Kuumuus

Meillä 9kk koiruus ja helteet alkoi.Nyt näin äkkiseltään näyttäisi,että Kultaisen kokoinen koira sietäisi lämmintä paljon huonommin kuin meidän aikaisemmat pienemmät koirat.Veto pois ja maha löysällä.Sitä vaan että mites ton mahan kanssa?Lääkettä,kevyempää ruokaa vai kuin ennenkin?Oletetaan siis kaiken johtuvan kuumuudesta.
5277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kylmää vettä niskaan, paljon juoma vettä, ruokaa tarjolle, syötä iltaisin, on viileämpää ja koirankin mielihalut isommat ruokaa kohtaan silloin. Jos ulkona, muista laittaa varjoon! Mahasekaisin voi johtua helteestä, ei hätää.

Äänestä
  • Kuulin jostain, ettei helteellä pitäisi kastella koiran päätä, sillä se sekoittaa koko kropan lämmönsäätelyn ja antaa kropalle siis harhakäsityksen siitä, että olisikin jo viileää, eikä kroppa sitten osaa säädellä lämpötilaansa oikein. Parempi olisi viilentää mahanalustaa ja tassuanturoita, ellei sitten koko koiraa ;-)!

    Äänestä

on aina muutoin toimittu ihan normaslisti, eli ruokinta-ajat ovat olleet samat, mutta kun on ollut oikein hirvittävät helteet, niin koirat on kasteltu tykkänään täysin märiksi ja ovat saaneet kuivua itelleen. Kun ollaan oltu näyttelyreissuilla samoilla keleillä, niin silloin on kasteltu päät kokonaan, jos ei ole ollut mahdollisuutta joko uittaa tai sitten kastella koiria muutoin. Pään kasteleminen helpottaa koiran olotuilaa huomattavasti, vaikka tuossa joku toista kertookin!

Äänestä
  • "Koiran päätä (päälakea) nimenomaan ei saisi kastella, jos ei kastele muuta kroppaa. Koiralla sijaitsee päässä "tunnistuselin", joka säätelee lämmöntuotantoa ja jäähdytystä. Jos pää on viilennetty, koira ei huomaa muun kropan lämmön nousua eikä näin ollen läähätä tarpeeksi. Näin lämpöhalvauksen vaara on suurempi kuin pää kuivana. Näin olen ainakin itse kuullut."

    Äänestä

  • keskustelupalstalta löytyi kirjoitti:

    "Koiran päätä (päälakea) nimenomaan ei saisi kastella, jos ei kastele muuta kroppaa. Koiralla sijaitsee päässä "tunnistuselin", joka säätelee lämmöntuotantoa ja jäähdytystä. Jos pää on viilennetty, koira ei huomaa muun kropan lämmön nousua eikä näin ollen läähätä tarpeeksi. Näin lämpöhalvauksen vaara on suurempi kuin pää kuivana. Näin olen ainakin itse kuullut."

    muuttunut, mutta kirjoittamallani tavalla ollaan toimittu. Eli siis koko pää on kasteltava, kuono mukaanlukien! Ei vaan meille ole milloinkaan lämpöhalvauksia tullut ja olemme todella matkanneet todellisissa helteissä koirien kanssa pitkiäkin matkoja!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eka kultanen kirjoitti:

Meillä 9kk koiruus ja helteet alkoi.Nyt näin äkkiseltään näyttäisi,että Kultaisen kokoinen koira sietäisi lämmintä paljon huonommin kuin meidän aikaisemmat pienemmät koirat.Veto pois ja maha löysällä.Sitä vaan että mites ton mahan kanssa?Lääkettä,kevyempää ruokaa vai kuin ennenkin?Oletetaan siis kaiken johtuvan kuumuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu