epäpätevä ope

Onko epäpäteville (pedagogiset opinnot puuttuu, käytännön kokemusta jonkinverran) opeille kysyntää? Maalailenko vaaleanpunaisia unelmia kun haluaisin nelikymppisenä palata kotiäitiyden jälkeen työmarkkinoille ja opetusala kiinnostaisi - montaa vuotta en enää haluaisi opiskella, 1-2 max. Miten ja missä (Pirkanmaalla?) luokanopettajaksi pätevöidytään? Ovatko esim. avoimen yliopiston pedagogiset opinnot "arvostettuja"? Alkaa masennus iskeä kun työvuosia vielä rutkasti edessä mutta tuntuu, että mihinkään ei kelpaa...
223991
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Aika suoraan sanottuna epäpätevälle vanhemmalle (keski-ikäiselle) aikuiselle ei ole opettajantöitä. Toki poikkeuksia on, mutta pääsääntöisesti sijaisuudet menevät työtä jo tehneille, usein opettajaksi opiskeleville (tai sitä haluaville) nuorille. Koulunkäyntiavustajaksi voisi olla saumaa, mutta siihenkin suosittelisin koulutusta.

Mikäli haluat opettajan akateemisen pätevyyden, et saa sitä mitenkään avoimesta yliopistosta. Koulutusta tarjoaa mm. Chydenius-instituutti tai sitten ihan perinteisen yliopiston opettajankoulutuslaitokset.

Äänestä
  • Asiat ovat eri paikoissa eri tavoin. Eräässä pienemmässä paikassa ala-asteen opena on pitemmän aikaa ollut vanhempi mieshenkilö joka on peruskoulutukseltaan metsuri... Ei opettajan pätevyyttä. On kuulemma hyvä kurinpitäjä ja jämäkkä tyyppi. Tiedän vain koska sukulaiseni on samassa koulussa töissä... Että kaikkea tapahtuu

    Äänestä

No voinet käyttää sen 3 vuotta tutkinnon hankkimiseen jos pohjalla on kuitenkin ainakin kokemusta?

Äänestä

itse en ole ainakaan vielä onnistunut työllustymään ensi vuodeksi, vaikka olenkin suorittanut opettajan pedagogiset opnnot ja gradua vaille vajaa aineenopen pätevyydestä. Kyllä ainakin pääkaupunkiseudulla pitäisi olla kokemuksen liäksi myös alan koulutusta pohjalla.

Äänestä
  • jos on valmis muuttamaan toiselle puolen Suomea? On kouluja muuallakin kuin yli 50 000 tuhannen asukkaan kapungeissa.

    Äänestä

  • Minkä alan ope olet? Koska aineella on väliä tässä mielessä

    Äänestä

Oletko ihan varma, että haluaisit omalle lapsellesi epäpätevän opettajan? Eikö pitäisi toimia niin kuin toivoisi muidenkin toimivan? Olet ehkä hyvinkin mukava ja maalaisjärkinen ja reipas ihminen, mutta tietopuolella on väistämättä aukkoja. Oletko varma, että osaat opettaa oikein kirjoittamista (yhdyssanat, sanajärjestys, luki-vaikeudet) ja laskemista (matemaattinen ajattelu) ja niin edelleen.

Tietysti voi sanoa, että on pätevilläkin aukkoja ja varmasti onkin, mutta silti. Voi ainakin toivoa, ettei heillä on tuoretta ja oikeaa tietoa. Toinen juttu on, että rehtori rikkoo lakia ottaessaan epäpätevän opettajan muuhun kuin lyhytaikaiseen työsuhteeseen. Haluatko tehdä lyhyitä keikkoja?

Koulunkäyntiavustajan hommaa (kurssin jälkeen) siis suosittelisin tai sitten rohkeaa kouluttautumista. Miksi jäisit epäpäteväksi? Epäpätevänä sinulla ei ole mitään oikeuksia eikä jatkuvuutta ja varmuutta työllesi.

Äänestä
  • Ei okl:ssä opeteta kielioppia tai matikkaa. Asioiden osaaminen on itsestä kiinni eli miten ne asiat on itelle joskus opetettu.

    Sieltä tulee kyllä kaikentasoisia opettajia. aukkoja on ja suuria tietopuolella.

    Äänestä

  • Hah kirjoitti:

    Ei okl:ssä opeteta kielioppia tai matikkaa. Asioiden osaaminen on itsestä kiinni eli miten ne asiat on itelle joskus opetettu.

    Sieltä tulee kyllä kaikentasoisia opettajia. aukkoja on ja suuria tietopuolella.

    Onhan siellä ne ruhtinaalliset 3 ov kummassakin!

    Äänestä

  • Ope kirjoitti:

    Onhan siellä ne ruhtinaalliset 3 ov kummassakin!

    Ei meillä ainakaan kielioppia käsitelty sekunttiakaan. Todettiin, että nämä on opittu lukiossa tai ainakin ne pitäisi siltä pohjalta osata. Väitän, että 19 vuotias, juuri kirjoittanut ylioppilas, osaa kieliopin paremmin kuin okl:stä juuri valmistunut opettaja.

    Voi olla sitten eri asia, kun opettaja työssä on itse vuosikausia samoja asioita kerrannut.

    Äänestä

  • Hah kirjoitti:

    Ei meillä ainakaan kielioppia käsitelty sekunttiakaan. Todettiin, että nämä on opittu lukiossa tai ainakin ne pitäisi siltä pohjalta osata. Väitän, että 19 vuotias, juuri kirjoittanut ylioppilas, osaa kieliopin paremmin kuin okl:stä juuri valmistunut opettaja.

    Voi olla sitten eri asia, kun opettaja työssä on itse vuosikausia samoja asioita kerrannut.

    on apuna opettajan oppaat.

    Äänestä

  • Minä ajattelin turvata lapsenlapsillenikin mahdollisimman pätevää opetusta luottamalla mahdollisimman paljon opettajien omiin kyihin ja taitoihin jopa muodollisista kelpoisuuksista aina niin piittaamatta. Viisainta on mielestäni maallikon pysyä pois näistä asioista.

    Erityisesti määräaikaiset työntekijät kaipaavat kaiken TUEN eivätkä kyttäämistä ja arvostelua. Työ on jo sinänsä pätevälle ja kokeneellekin riittävän vaikeaa tietyissä ympäristöissä. Myöskään meillä ei ole minkäänlaista varamiespalvelua, joka hoitaisi kaikenlaista byrokratiaan liittyvää turhanpäiväistä paperisotaa ja edunvalvontaa.

    Saatte olla oikein tyytyväisiä, jos joku muutoin kuin nuoruutensa huumassa, sisäänpääsypisteitä kalastellakseen tai sitten vakituista paikkaa kytätäkseen näitä hommia jatkossa tekee.

    Äänestä

  • Jos tässä maailmassa olisi aina odotettu, että ihmisellä olisi muodollinen pätevyys kaikkeen mihin ryhtyy, niin mitään ei olisi koskaan tehty.

    Noissa ns. epäpätevien mollamisessa näen myös ilkeämielisyyttä ja reviirin vartiointia.

    Äänestä

täysijärkinen, normaali yo-tutkinnon suorittanut henkilö.
Jos on mies, armeijan aliupseeri/upseerikoulutus tuo plussaa. (jopa ala-asteeen kakarat ovat aika vittumaisia nykyisin) armeijan opeilla kyllä osaa kuinka räkänokat pidetään aisoissa.

Pedagogiikan kurssit ovat aikamoista sontaa, on enemmän kiinni henkilöstä onko hän opettaja vai ei.

Aikoinani ollessani ylä-asteella (70-luvulla) meille tuli EPÄPÄTEVÄ historian opettaja. Hän oli majuri evp, ja hänen tuntinsa olivat opettavia ja kurinalaisia. Kaveri ei ollut pedagogiikasta kuullutkaan.. Luokan häiriköt pitivät parin kurituksen jälkeen turpansa tiukasti kiinni.
(ope oli ottanut heidät kahdenkeskiseen puhutteluun).

Suureen opettajapulaan kannattaisi etsiä uusia vaihtoehtoja koulutuspaikkojen lisäämisen sijaan...

Äänestä
  • On totta, että jotkut soveltuvat esim. luokanopettajan työhön paremmin kuin toiset, mutta se ei tarkoita sitä, että opettajien koulutus on turhaa. Kyllä se vain niin on, että kaikkien aineiden riittävä hallinta sekä myös pedagogiikka (joka on hyödyllistä, joskaan ei mitenkään kaikkivoipaa) vaatii koulutusta. Lisäksi, mikäli opettajia ei koulutettaisi yliopistoissa, putoaisi ammatin arvostus ja luultavasti palkkakin. Kasvatus on yhteiskunnan jatkuvuuden ja toimivuuden kannalta elintärkeää, enkä minä haluaisi lasten olevan jonkin epäpätevän henkilön armoilla viisi päivää viikossa.

    Äänestä

  • Tunnin pito ja kurituskin (?) onnistuu varmaan keneltä tahansa täysijärkiseltä (?) majuri evp:ltä, mutta entäs kun eteen tulee oppimisvaikeuksisia, mielenterveysongelmaisia yms. joita kouluissa nykyään vilisee. Osaako majuri hoitaa koko kakun niin, että koulu, oppilas ja koti kaikki vetävät mahdollisimman pitkän korren? Kyllä kokonaisuuden hahmottaminen ja näkemys kasvatustyöstä ovat tarpeen. Opettajan pätevyys on ihan juridinenkin etu, joskin rehtorihan se vastuun kantaa, ei sijainen.

    Äänestä

Täällä opettaja useimmiten mielletään peruskoulun tai lukion opettajaksi.

Onhan niitä toki myös muita opettajan ja kouluttajan töitä.

Jos todella hallitsee jonkin alan ja on riittävä koulutus, niin toiselta asteelta ja aikuiskoulutuksen puolelta nelikymppinen napero löytää helposti opettajan toimen.

Opettajan pedagogisen pätevyyden voi sitten hankkia monimuotoisesti työn ohessa opiskellen noin 1 1/2 vuodessa.

Itse suoritin ammatillisen opettajakorkeakoulun 51-vuotiaana.

Äänestä
  • Itse olen myös jo varttuneemmassa iässä todennut, että turhaa sinne peruskouluun on - vieläpä pätevänä ja kokeneena - havitella toteamaan, kuinka oppinutta opettavat monet nuoremmat ja kokemattomammat vakituiset työntekijät, jotka puolustavat reviiriään ja luomiaan systeemeitä.

    Ammatillisella puolella on huomattavasti väljempi pedagoginen ympäristö. Myös työ on itsenäisempää. Kaikenlainen "sälä", joka tässä iässä alkaa ottaa päähän, on karsittu minimiin. Sitä tekee vaikka pienemmälläkin palkalla.

    Äänestä

  • Pätkätyöläinen kirjoitti:

    Itse olen myös jo varttuneemmassa iässä todennut, että turhaa sinne peruskouluun on - vieläpä pätevänä ja kokeneena - havitella toteamaan, kuinka oppinutta opettavat monet nuoremmat ja kokemattomammat vakituiset työntekijät, jotka puolustavat reviiriään ja luomiaan systeemeitä.

    Ammatillisella puolella on huomattavasti väljempi pedagoginen ympäristö. Myös työ on itsenäisempää. Kaikenlainen "sälä", joka tässä iässä alkaa ottaa päähän, on karsittu minimiin. Sitä tekee vaikka pienemmälläkin palkalla.

    Itse olen epäpätevänä AMKissa. Huono palkka, mutta työtä on riittänyt. N. 20-vuotiaat opiskelijat ovat helpompia kuin lapset ja varsinkin teini-ikäiset.

    Jos osaa kouluttaa jotain vaikeampia tietokoneohjelmia kuten Flashiä, töitä riittää opettajana / kouluttajana enemmän kuin ehtii tehdä, oli koulutusta tai ei. Työnäytteet riittävät, ja sellainen persoonallisuus, että noin yleisesti pidetään.

    Mutta jokainen tietenkin valitsee omien mieltymystensä mukaan. Minua ei mikään saisi ala-asteelle!

    Äänestä

Hei vaan kaikille!

Kovin olette jaksaneet kinata aiheesta, kuka pystyy/saa opettaa kouluissa nuorisoamme. Tässä kaksi faktaa, jotka luettuanne varmasti ymmärrätte kukin, miten turhaa hutunkeittonne on ollut.

1. Suomen kouluissa on tällä hetkellä 14% opettajistosta epäpäteviä.

2. Vain täydellisessä maailmassa jokainen toimessa oleva opettaja on pätevä, jokainen päivänkin sijainen on pätevä, jokaisen eläkkeelle lähtevän (kaupungista riippumatta) korvaa pätevä opettaja jne.

Pätevä tarkoittaa siis samaa kuin tutkintotodistuksen saanut. Tämä ei kuitenkaan kerro siitä, onko opettaja todellakin "pätevä" ja hänelle oikealla alalla. Lyön vetoa, että eri puolilla Suomea on 20+ vuoden työkokemuksella varustettuja opettajia, joiden oppitunnit ovat karseaa katseltavaa jne.

Tässä oli järkipuhetta kaikille. Totuus ei pala tulessakaan! =) Hyvää kesän odotusta kaikille.

Äänestä
  • Lohduttaisiko, jos vaikka vain 14 % terveyskeskuksen lääkäreistä olisi epäpäteviä? Tai sairaanhoitajia? Tai autonkuljettajia? Tai tuomareita?

    Jonkun kai sitä on pakko lapsia opettaa, jollei muuta ole, mutta eiköhän se koulutus nykypäivänä kuitenkin jollain tavoin peruseväät kuitenkin anna.

    Äänestä

  • Sanna kirjoitti:

    Lohduttaisiko, jos vaikka vain 14 % terveyskeskuksen lääkäreistä olisi epäpäteviä? Tai sairaanhoitajia? Tai autonkuljettajia? Tai tuomareita?

    Jonkun kai sitä on pakko lapsia opettaa, jollei muuta ole, mutta eiköhän se koulutus nykypäivänä kuitenkin jollain tavoin peruseväät kuitenkin anna.

    Valitettavasti missasit pointtini niin täydellisesti kuin olla ja voi! Ja vielä siteerasitkin väärin...

    En sanonut missään vaiheessa, että VAIN 14% on epäpäteviä ts. en pidä tuosta faktasta yhtään sen enempää kuin sinäkään. Otan vain faktan faktana.

    Tekstini tarkoitus (etenkin kohdat 1. ja 2.) oli vain muistuttaa vallitsevasta tilanteesta. Nykytilanne, oli sen miten huono tahansa, ei tule koskaan tavoittamaan tuota "kaikki opettajamme ovat päteviä" -tasoa.

    Muuten Sanna, et kai missään nimessä kuvittele, että Suomen terveyskeskuksissa KAIKKI lääkärit ja sairaanhoitajat olisivat päteviä??!! Etenkin hoitajien osalta tilanne on yhtä sirkusta ja maakunnissa mitä pohjoisemmaksi mennään, päivystävinä lääkäreinä toimii muita kuin "muodollisen" pätevyyden hankkineita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


orvokki kirjoitti:

Onko epäpäteville (pedagogiset opinnot puuttuu, käytännön kokemusta jonkinverran) opeille kysyntää? Maalailenko vaaleanpunaisia unelmia kun haluaisin nelikymppisenä palata kotiäitiyden jälkeen työmarkkinoille ja opetusala kiinnostaisi - montaa vuotta en enää haluaisi opiskella, 1-2 max. Miten ja missä (Pirkanmaalla?) luokanopettajaksi pätevöidytään? Ovatko esim. avoimen yliopiston pedagogiset opinnot "arvostettuja"? Alkaa masennus iskeä kun työvuosia vielä rutkasti edessä mutta tuntuu, että mihinkään ei kelpaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu