Pöljä ei olisi tätä keksinytkään.

Anonyymi-ap

Vaatii vertaansa vailla olevaa luovuutta, kekseliäisyyttä sekä jouhevuutta yltääkseen tämän kaltaiseen nerokkaaseen ja ennen näkemättömän osaavaan menettelyyn. Miten varmistamme ettei valitsemamme puheenjohtaja ole yksinkertainen? - helppoa kuin heinänteko - valitsemalla hänet puheenjohtajaksi kahteen kertaan, vieläpä samassa kokouksessa, parin pykälän välein. Loistosuoritus, edessämme on siis loistava tulevaisuus!
Lisäksi erikoismaininnan, kehujen kera, ansaitsee se että huomattiin ottaa käsittelyyn myös esitysten kannattaminen - henkilövaalissa. Sillä kohden voimmekin todeta ettei oppi ojaan kaada - Sysmässäkään.

42

2128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyseinen henkilö on tainnut kusaista sun muroihis tosi ison lorauksen, kun jaksat itkeä katkeruuttasi täällä vuosi tolkulla :/

    • Anonyymi

      Ei tullut umpiluusta puheenjohtajaa.

    • Anonyymi

      Olihan taas show tuo valtuuston kokous. Ei siinä puheenjohtajalla kokemus auta kun ajattelun työvälineet on tehtävään alimitoitetut.

      • Anonyymi

        Paremmin tuntuu sujuvan kuin taannoiselta takatukalta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paremmin tuntuu sujuvan kuin taannoiselta takatukalta.

        Ei takatukkakaan noin paljon sössinyt. Kyllä Weicco Yxincertainen on ihan omassa luokassaan. Ainoa joka pystyy edes vähän kilpailemaan on Soppanen.


    • Anonyymi

      Olisi kyllä viihteellistä nähdä miten ne takapenkin raakkuvat vaakut hoitaisivat homman :)))). helppo heidän arvostella kun voivat olla varmoja etteivät itse tule koskaan sitä nuijaa koputtelemaan.

      • Anonyymi

        Ei tullut oltua taka- eikä etupenkissä mutta täytyy todeta että mikäli ette parempaan ja asiallisempaan kykene, niin ette siellä tupeloi vaalien jälkeen tekään.
        Hävetkää mikäli osaatte sitäkään.


      • Anonyymi

        Se, että ei selviydy yhdestäkään kokouksesta ilman kourallista virheitä, joista kustakin saisi päätökset peruttua, ei ole mielestäni mikään kerskailun aihe. Jos on valittu puheenjohtajaksi, tulisi ehkä selvittää mitä tehtäviin kuuluu ja miten asiat tulee hoitaa. Varsinkin kun tehtävän hoidosta saa korvauksen. Ja siihen päälle vielä korvauksen per kokous.


    • Anonyymi

      Kehitystä kuitenkin tapahtunut. Kaiken osaaja ja tietävä kuitenkin myönsi, ettei nyt ollut ihan paras päivä.

      • Anonyymi

        Olisi mielenkiintoista nähdä, minkä tason suoriutumista on ollut "parhaana päivänä".


      • Anonyymi

        Ei niitä kaikkitietäviä ihmisiä ole olemassakaan !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niitä kaikkitietäviä ihmisiä ole olemassakaan !

        Ei varmastikaan, tässä tapauksessa olisi kuitenkin etua mikäli olisi edes hiven tajua mitä on tekemässä. Koska kysymyksessä ei ole vapaarappareiden kokoukset niin vähintä mitä puheenjohtajalta odotetaan on että hallitsee edes kokousmenettelyjen alkeet. Vieläpä siten ettei Lehtosalo-Lönnbergin tarvitse menettelytapojen vastaisesti jatkuvasti eturivistä "tulkata" ja kertoa mitä seuraavaksi tulisi tehdä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei varmastikaan, tässä tapauksessa olisi kuitenkin etua mikäli olisi edes hiven tajua mitä on tekemässä. Koska kysymyksessä ei ole vapaarappareiden kokoukset niin vähintä mitä puheenjohtajalta odotetaan on että hallitsee edes kokousmenettelyjen alkeet. Vieläpä siten ettei Lehtosalo-Lönnbergin tarvitse menettelytapojen vastaisesti jatkuvasti eturivistä "tulkata" ja kertoa mitä seuraavaksi tulisi tehdä.

        Eikös päättäjien pitäisi nimenomaan ajaa kukntalaisten ja kunnan etuja eikä omia eikä puolisoiden etuja ! Kun yleensä se kuntalainen aina joutuu maksamaan kaikki töppäilyt . Sillä nykytyylillä ei kunnan kukkaro kauaa kestä , kun pohja paistaa ! Tuottamattomia kohteita ei kannata hankkia .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niitä kaikkitietäviä ihmisiä ole olemassakaan !

        kyllähän niitä itseään kaikkitietäväksi luulevia riittää, ei ole niistä pulaa ollut ikinä.
        jokaisen asian tietävät ja tuntevat paremmin kuin muut eli täysin sietämätöntä porukkaa


    • Anonyymi

      Jaaha eskolla lähteny juhannusmukittelu taas käsistä, ai niin eihän se haima kestä enää ykköstä vahvempaa.

      • Anonyymi

        En tiedä Eskosta ? Ai että juhannus meni jo . No onhan se taas vuoden päästä .


    • Anonyymi

      Ei ole mitään niin surkeaa ettei siitä voisi laittaa vieläkin surkeammaksi. Sen osoittaa tämä meneillään oleva tilapäisen valiokunnan räpeltäminen. On palkattu kunnan toimesta oikein lainoppinut? avustaja, jonka avustuksella lyödään kaikki sössimisen aiemmat ennätykset. Jopa Kittilän rähmäkäpälät seuraavat tilannetta kateudesta vihreinä. Viimeistään nyt kannattaisi valiokunnan jäsenten selvittää vastuunsa osallistuessaan selvästi lainvastaisiin menettelyihin valiokunnan toiminnassa.
      Asiasta on kuulemani mukaan tehty nyt jo valituksia ja ainakin kaksi tutkintapyyntöä poliisille joten odotettavissa on todennäköinen valitusten ja oikeudenkäyntien kierre.
      Mitähän tämä lysti tulee kuntalaisille maksamaan?, vai maksavatko tunarit itse aiheuttamansa kustannukset?

      • Anonyymi

        Persvako pörisee, karavaani kulkee. Uotista pohjoiseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persvako pörisee, karavaani kulkee. Uotista pohjoiseen.

        Lounaan laatu on parantunut huomattavasti mutta toisinaan ruokahalu lähtee jo ulko-ovella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persvako pörisee, karavaani kulkee. Uotista pohjoiseen.

        Kylläpäs toisten persvaot kiinnostaa. Kuukaudesta toiseen. Valtuuston möhömahako siellä kirjoittelee?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylläpäs toisten persvaot kiinnostaa. Kuukaudesta toiseen. Valtuuston möhömahako siellä kirjoittelee?

        Ei kiinnosta mutta liikkuu toistaiseksi vapaalla jalalla maisemaa pilaamassa.


    • Anonyymi

      Nyt kannattaisi luovuttaaa ja antaa vaikka varalta olevien edustajien jatkaa tästä

      • Anonyymi

        Varakunnanjohtajaako tarkoitat?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varakunnanjohtajaako tarkoitat?

        Pelle!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelle!

        Se nykyinen? Ei sillä juuri huumorintajua ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varakunnanjohtajaako tarkoitat?

        Kuka on Sysmän vara kunnanjohtaja ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on Sysmän vara kunnanjohtaja ?

        Olisko Takatukka?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisko Takatukka?

        Taitaa olla valtuuston möhömaha. Harhaisissa kuvitelmissaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisko Takatukka?

        Ei taida ihan kansakoulupohjalla kunnanjohtajaksi päästä !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei taida ihan kansakoulupohjalla kunnanjohtajaksi päästä !

        eipä taida olla valtuustossa muitakaan, onkohan kukaan käynyt lukiotakaan. takatukka taitaa olla siitä huolimatta ainut valtuutettu joka tuo työtä ja veroeuroja sysmään. ja viimeisenä satojen tuhansien palautukset virheellisistä ensihoidon kuluista, kaikkiin päijät hämeen pieniin kuntiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eipä taida olla valtuustossa muitakaan, onkohan kukaan käynyt lukiotakaan. takatukka taitaa olla siitä huolimatta ainut valtuutettu joka tuo työtä ja veroeuroja sysmään. ja viimeisenä satojen tuhansien palautukset virheellisistä ensihoidon kuluista, kaikkiin päijät hämeen pieniin kuntiin.

        Ennen vaaleja lupasi 1,7 milj riihikuivaa kunnan kassaan. Taisi hävitä kuin pieru saharaan, kun ei näkynyt tilinpäätöksessä. Se olisi kai mainittu, jos olisi tullut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennen vaaleja lupasi 1,7 milj riihikuivaa kunnan kassaan. Taisi hävitä kuin pieru saharaan, kun ei näkynyt tilinpäätöksessä. Se olisi kai mainittu, jos olisi tullut.

        no voi hitsi. mitäs ne muut lupas? ja lopulta aikaansai? katsotaan vuoden päästä minkälaisen laskun te saatte idiotosmilla kuntaan. ainut saavutuksenne on kertoa kuinka joku muu "epäonnistui".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no voi hitsi. mitäs ne muut lupas? ja lopulta aikaansai? katsotaan vuoden päästä minkälaisen laskun te saatte idiotosmilla kuntaan. ainut saavutuksenne on kertoa kuinka joku muu "epäonnistui".

        Eiköhän täällä jauheta itä kuuluisaa Sysmäläistä pa*kaa, persaukinen, molemmin puolin. Politiikka on äänten kalastelua ja toisten lokaamista. Siinäpä se.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän täällä jauheta itä kuuluisaa Sysmäläistä pa*kaa, persaukinen, molemmin puolin. Politiikka on äänten kalastelua ja toisten lokaamista. Siinäpä se.

        kyllä on osa kohta persaukista. siinä oot ihan oikeessa.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kyselivät jo Kummelin uuteen elokuvaan sketsihahmoksi, käsiskin on jo valmiina. Eikä tarvitse näytellä, tulee hyvinkin luontaisesti nämä sketsit.


    • Anonyymi

      Mielestäni muutaman kunnanvaltuuston jäsenen tulisi tehdä rikostutkinäpyyntö kunnianloukkauksesta, aivan älyttömyyksiin on mennyt tämä sitkujen suorittama ajojahti ja nimittely.

      Yksi äänestäjä

      • Anonyymi

        Tarkoitatko tätä persvaoksi nimittelyä ja toisten juomisista vihjailua.? Teeppä tutkintapyyntö, ihan omalla nimelläpä vielä. Onko kanttia.

        Toinen äänestäjä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko tätä persvaoksi nimittelyä ja toisten juomisista vihjailua.? Teeppä tutkintapyyntö, ihan omalla nimelläpä vielä. Onko kanttia.

        Toinen äänestäjä

        No enpä tee, kun minua et ole päässyt loukkaamaan, kas kun et tiedä kuka olen, niin et voi kunniaani loukata :))))


      • Anonyymi

        Älä ota enää, pysyt paremmin kärryillä kuka täällä nimittelee ja ketä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No enpä tee, kun minua et ole päässyt loukkaamaan, kas kun et tiedä kuka olen, niin et voi kunniaani loukata :))))

        eipä tiedetä juu ;)


    • Anonyymi

      Loman jälkeen selviää

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      133
      4108
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2096
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1841
    4. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1810
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1750
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      441
      1709
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      459
      1560
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1312
    9. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1286
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      458
      1275
    Aihe