Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Muutama sana selkäsaunasta

Anonyymi-ap

Yleisesti ottaen lienee hyvä että se on kielletty. Piiskan käyttö on taitolaji. Kaikki rangaistukset pitää olla järkevässä suhteessa tekoon. Moni vanhempi on aikanaan suutuspäissään suorastaan hakannut lastaan jostain olemattomasta asiasta ja juuri tämä on aiheuttanut pahimmat traumat. Kipua moni pitää haitallisena lapselle mutta kun muistelet omaa kokemustasi esim. luistelun harjoittelusta niin aika kivuliasta sekin oli. Nyt oli kuitenkin motivaatio asiaan vaikka kivun määrä oli rinnastettavissa keskiverto selkäsaunaan kun vuorotellen kaatui polvilleen ja pepulleen useita kertoja.

Minä olen 90 luvun alussa syntynyt nainen kolmilapsisen perheen vanhin lapsi ja meillä ei ollut tapana rangaista fyysisesti mutta eräänä päivänä tämä omalla kohdalla muuttui. Pienestä pitäen äitini aina kertoi miten oli saanut lapsena risua tai remmiä jos ei totellut tai teki pahojaan. Meillä oli käytössä aresti eli ei saanut mennä kavereiden luokse tai muualle viikkoon tai useampaan. Koulu oli ainoa paikka johon sai mennä mutta kaikki harrastukset oli kiellettyjä. Piti olla kotona vaikka kaverit teki kaikkea kivaa. Myös television katselu yleensä kiellettiin osana rangaistusta samoin pelaaminen. Kyllä silloinkin pelattiin.

Rangaistuksesta päätti äiti ja kiireistä isää ei moisilla pikkuasioilla vaivattu vaan esitettiin että kaikki on hyvin. Olin ehkä noin kymmenen vanha tai hieman yli kun äitini sanoi eräänä päivänä että talouskukkarosta puuttui kolikoita. Olin ne ottanut ja ostanut karkkia. Lapsilla, ainakin itsellä oli vahva omatunto joka kolmen päivän kärvistelyn jälkeen pakotti tunnustamaan. En enää muista kuinka pitkä aresti olisi ollut mutta pidin sitä joko liian pitkänä tai vähäpätöisenä rangaistuksena koska pyysin äidiltäni että voisinko saada piiskaa niin kuin hänkin oli aikanaan saanut. Hetken mietittyään hän sanoi että olen kunnon tyttö kun tunnustin ja olin valmis ottamaan kunnon rangaistuksen. Niinpä pyysin äitiäni opastamaan millainen olisi hyvä vitsa ja yhdessä se käytiin hakemassa. Sen jälkeen pylly paljaaksi saunakamarissa jossa saimme olla rauhassa ja äidin polville makaamaan. Palstan pervojen vuoksi en kerro lisää yksityiskohtia. Ainoastaan sen että sattui aivan helvetisti ja tuli itku.

Tämän jälkeen äitini kysyi aina haluanko piiskaa vai arestin jos kyseisen katsoi aiheelliseksi. Ja aika usein valitsin piiskan. Risun lisäksi tuli tutuksi mattopiiska ja remmi. Näin jälkikäteen ajatellen selkäsaunalla oli usein puhdistava vaikutus. Se resetoi omatunnon. Välillä piiskaus tuntui tarpeettomalta mutta oli kuitenkin kestettävissä jos aresti tuntui liian pitkältä. Joskus pyysin myös kesken arestin piiskaa jotta saisin olla vapaa.

Piiskaa sain niin kauan kuin asuin kotona eli parikyppiseksi. Meillä oli aika tiukka kuri ja opiskelun edistymistä seurattiin ja vapaa-ajan humputtelut eivät olleet suotavia. Nyt olen tästä kiitollinen koska valmistuin varsin hyvin arvosanoin ja ajallaan. Itse en ikinä kokenut piiskaamista nöyryyttävänä koska tilanne oli turvallinen ja olen kokenut ansainneeni sen. Myöskään housujen lasku alas ei tuntunut mitenkään oudolle. Tuskin silloinkaan vaikka isäni olisi piiskannut. Saunassa kuitenkin oltiin aina kaikki alasti.

Kuten aloitin niin taitolaji ja ei sovi kaikkiin tilasanteisiin ja kaikkiin ihmisiin. Seuraava artikkeli kuvaa hyvin sitä miltä tuntuu kun omatunto painaa ja ei saa sovitusta. Ehkä piiska olisi auttanut ehkä ei.

"Maria ei ymmärrä, miksi tulipalosta vaiettiin kotona täysin. Isoveljen mukaan palosta kyllä puhuttiin, mutta ei koskaan pikkusiskon kuullen. Aikuinen Maria toivoo, että 7-vuotiaalle olisi edes oltu vihaisia. Annettu piiskaa tai tukkapöllyä. Reagoitu edes jotenkin.

– Olisi edes sanottu, että se oli vahinko. Miksi siitä ei puhuttu? Ehkä ajateltiin, että minua suojellaan. Siitä puhumattomuudesta varmaan on jäänyt häpeä ja lopun elämän syyllisyys, josta en pääse eroon."

https://yle.fi/a/74-20034866

Elämäni kovimman selkäsaunan sain remmistä naapurin isännältä kun oltiin tupakalla sen pojan kanssa ladon takana. Nyt ymmärrän että siinäkin olisi voinut käydä huonosti.

5

675

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lopuksi kysymys nykynuorille, olisitko valmis olemaan ilman puhelinta ja tietokonetta vaikkapa kaksi tai kolme viikkoa vai valitsisitko vitsan?

      • Anonyymi

        Voisin olla ilman nettiä vaikka vuoden.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisin olla ilman nettiä vaikka vuoden.

        Teoriassa minäkin. Käytännössä aikuisten maailmassa pitää hoitaa erilaisia asioita verkon välityksellä. Jonkinlainen digipaasto on varsin suositeltava kokeilu itse kullekin.


    • Anonyymi

      Selkäsauna ja fyysinen rankaiseminen voivat aiheuttaa vakavia traumoja ja ovat siksi yleisesti kiellettyjä ja ei-toivottuja kasvatuskeinoja. On tärkeää, että rangaistukset ovat järkevässä suhteessa tehtyihin tekoihin ja että lapset kasvavat turvallisessa ja rakastavassa ympäristössä. Jokainen lapsi on yksilöllinen, ja erilaiset kasvatusmenetelmät toimivat eri tavoin eri tilanteissa ja ihmisille. On tärkeää keskustella avoimesti lapsen kanssa ja tarjota tukea ja ymmärrystä heidän tunteilleen ja kokemuksilleen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2258
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1944
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1838
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      79
      1685
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1598
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1502
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1403
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1362
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1331
    10. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1304
    Aihe