itäsuomalainen koirarotu piski

Anonyymi-ap

Juttelin juuri puhelimessa pohjoiskarjalaisen ystäväni-tuttavani kanssa. Heillä on uusi koira ja kun kysyin sen rotua, sain vastaukseksi, että se on "suomenlapinkoiran, piskin ja shetlanninlammaskoiran risteytys". Monia itäsuomalaista kielenkäyttöä ja kulttuuria tuntematonta, kuten länsisuomalaisena itseänikin voi hämmästyttää sanan "piski" käyttö rotuterminä, mutta kuten itäsuomalaisten tuttavieni kanssa tekemisissä ollessani olen tullut tuntemaan, itäsuomalainen merkitys sanalle on toinen, kuin länsisuomalainen. Länsisuomessa piskistä puhutaan sekarotuisen ja rasittavan koiran hieman halventavana nimityksenä. Itä-Suomessa piski on alkuperäisrotu.

Piski on pystykorvainen, pienikokoinen, kippurahäntäinen, toimelias, rohkea, riistaviettinen, karvapeitteeltään suomalaisiin sääolosuhteisiin hyvin sopeutunut koira. Suomen kennelliitto ei tunnusta piskiä rotuna ja useimmat piskit ovatkin pitkään olleet rekisteröimättömiä. Kyseessä on kuitenkin samantyyppinen luonnollisesti tietyllä alueella syntynyt koirarotu kuin esimerkiksi lapinkoira. Tunnustetuista roduista piski muistuttaa esimerkiksi suomenpystykorvaa, pohjanpystykorvaa ja japanialaista shibaa. Ajokoira- tai noutajatyyppinen koira ei ole piski, vaikka se olisikin sekarotuinen. Karjalankarhukoiran kokoinen pystykorvainen koira ei myöskään ole piski. En tiedä mikä sellaisen koiran nimitys on Itä-Suomessa, mutta Pohjois-Pohjanmaalla se on pökö. Pökö voi olla myös pieni lapsi. Sana merkitsee lähinnä pientä ja suloista.

2

530

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Virallinen lajinimi on rakki, pitäisi käyttää aina kaikista rakeista.

      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        🔞 ­­­N­­­y­­m­f­­o­m­a­­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17900869v

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      974
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      835
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      66
      625
    Aihe