Kauklahden kaksoissurma

Yli kymmenen vuotta on kulunut kaksoismurhasta Espoon Kauklahdessa. Tekojen motiivit jäivät hämärän peittoon. Miksi surmaaja valitsi uhrikseen samana iltana tapaamansa nätin 17-vuotiaan tytön ja sammuksissa olleen nuoren miehen? Miksi tekijä vasikoi itsensä poliisille mutta väitti murhien motiiviksi pelon väkivaltaisuutensa paljastumisesta poliisille? Minkä vuoksi tönäisi uhrin 16-vuotiaan pikkusiskon rappukäytävään?

https://www.is.fi/perhe/art-2000009291161.html
31040
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse tunnen väkivaltaisen ihmisen, joka on ollut vähällä surmata useamman kuin yhden ihmisen ja ainakin yhden ihmisen on myös tappanut. Hän itse on myöntänyt olevansa julma ihminen, eikä tule pahoittelemaan tekemistään rikoksia. Hän myös on myöntänyt, että rikollisilla on parempi turva, kuin tavallisella kansalla. Rikolliset saavat aina ilmaisen asianajajan valtion kustantamana, joka kepluttelee rikollisen vapaaksi vastuusta. Tämä sama ihminen saattaa milloin tahansa kilahtaa ja on täysin mahdollista, että joku onnettomassa asemassa oleva pääsee hengestään.

1Äänestä

Tekijä on halunnut tappaa, koska on väkivaltainen ja nauttii ihmisten surmaamisesta. Tilaisuus tuli. Yksi oli sammunut kundi, sitten humalainen pienikokoinen tyttö ja tämän vielä humalaisempi pikkusisko. Täydellinen paikka aloittaa verilöyly. Tekijä eli elämänsä nautinnollisimmat hetket sen puolentoista tunnin aikana, pääsi vihdoin vähän toteuttamaan itseään. Sairas yksilö, sairaat motiivit.

Äänestä

Tekijä Mikko Johannes Harju on jutun mukaan lyönyt aiemmin vanhempaa, tuntematonta miestä kulkutiellä kasvoihin täysin yllättäen. Käyttiköhän vanhus kävelykeppiä? Olisi voinut sillä tempaista takaisin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yli kymmenen vuotta on kulunut kaksoismurhasta Espoon Kauklahdessa. Tekojen motiivit jäivät hämärän peittoon. Miksi surmaaja valitsi uhrikseen samana iltana tapaamansa nätin 17-vuotiaan tytön ja sammuksissa olleen nuoren miehen? Miksi tekijä vasikoi itsensä poliisille mutta väitti murhien motiiviksi pelon väkivaltaisuutensa paljastumisesta poliisille? Minkä vuoksi tönäisi uhrin 16-vuotiaan pikkusiskon rappukäytävään?

https://www.is.fi/perhe/art-2000009291161.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu