus 70-luvun alussa, ja se oli jotenkin niin modernia, kun saattoi ripotella oreganoa tai basilikaa ruuan mausteeksi. Ja sittenhän tulivat pitsat! Ja fondyy-padat! Opittiin syömään juustoja. Hiiligrilli ja reunailtaan hiiltyneet possunkyljykset!
Pula-aikana ruuanlaiton opetelleen ikätoverit eivät juuri läskisoosia kummempaa olleet kotosalla oppineet, ja muistan, kun kotona käydessäni yritin tehdä karjalanpaistia, johon tuohon aikaan pantiin ainakin kolmea eri laatua lihaa, mutta en saanut tehdä, koska ilman muuta ruuan maku menee pilalle tuossa sekamelskassa.
Lauvantaimakkara on hienojakoista ja tasalaatuista
Tasalaatuista jauhomössöä, ei lihaisaa makkaraa. Makkaroihin piilotetaan se eläinrasva jota ei oikein muualle saada mahtumaan, makkaroissa on rasvaa 20-35 prosenttia painosta.
Ei kotonani maalla juuri makkaroita näkynyt, sika kasvatettiin vuosittain ja teurastettiin syksyllä, joskus lammaskin ja lihat säilöttiin suolaveteen ja talven aikana sieltä pala kerrallaan otettiin syötäväksi. Kalaa merenrannoilla syötiin ja aika usein, oikein arkisia ruokia olivat esim. läskisoosi ja silakanperunat, samalla keittämisellä kattilassa kypsyvät perunat ja peratut silakat, vähän voita lautaselle kyytipojaksi ja hyvää oli ja on yhä, madekeitoista, simppusopista tms. nyt puhumattakaan. Lehmä antoi maitoa milloin antoi, luonto marjoja, muutama koskelon tai telkänmunakin toisinaan keväällä kävi herkusta.
Lapsuuteni köyhässä työläiskodissa ei makkaraa 50-luvulla levitelty.
Joskus harvoin ilmestyi hyvin ohueksi siivutettua teemakkaraa josta sai kotona leivotun ruisleivän päälle asentaa muutaman siivunpuolikkaan.
Ei maistunut kummoiselta. Parasta oli harvoin ostettu hevosenlihasäilyke. Sikaa joukossa. Oli halvinta mutta herkullista.
Itsenäistyttyäni kokeilin joskus makkaraa. Gotleria tai jotain sellaista mutta sen jälkeen ei pöytäämme ole ilmestynyt leikkelemakkaroita. Eikä muitakaan paitsi joskus nakkeja joiden pätkiä ruskistan lisukkeeksi purkkihernariin.
En edes tiennyt eläväni "köyhässä työläiskodissa" 50-luvulla, kun meillä ei leivän päälle ostettu makkaraa kuin erikoispyhinä. Muistan kuinka juhlaa se oli. Joskus myös keitettiin kananmunia, joiden viipaleet leivällä maistuivat ihanalta.
En ollenkaan usko, että siinä oli köyhyydestä kysymys. Oli eletty vuosikausia pula-aikaa, ja kun korttiannoksista päästiin, opeteltiin uuteen aikaan varoen ja vähän epäluuloisestikin. Eihän mitään tuoteselostuksia makkaroista saanut, joten aivan oikein ajateltiin, että niihin käytettiin ruhon osia , joita ei lihatiskissä pystynyt myymään, ja lisättiin jauhoja sekaan. Metvurstikin oli tummaa ja vastenmielisen näköistä. - Paremmissa lihakaupoissa oli oikein viipalekonekin, yleensä makkarat ostettiin pötkönä.
Nakki on yksi surkeimmista makkaroista.
Ostin jokin aika sitten kuorettomia prinssinmakkaroita pussillisen. En muista ikinä ennen syöneeni niin huonoa makkaraa. Ei mitään makua.
Kuinka ihanilta maistuivatkaan vanhan hyvän ajan nakit jotka napsahtivat poikki, ja joita syötiin mehevän perunamuusin kanssa.
Joku lafka niitä siedettävän oloisia nakkeja edelleen valmistaa, mutta ei todella tee mieli panna niihin vähiä rahojaan.
Onko ammattitaito rapistunut?
No,,syö jossakin ruotsalaisten Falukorv-makkaraa, tiedät syöneesi HUONOA makkaraa
ja sen jälkeen maistuu kaikki suomalaiset halpiksetkin.
Ai niinkö , moni joka vielä syö makkaraa sanoo että makkara keitto on parempaa falukorvin kanssa se kun suomalaisen makkaran kanssa.
Itse en syö makkaraa joten en tiedä kuinka on.
Kai se on kiinni tavoittaminen kasvuympäristöä missä on elänyt.
Kansakoulun alaluokilla yskin kahtena kevättalvena verta. Kunnanlääkäri totesi syyksi yksipuolisen, vitamiiniköyhän ravinnon.
Koulussa oli sentään makaronivelliä, läskisoppaa ja joskus jopa kaurapuuroa.
Kotona pelkkää perunavelliä.
Menettelee purkkihernarin lisukkeena kun laiskuuttani en viitsi tehdä oikeaa ruokaa.
Nakki on tyypillinen vaalea makkara. Protskua 12%. Muusta en ole enää kiinnostunutkaan.
Lihaleikkeleenä käytän tarjouksesta ostettua, uunissa paistettua sian ulkofilettä.
Kahdelle henkilölle pari, kolme ateriaa. Parin tarpeet pakasteeseen ja loppu leikkeleenä.
Käytämme eniten juustoja ja kananmunaa.
Ruisleivän päälle normaalin voin sekaan puristettua valkosipulia levittenä.
Falukorv on hiton hyvää paistettuna,siihen se on tarkoitettukkin.
Lapsuuteni lihakaupasta sai kahta lajia makkaraa, lauantaimakkaraa ja teemakkaraa, jossa oli rasvasattumia. Ne kaivettiin aina erikseen pois. Muistan myös metsästäjänmakkaran, jossa oli sipulia, sen mausta en oikein pitänyt, mutta juhlaahan se oli, kun sai makkaravoileivän.
Pula-aikana ei makkaraa nähty. Ehkäpä jotain oli saatavilla, mutta lihakuponkeja ei niihin tuhlattu.
Oli ankeaa, kun koulun eväsleipinä oli vain pelkkiä setsuurinviipaleita. Mietin jälkikäteen, että olisi niille voinut levittää vaikka perunasosetta, mutta hoksottimet eivät aikuisilla toimineet.
Perinneherkkuja sanan varsinaisessa merkityksessä minulle ovat kaalin lehdistä maitoon keitetty kaalikeitto. Siunä mukana varhaisperunat, porkkanat ja herneet. Vähän kuin kesäkeitto, mutta kaalinlehdet pääosassa.
Toinen herkku ruispuolukkapuuro. Pitkään haudutettu. Sokerin ja kylmän maidon kanssa.
Ei herkkua ja melkein pahaa oloa aiheuttaa muistikuva paksusta berliininmakkarapötköstä ja kyrönmakkarasta.
Otsikossa olikin lainausmerkit.
Ymmärsin kyllä. Siksi kirjoitinkin myös epäherkuista 😊
Uunipuurot olivat lapsuuden herkkuja. Riisipuuro tai rikotuista ohraryyneistä haudutettu.
Jos maitoa ei ollut riittävästi, tehtiin mehukeitto puuron lisäksi. Todella makuelämys.
Vieläkö palstalaisille maistuu?
Kyllä maistuis. Ohrapuuroa varsinkin alkoi tehdä mieli. Täytyy odotella viileämpiä päiviä.
Puolukoista tehtyä mehukeittoa, nam :)
Näitä puuroja teen vieläkin uunissa. Ei tartte sekoitellaan kattilaa koko ajan, ja ihana kullanruskea kuori puuron päällä on todella maukasta
Mummolassa tehtiin myös kaikista varhaiskasviksista.
perunaa, porkkanaa, sipulia, kaalia
maitokaalia.
Se oli hyvää ja voita siihen aina laitettiin päälle.
Tarpeeksi isot perunat käytiin kaivamassa
ennen aikojaan perunavaosta käsikopelolla
Porkkanat olivat harvennusporkkanoita
sipulit laihoineen laitettiin keittoon.
Vielä maistuu,
uunin lämmityspäivinä
teen riisiuunipuuroa,
en ole siihen koskaan kyllästynyt.
Rikotuista ohranryyneistä saa myös hyvän puuron.
Mitä parempaan maitoon sen tekee,
sen parempaa siitä tulee.
Kanelin+sokerin tai kiisselin kanssa sitä syön.
Lauantaimakkara on surkein makkara, lihaa vain 0,5%.
Soijanakissa on lihaa 0 %.
Jaa vai niin että lauantaimakkara on huonointa?
Minusta ei, menee aivan hyvin leivän päällä, eikä mitään inhoja rustoja ja jänteenkappsleita pyöri suussa kuten joissakin " lihaisemmissa" makkaroissa.
Lauantaimakkara on kuin samettia haukkaisi!
Edellenkin ajoittain ostan sellaisen 700 gramman pötkön ja siivuttelen veitsellä vaan kannelliseen rasiaan, josta sopii nostella leivänpäälle.
Siinä 700 g makkarapötkössä on eläinrasvoja sellaiset reilut 200 g, se on makkata varsinaista terveysruokaa.
Suosikkini menneinä aikoina oli sipuliteemakkara. Onkohan se toiselta
nimeltä jahtimakkara vai onko se eri makkara ?
Eri makkaroita ovat Jahti sisältää aika vahvasti valkosipulia, meillä sai aikoinaan kutsumanimen "pyssymakkara" jostakin syystä....
Sipulitee on tosi hyvä itsetehdyissä "Porilaisissa" eli sentin siivu makkaraa ja kalsi paahtoleipää
parilaan, sinappi ja ketsuppi mausteeksi.
Kylmä olut kyytipojaksi, jo vot!
Ei jahtimakkarassa ehkä ollut valkosipulia vuosikymmenet sitten, sillä minulla on muistikuva, että valkosipulia ruvettiin käyttämään joskus tuolla 60-luvulla. Muistan, kun aamubussissa ihan päätä huimasi, jos joku tuli joukkoon valkosipulilta haisten, ei oltu totuttu siihen tuoksuun. Nyt sitä ei edes huomaa enää. Ja onhan se niin, että valkosipuli usein kruunaa koko ruuan!
Niin että siinä jahtimakkarassa oli varmaan vaan ihan tavallista sipulia. Ei me lapset siitä tykätty.
Valkosipulia ei edes ollut tavallisissa kaupoissa, vaan se piti ostaa apteekista, siis täällä lahden takana, 70-luvulla.
Valkosipulin käyttö ruuassa yleistyi joskus 80-luvulla ja oli tavallista että ruokaa laitettaessa esim. salaattikulhon sisäreunat ja pohja sipaistiin valkosipulin kynnellä antamaan aavistuksen makua.
Lääkärisiskoni Suomessa ei syönyt valkosipulia koskaan työaikanaan, ettei potilaat tuntisi vastenmielistä valkosipulin katkua hengityksessä.
Nykyisissä ruokaohjeissa määrätään "2-5" valkosipulin kynttä ruokaan kuin ruokaan, paitsi ehkä jälkiruokiin.
Minä käytän valkosipulia kohtuullisesti, mutta vain tietyissä ruuissa. En ole fantasti.
***
Kyllä suomalainen makkara oli se perinneruoka mitä eniten ikävöin kaukana kotoa. Niinn ja islannin rasvasilli, matjessilli nykyisin korvaa suolaisenhimoni, joka korostuu etenkin kesäaikaan.
Etteivät potilaat olisi arvuutelleet että vanhan viinan tuoksua siinä peitellään, ja ehkä uudemmankin...
Vaimoni on rajoittanut valkosipulin käyttöäni.
Käytän sitä sapuskan laitossa ja omassa voissani. Puristan noin 200g:n voihin muutaman valkosipulin kynnen ja levittelen sitä ruisleivän päälle.
Tuosta, eikä sapuskoiden maustamisesta ei ole tullut huomautusta mutta vuosia sitten vaimoni osoitti mieltään. Heräsin sunnuntai aamuna yksin parivuoteessamme. Vaimo oli nukkumassa olohuoneen sohvalla.
Olin edellisenä iltana nauttinut laadukasta kotipolttoista ja sen kyytipoikana uuteolutta ja raakoja valkosipulin kynsiä.
Vaimoni väitti hajun olleen niin hirveä, että hänen silmiään ja kurkkuaan kirveli.
Sovun jatkumisen nimissä jätin valkosipulin pois lauantai iltojeni nautinnoista.
Ovat olleet aina täysin absolutisteja miehensä kanssa joten taas meni metsään arvailusi :) Tai oilisko niin että itsestään se paha pappi puhuu...
Taas jäi sarkasmi ymmärtämättä...Mutta noin tosikkoja voivatkin olla vain täysraittiit suvut...
Minkäs lahden takana sinä asuitkaan 70-luvulla?
”Paloma ei juuri koskaan kerro ruuistaan” ” Paloma kertoo tänäänkin lahdessa ketjussa ja ihan ARKPÄIVÄN brunssista johon kuuluu juustot leipä lämminruoka ja leikkelautanen. Kai se lautanen sisältää enemmän kuin yhden makkaralaadun. Valikoimasta hän usein puhuukin.
Se brunssi on meillä päivän ensimmäinen ateria ja toinen pääateria. Mieheni syö vain kaksi kertaa päivässä, ei välipaloja, kahvileipää eikä jälkiruokia. Siksi yritän tehdä brunsista mahdollisimman ravitsevan ja monipuolisen.
Eikös se ollut juuri tämä lääkärisisaresi, joka määräsi sinullekin "lääkärin määräyksestä" lasillisen punkkua päivässä, jotka horaisit kaikki sitten viikonloppuna.
Atlantin toisella puolella. Tästä valkosipulista kuulin pari päivää sitten ruotsalaisessa tv-ohjelmassa.
Ei minulle ole kukaan määrännyt mitään punkkua. Mutta kyllä lääkärit, ainakin monet, ovat suositelleet pieniä määriä punaviiniä sydän-ja sepelvaltimosairaille.
Opeta se ukkosi terveellisille ruokatavoille. Täytyy syödä keveitä arerioita 4-6 kertaa päivässä. Tuossa oli kamalasti suolaa ja huonoa rasvaa. Ei juuri lainkaa kasviksia eikä yhtään täysviljaa. Ei ihme että sulla on diabetes. Vai laitatko itsellesi eri ruuat?
Ah, muistatteko Saukon sillin, jonka tuloa kauppoihin odotettiin innolla. Olikohan sen aika juuri näin Juhannuksen alla?
Isoja sillejä, joiden paino saattoi olla 450 g. Hyvässä suolassa suoraan tynnyristä.
Ukkoni on syönyt tämän kaavan mukaan koko elämänsä, on ihannepainoinen ja terve, pelaa lentopalloa joka viikko ja kesäisin kun lentopalloon tauolla käy pitkillä kävelylenkeillä. Veriarvot ovat hyvät.
Brunssin jälkeen hän syö aina hedelmän ja leip on usein täysjyväleipää, iltatruuan yhteydessä aina suomalaista kokojyväruisleipää. Salaattia hän syö joka päivä iltaruuan yhteydessä.
Meillä on osittain eri ruuat, koska syön vähemmän lihaa ja leipäni on lähes aina kokojyväleipää tai sekaleipää. Leikkeleitä en juuri syö, juustoa ja joskus satunnainne pippurisalaminsiivu leivän päällä. Syön myös hedelmiä välipalaksi ja illalla ennen nukkumaanmenoa.
No niin, nyt toivon tiedonhalusi saaneeni tyydytetyksi ja voimme siirtyä keskustelemaan sinun ja miehesi ruokatottumuksista.
Siis koko elämänsä ukkosi syönyt brunsseja leikkelevateineen. Ei ollut monessa paikassa 40-60 luvuilla tietoakaan leikkeleistä saati brunsseista,
Ehkä se lutunen eli ylellisissä oloissa jo lapsena.Yleensä ei ollut tavallisessa perheesä mitään leikkelettä Vielä 60- luvullakaan, joskus juustoa.
Lopeteta tuo spekulointi olemattomien tietojen perusteella.
"Koko elämä" ei ehkä ollut tarkoitettu aivan lapsuudesta asti, vaikka ymmärtääkseni hänen lapsuudenkodissaan, vaikka olikin vähävarainen, syötiin hyvin ja pari voileipää päällisineen kuuluivat ateriaan.
Täällä Ruotsissa hän jatkoi samaa voileipäperinnettä, plus enemmän leikkeleitä ja minä vain keräsin ne kinkut ja meetwurstit yhdelle vadille paketeista jääkaapista.
Ei siinä mitään ihmettelemistä ole.
On se vaan ihmeellistä, että yksi ihminen tarvitsee joka pääaterian lisäksi samalla aterialla vadillisen erilaisia kinkkuja ja metvursteja. Niitä aloitettuja paketteja on sitten jääkaapissa suuri määrä. Siinä tulee helposti hävikkiä. Meillä on koko ajan ollut vain yksi leikkele kerralla aamupalalla, yleensä juusto, lisäksi kurkkua ja tomaattia viipaleina, ne korvaa hyvin suolaiset rasvaiset meetvurstit. Pääruuan kanssa ei on ollut leipää kuin vain keiton kanssa ja silloinkin yleensä vain levitteellä ja vihanneksilla.. Uusi lihan syönti suositus on 350 g viikossa, ja se kattaa myös kaikki lihajalosteet. Kyllä tätä leikkelevatia muutkin ihmettelee ja ihan syystä. Se on ihan turhaa, epäterveellistä ja luontoa kuormittavaa. Äläkä tule huutamaan, että sinua stalkataan, nytkin ainakin kahdessa ketjussa otit itse puheeksi nämä. itse olet kova neuvomaan muita, ota itsekkin neuvoja vastaan.
Itsehän sinä ne tiedot annoit. Koko elämä tarkoittaa juurikin koko elettyä elämää.
Sovitaanko että teillä syödään teidän tavalla ja meillä meidän? Neuvomatta ja syyttelemättä.
(Ei tule hävikkiä, kun käytämme helpommin pilaantuvat ensin. Salamit ja meetwurstit säilyvät kauan, avatuissa paketeissakin.)
Ihan sivullisena kysyn kulmiani nostellen, miksi olette kiinnostuneita toistenne ateriakokonaisuuksista?
Jokainen syö omien tottumustensa mukaan, ja kyllä kukkarollakin voi olla siihen osuutensa.
Tämän palstan kirjoittajat ovat eläneet korttiannosten ajat lapsuudessaan, he ovat iloinneet jokaisesta makkaranviipaleesta, jonka ovat leivälleen saaneet. Nyt on aika syödä hyvin ja mieluista.
Ei täällä kukaan olekkaan kiinnostunut, mutta kun joku tuputtaa ruokakuntansa syömisiä, niin onhan niistä kohteliasta keskustella ja ihmetellä. E ne ihan tavallisia aterioita ole.
Heh, minäkin olen miettinyt, että miksi ihmeessä pitää ilmoittaa joka ikinen tuote, mitä ruokapöydässä on?
Ei ne sopimukset pitäisi, koska sinulle asiat muuttuu ”tarpeen vaatiessa” metaforiksi ja vitseiksi ja sarkasmiksi. Senkun syötte mitä lystäätte, säilyyhän ne tönkkösuolatut lisäaineilla kyllästetyt teolliset tuotteet varmaan vuosikausia.
Pekonimakkara oli hyvää. Varsinkin porilaisen välissä.
Melkein kaikki oli hyvää nälkäiselle kasvuikäiselle.
Sääli ettei joskus 1950- 70 luvuilla saanut mistään luomutuotteita...heh
Minä päinvastoin olen ollut siinä uskossa, että entisinä aikoina kaikki oli luomua. Navetan tuotokset leviteltiin pelloille maaliskuussa, perunat kasvoivat hyvin. Ei marjapensaita lannoitettu, lehmät söivät apilaa pellolla, possut olivat lihavia ja rasvaisia.
Jossain vaiheessa sitten tuli apulannat ja lehmien täysrehut, tehokanalat . . .
Punaviinin terveellisyys on osin myyttinen ja peräisin siltä ajalta, kun veden juominen saattoi olla hengenvaarallista saastuneisuudesta johtuen.
Vahvassa on vara parempi. Terveyttä ajatellen.
Nettikaupasta Strohin rommia 80% ja Cannabis Absinttia 70% eivätkä pöpöt juhli!
Suomalaisten perinne herkku on automaattisesti
AAMU PUURO,,, siis PUURO , siitä ei suomen kansa pääse ikinä eroon,,,
Miksi pitäisi päästä eroon aamupuurosta? Lämmin terveellinen ruoka heti aamulla.
ei niin, siksipä puuroa voi sanoakki perinnetuuaksi,,
Tottakai aamupuuro.- Reissumiäs leivän päälle Bregottia , emmenthal siivu ja Kotivaran meetwurstia siivu :D
Skånepåg
Minä en syö puuroa.
Kotivaran metukka on hyvvääää !
Ei meillä ollu makkaroita ja leikkeleitä koskaan,paistiastiasta nosteltiin lihanpaloja ja ne tilsittiin leivänpäälle,joskus paistettuja kananmunia oli kans.mutta varmasti oli lihaa leivän päällä eikä jauhomössöä.
Meillä kalastettiin vuodenympäri ja aina oli suolakalaa. Suolalahna oli hyvää leivän päällä. Paistetut ja savustetut kalat syötiin ensin pottujen kanssa ja kylmänä loput leivällä. Vasta aikuisena ostin meetvurstia ja melkein tuli oksennus. Leivälle kuuluu voi, leikkeleet on ihan turhaa ja täynnä lisäaineita, pilaavat hyvän leivän maun. Ja kalliita, nekin rahat voisi lähettää nälkää näkeville.
Särvintä alkoi olla pöydässä vasta 1960-luvulla. Sitä ennen sai joskus harvoin
hamppariväärää kylän osuuskaupasta.
Mittasin kiusalla pitkän miesihmisen jalkamitalla eli taatusti vähintään metrin mitalla viimeksi kaupalla käydessäni erilaisia taffelsipsejä ja ties mitä jonninjoutavaa tarpeetonta krääsäruokaa kahta puolen täynnä olevan hyllyvälin pituudeksi 14 metriä.
Pelkästään tuo tavaramäärä olisi täyttänyt kaksi- kolme lapsuuteni kyläkauppaa. Ja silti, kun sitä aikaa muistelee niin eipä sieltä kyläkaupasta mitään tärkeätä juuri puuttunut.
oma perinne herkkuni on ketsuppi juustonaksu mössö ja soija ja jugurtti juoma
Perinneherkut on vanhoja.
Elä ihmeessä, minä olen aina luullut että perinteet ovat nuoria...