Seksielämään uusi suunta

Heidi

Olen kahden lapsen nelikymppinen äiti ja aviossa oloa tulee pian kuluneeksi parikymmnetä vuotta.Seksielämämme on varmaan kuin kellä tahansa samassa tilanteessa olevalla, välillä menee lujaa ja sitten seuraa hiljaisempaa...
Seuraava tapahtuma sai alkunsa tyttöporukan kevätkauden avajaisista - sama porukka kokoontunut milloin minkäkin aiheen puitteissa opiskeluvuosista saakka.Ilta alkoi yhdessä syöden ja tanssiravintolaan siirtyen, nautimme yhdessäolosta ja toistemme seurasta.Oli aika siirtyä jatkoille,mutta lopulta samasta taksista löytyi vain paras opiskelukaverini Kirsi ja minä -päädyimme heille koska asuivat lähempänä.
Nauroimme vanhoille jutuille ja siemailimme viiniä - muistelimme vanhoja poikaystäviämme ja puhuimme miehistämme (Kirsin mies nukkui onnellisen tietämättömänä).Yhtäkkiä Kirsi kysyi olinko koskaan haaveillut naisen kanssa rakastelusta - viini tarttui kurkkuuni ja tunsin punan leviävän kasvoilleni.Mitähän vastaisin?

Fantasiani oli ollut, että voisin olla naisen ja miehen kanssa samaan aikaan,mutta se oli fantasia niinkuin meillä kaikilla.Sanoin sen ääneen ja Kirsi kertoi, että hän on viime vuosina ollut naisen kanssa silloin tällöin - vaihtelunvuoksi!
En olisi koskaan uskonut sitä ystävästäni,mielestäni hänen seksielämänsä oli vilkasta ja nimenomaan miesten kanssa, Kirsi oli ollut naisen kanssa - uksomatonta.Jotenkin tunsin oloni vaivautuneeksi,pitäisikö lähteä kotiin?
Jatkoimme jutustellen niitä näitä ja yhtäkkiä Kirsi käveli luokseni,istui sohvalle viereeni ja silitteli reittäni, hänen huulensa lähestyivät omiani ja tunsin niiden pian jo tutkivani huuliani - aluksi varovasti mutta pian kieli jo seikkaili suussani.Huomasin vastaavani suudelmaan, miten pehmeät naisen huulet olivatkaan.Kirsi nousi eteeni ja riisui itsensä vaatekappale vaatekappaleelta, ollen pian edessäni alsti.Olinhan nähnyt ystäväni monesti ennenkin, mutta ensimmäistä kertaa katsoin hänen vartaloaan tarkemmin.Rinnat huomattavasti pienenmmät kuin omani, pyöreät lanteet ja runsas karvoitus - ihan tavallinen 40-kymppisen vartalo.
Kirsi nuolaisi sormeaan ja pyöritti kostuneella sormellaan nänniään ja katsoi kiinteästi minuun - tunsin kostuvani, mutta ajatukseni oli mylläkkänä.

Nousin ylös ja vielä siinä vaiheessa ajattelin lähteä kotiin mutta yhtäkkiä päätin kokeilla, eihän naisen kanssa olo edes olisi varsinaista pettämistä.Seisoin pian Kirsin katseen alla ja tunsin hänen katseensa kiertelevän vartaloani, rintani olivat huomattavan isot, vyötärö kahden lapsen jäljiltä ei enää ihan kiinteä, pepustani olin ylpeä se oli kiinteä ja tiukka, karvoitustani olin siistinyt jo opiskeluajoistani lähtien - melko erilaiset ystävykset!
Kirsin käsi silitteli rintaani ja pian hänen kielensä kiersi kehää nännini ympärillä, kädet vaelsivat toistemme vartalolla ja huomasivan estojeni karisevan.Kirsi työnsi minut sohvalle istumaan, suuteli huuliani, rintojani, vatsaani ja lopulta hänen suunsa löysi vakoni.Kieli lipoi ja seikkaili juuri ja juuri sisäpuolellani, huomasivan huokailevani ja kostuvani enemmän ja enemmän.Kirsi nousi ja meni matolle selälleen, koukisti jalkansa, avasi ne ja alkoi hyväillä itseään, nyt olisi minun vuoroni - suutelin hänen kaulaansa, rintojaan, miten ihanalta kovettuva nänni tuntuikaan huulieni välissä.Lopulta löysin (rohkaistuin)hänen kostuneen sylinsä, nuolin aluksi varovasti, miten suolaiselta Kirsi maistuikaan, kuulin hänen äänekkäät huokailunsa ja kiihkoni kasvoi - asettauduin hänen päälleen ja tarjosin itseni hänen nuoltavakseen samalla kuin työnsin sormeani hänen sisäänsä ja jatkoin klitoriksen imemistä.Kirsi oli työntänyt kielensä sisääni ja tunsin sen tekevän sisälläni naintiliikkeitä, samalla hänen kostea sormensa etsi peppureikääni ja kun se työntyi sisääni, tunsin kieleni ympärillä hänen supistelunsa, hän voihki ja työnsi lantiotaan voimakkaasti vasten kasvojani, pyöritin kieltäni vasten hänen emättimensä herkkää kohtaa ja tuntui, että hänen orgasminsa vain jatkui.Lopulta lantion liike rauhottui ja hänen kielensä jatkoi työtään sisässäni, tunsin huippuni lähestyvän ja nousin hänen päältään, asettauduin tuolille istumaan ja avasin reiteni, hyväilin itseäni ja pian Kirsin suu löysi perille, nostin katseeni ja huomasin Kirsin miehen Peten katselevan meitä ja runkaavan itseään - pelästyin ja irrottauduin Kirsistä.Kirsi käveli miehensä luo ja polvistui tämän eteen alkaen nuolla hänen penistään, Kirsi pyysi minut mukaan.Tämähän oli kuin suoraan pornofilmistä ja minä olin kävelemässä siihen mukaan - tämä ei voinut olla totta.Pian huomasin lipovani Peten elintä yhdessä Kirsin kanssa ja hetken kuluttua Kirsi oli takanani ja hyväili rintojani ja peppuani.Pete sanoi haluavansa päästä naimaan, oli jo katsellut puuhiamme pitkään - Kirsi sanoi,että saat vierasta ja oikein luvalla.Pete kumartui polvilleen eteeni ja suuteli minua, en tiennyt kumman kädet olivat missäkin mutta tunsin, että orgasmini alkaisi olla lähellä.Pete sanoi tulevansa takaapäin ja asettauduin kontilleni, samalla kun hän painoi kyrpänsä sisääni ,Kirsi pujottautui alleni ja alkoi nuolla minua - enempää ei tarvittu, orgasmi lähti liikkeelle ja tuntui, että se vain jatkui ja jatkui, tunsin kyrvän työntyvän syvemmälle ja syvemmälle ja kostean kielen pyörivän klitoriksella, samalla käsi nipisteli nännejäni,Painoin päätäni alspäin ja kohtasin kostean sylin,kieleni löysi perille ja tunsin naisen kosteuden kielessäni.Lopulta kun kaikki oli ohi, teimme sen vielä kerran.

Olemme tämän jälkeen olleet Kirsin kanssa kerran kahden ja minusta kokemus oli laimea edelliseen verrattuna.En ole vielä kertonut miehelleni mitään mutta aion sen tehdä ja ehdotan,että Kirsi voisi tulla meille, hän saisi kokea saman kuin Pete.Itseäni on alkanut houkuttaa myös kokemus kahdesta miehestä, tuntuu että Kirsi avasi minulle oven johonkin ihan uuteen ja uskon, että mieheni lähtee rohkeasti mukaan.vai mitä mieltä miehet olisitte kys. tilanteessa?

6

20969

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimetön

      olisi aivan mahtavaa päästä tuollaiseen mukaan...

    • Pateettinen mies

      Hei Heidi

      oikein hienosti kirjoitettu, henkeäsalpaavan tuore tarina. Kypsien ihmisten kypsää seksiä. Kivasti jokainen tarinasi vaihe seurasi luontevasti ja uskottavasti toistaan. Onnittelen

      vielä toisenkin kerran onnittelen, jos tarina on edes siteeksi totta. Sitähän ei ulkopuolinen voi tietää, eikä se minua kiinnostakaan. Hyvä juttu on hyvä juttu, sillä siisti

      sitä minä lopussa hieman ihmettelin, että aiot mennä kertomaan tämän miehellesi. Se ei mielestäni oikein sovi tarinaan eikä se sovi elävään elämäänkään, mutta elämähän on sinun omasi

      • Heidi

        Kyselet onko tarina totta, tapaus eteni kertomani mukaan ja ei sen enempää selittelyjä kaipaa.Ihmettelet miksi kertoisin miehelleni?
        Meillä on takana pitkä ja onnellinen/onnistunut avioliitto - miksi en kertoisi?Jos hänelle olisi tapahtunut vastaavaa, toivoisin saavani kuulla siitä.Ja toki toivon, että hän olisi suostuvainen kokeilemaan kanssani "kimppakivaa", sillä olemmehan riittäneet toisillemme reilut parikymmentä vuotta, voisimme saada uutta vipinää vällyjen alle.


      • juuso
        Heidi kirjoitti:

        Kyselet onko tarina totta, tapaus eteni kertomani mukaan ja ei sen enempää selittelyjä kaipaa.Ihmettelet miksi kertoisin miehelleni?
        Meillä on takana pitkä ja onnellinen/onnistunut avioliitto - miksi en kertoisi?Jos hänelle olisi tapahtunut vastaavaa, toivoisin saavani kuulla siitä.Ja toki toivon, että hän olisi suostuvainen kokeilemaan kanssani "kimppakivaa", sillä olemmehan riittäneet toisillemme reilut parikymmentä vuotta, voisimme saada uutta vipinää vällyjen alle.

        Sanoisin että 90 % miehistä haaveilee tuollaisesta
        touhusta.


      • MisterE
        Heidi kirjoitti:

        Kyselet onko tarina totta, tapaus eteni kertomani mukaan ja ei sen enempää selittelyjä kaipaa.Ihmettelet miksi kertoisin miehelleni?
        Meillä on takana pitkä ja onnellinen/onnistunut avioliitto - miksi en kertoisi?Jos hänelle olisi tapahtunut vastaavaa, toivoisin saavani kuulla siitä.Ja toki toivon, että hän olisi suostuvainen kokeilemaan kanssani "kimppakivaa", sillä olemmehan riittäneet toisillemme reilut parikymmentä vuotta, voisimme saada uutta vipinää vällyjen alle.

        ...ja sitten harrastatte sen pariskunnan kanssa neliseksiä, ja sitten kerrot koko homman täällä. Ja miehet kiemurtelee ... :)

        Lykkyä hommiin!


    • Kimi

      Huh Huh.. aika hyvä stoori. Jos ja kun haluat kokeilla sitä kahden miehen kanssa, niin tarjoudun oitis vapaaehtoiseksi! (Mies 28v. komee & hyvä vartalo) Pick ME!! [email protected]

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      3040
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      117
      2194
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1604
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      73
      1067
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      921
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      894
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      890
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      805
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      746
    Aihe