Hallitus selvittää

voiko työttömältä evätä viime­sijaisenkin sosiaali­turvan. Hallitus selvittää, voiko toimeentulotuen evätä henkilöltä, joka kieltäytyy työstä tai työvoimapalvelusta. Toimeentulotukeen suunnitellaan myös muita kiristyksiä.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009663269.html
19819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ei voi evätä, laki ei mene läpi mitenkään perustuslaista.

Äänestä

Tuolla toisessa keskustelussa, joku kysyi, mitä väärää ehdotuksessa on... ei mennyt läpi...

"Työpaikkojen puute ei ole työnhakijan tai työttömän vika. Pula on palkanmaksajista. Palkattomat työt on merkittävä osa ongelmaa, joten niiden lisääminen vain pahentaa ongelmaa.

Osa työttömistä on allekirjoittanut nenän eteen työnnetyn palvelusuunnitelman vapaaehtoisesti ja toiset taloudellisesta pakosta, jossa työtön työnhakija sitoutuu hyväksikäytettäväksi. Kyse ei ole todellisesta vapaaehtoisesta suostumuksesta, koska suostumus on saatu talaoudellisella tilanteella kiristämällä. (Unohtamatta, että osa työttömistä on saanut rauhassa nostella työmarkkinatukea).

Osa haluaa elättää itsensä työnteollaan, mutta ei hyväksy ihmisten hyväksikäyttöä tai ihmisoikeusloukkauksia. Suurin osa heistä on ehkä osallistunut vuosia kyykkyhyppelyyn ja luovuttanut, koska ainoat syntyneet työpaikat ovat kapon pestejä. Kaikki eivät ole idiootteja, jotka uskovat pilvilinnoihin saavutettavasta palkkatyöpaikasta, kun kaikki työttömät herjataan työllistämiskelvottomiksi. Lisäksi on paha todistaa olevansa työllistämiskelpoinen, kun samaan aikaa pyöriin piirileikeissä, jotka on nimenomaan hankittu työllistämiskelvottomille työttömille - eli jo niihin osallistuminen on leimaavaa ja taatusti työllistymistä estävää - siis siihen oikeaan palkkatyöpaikkaan.

Ranskan vallakumouksessa katkottiin kauloja ja tuomitut kohtasivat kohtalonsa ylväänä. Homma loppui kun eräs nainen huusi ja pisti hanttiin... ihmiset alkoivat ajatelemaan ja heiltä löytyi myötätuntoa.

Nyt siis pyritään kiristämään 10 eurolla (maksimissaan 18 eurolla) päivässä eläneitä ja katon pään päälle saaneita - alistut nöyryytettäväksi ja hyväksikäytettäväksi tai kuolet asunnottomana pakkaseen tai nälkään. Ehkä on vaikea ymmärtää, miksi tämä on väärin, koska on omassa mielessään hyväksynyt ettei ihmisoikeudet koske yhteiskunnan loisiksi luokiteltuja.

Kuten joku kirjoitti: Työssäkäyvät saavat työpanoksensa vastineeksi palkkaa ... lähes kaikki työttömät haluavat täsmälleen samaa.

Äänestä

Rikollisuus tulee tuolloin ainakin lisääntymään räjähdysmäisesti. Väkivaltaiset ryöstöt ja pahoinpitelyt yms. jos tuollainen kidutuslaki hyväksytään.

Äänestä
  • Tapa tai tule tapetuksi aikakausi lähestyy.

    Äänestä

Siis,hakemalla hakevat, miten voisi parhaiten kurittaa..

Äänestä

Ostan toimeentulolla olutta ja nykyäänkään ei saa riittävästi. Ihan kusessa jos toimeentulosta leikataan eurokin

Äänestä

Ei mitään selvää vaan tankit täyteen ja perse olalle!

Äänestä

Mikä tahansa toimi, joka johtaa tilanteeseen, jossa työttömiltä evätään käytännössä heille kuuluva oikeus vapaasti valita työnsä, ammattinsa tai elinkeinonsa, on yksinkertaisesti lainvastainen.

Kaikki toimet, mitä valtio järjestää työttömille, ne on toteutettava siten, että oikeus vapaaseen (työn) valintaan toteutuu täydellisesti.

Suomi tekee koko ajan lainvastaisia lakeja ja menettelytapoja, tehkää kanteluja oikeuslaitokselle joka ikinen kerta, kun valtio on alkanut tekemään sellaisia toimenpiteitä joiden seurauksena teille kuuluva oikeus työn vapaaseen valintaan ei toteudu.

Valinnan ei ole pakko toteutua, mutta valinnan vapaus täytyy toteutua.

Äänestä
  • Huom, nimenomaan kanteluita, lainvalvojalle.

    Valitukset Kelalle tmv. eivät ole sama asia, he eivät valvo lain toteutumista.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Huom, nimenomaan kanteluita, lainvalvojalle.

    Valitukset Kelalle tmv. eivät ole sama asia, he eivät valvo lain toteutumista.

    Minkä lain? Perutuslain vai eläinsuojelulain?

    Äänestä

Rakentaa hirttolavoja joka pitäjään.

Äänestä

Saadaan kerjäläisiä kaduille kuten ihanassa amerikassa.

Äänestä

Psykopaatin tutustuttamista tunne-elämäänsä voi verrata vaikeudeltaan Graalin maljan etsintään.

Äänestä

Työttömyysturva on vastikkeellista toimeentulotukea i ei lopeteta jos työtön osallistuu aktivointitoimen piteisiin ilmaisen rahan jako on lakkautettava muuten lähtee kokonaan jos työtön ei mene töihin työmarkkinatuella on pakko osallistua kuntouttavaa työtoimintaa työmarkkinatuen menettämisen uhalla

Äänestä
  • Vai niin.

    Katsotaanpa asiaa vähän toisinpäin, eli siten, kuin se on laissa tarkoitettu.

    Työvoimatoimiston toimittama palvelu on sitä palvelua, jota laissa edellytetään valtiolta työttömille toimitettavaksi, ja sen palvelun on oltava sellaista, että se mm. varmistaa sen että työttömien lakiin perustuva oikeus vapaasti valita (työ, ammatti, elinkeino) toteutuu täydellisesti.

    Huomaatko selkeät ristiriidat, joita lisäksi yritetään väkisin vain jatkaa?

    Töihin mennään vasta sitten, kun oikeus vapaaseen valintaan toteutuu.

    Töihin ei mennä pakottamalla eikä kiristämällä, koska se on lainvastaista.

    Äänestä

Et sinä paskiainen mutään voi!

Äänestä

Kyllä teiltä alkoholisteilta voi ottaa kaikki tuet pois niin selviätte joskus. Ei valtion pidä rahoittaa teidän viinan juontia ja lusmuilu elämää iankaikkisesti. Töihin vaan kuntouttavaan työhön niin näette mitä se työ on.

Äänestä
  • Ihmisroska on päihde ja mielenterveysongelmaisia vaikeasti työllistyviä pitkäaikaistyöttömiä kyllä toimeentulotuella pitäisi järjestää aktivointitoimenpiteitä toimeentulotuen saamiseksi. kuntouttava työtoiminta ja uutena otettaisiin käyttöön toimeentulotuella osalistuminen työhön. Palkkatuki pitäisi lakkauttaa on osa-aikaistatyötä työllistämisehto nostetaan 12 kuukauteen. myös eläkekertymä pitäisi lakkauttaa kokonaan miksi palkkatuetusta työstä pitäisi olla samat etuudet kuin oikeista työsuhteista

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ihmisroska on päihde ja mielenterveysongelmaisia vaikeasti työllistyviä pitkäaikaistyöttömiä kyllä toimeentulotuella pitäisi järjestää aktivointitoimenpiteitä toimeentulotuen saamiseksi. kuntouttava työtoiminta ja uutena otettaisiin käyttöön toimeentulotuella osalistuminen työhön. Palkkatuki pitäisi lakkauttaa on osa-aikaistatyötä työllistämisehto nostetaan 12 kuukauteen. myös eläkekertymä pitäisi lakkauttaa kokonaan miksi palkkatuetusta työstä pitäisi olla samat etuudet kuin oikeista työsuhteista

    Ei nykyaikaa..........

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

voiko työttömältä evätä viime­sijaisenkin sosiaali­turvan. Hallitus selvittää, voiko toimeentulotuen evätä henkilöltä, joka kieltäytyy työstä tai työvoimapalvelusta. Toimeentulotukeen suunnitellaan myös muita kiristyksiä.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009663269.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu