Mitä tehdä miehelle, 60 v., joka ei opi pitämään kiinni sovituista ajoista? Tulee aina myöhässä kun on yhteinen meno tai minulla yksin (3-4 kertaa vuodessa yksin) ja hänen pitäisi olla lasten kanssa? Mistäs kiikaastaa, onko kellään kokemusta? Koko 15 vuotisen avioliiton on jatkanut samaa pelleilyä ja nyt alan saamaan tarpeekseni.
Mitä tehdä miehelle?
38 v.
8753
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
saa väärän ajan puoli tuntia aiemmin, jospa sitten olisi ajoissa.
Kahden kauppa kolmannen korvapuusti. Viidessätoista vuodessa tuollaiseen ominaisuuteen olisi luullut tottuvan ja asioiden järjestämisessä opittu ottamaan huomioon. Minäpä veikkaan, että ristiriidat on syvemmällä. Suosittelen keskinäisiä keskusteluja. Kysynkin, rakastatko miestäsi vielä?
rakastan. Näin pitkään en varmaan olisi muuten jaksanutkaan. Ensimmäiset vuodet jaksoin katsella sormien läpi, kun herra valitteli työkiireitään myöhästymisiensä syynä. Myöhemmin aloin soittamaan ja muistuttamaan sovituista ajankohdista se saattoi auttaa silloin tällöin. Nyt en enää viitsi, kun on muistuttanut 1½ tuntia aiemmin ja se ei auta, niin mikä sitten?? Eikä enää pure oikein selvitykset myöhästymisen syistäkään.
Eihän tuo ryökäle kuitenkaan enää uusia kotkotuksia opi, joten aikataulut kannattaa laatia niin, että mattimyöhänenkin pääsee mukaan. Ja omia hermojasi ajatellen hellitä vähän tuota kontrolloinnin tarvettasi :))
kontrollointia, että haluaa olla paikalla ajoissa jotta ei esim. menetä varaustaan??? Vai oletko ehkä samallainen satainen kuin äijäni??
pottuina ja ala sinä puolestasi myöhästelemään.
Ehkäpä sitten tuo puoliskosi huomaa, miten ikävää
on odotteleminen, kun kiire pakkaa päälle.
On ihmisiä joitten luonteeseen kuuluu olla aina
myöhässä. Se on mielestäni odottavan osapuolen
aliarvioimista. OpetA miehesi kunnioittamaan
sovittuja aikoja.
että noin nuori vaatii vanhalta mieheltä samanlaisia palveluja kuin ikäiseltään, pitää ymmärtää enemmän kun on iäkkäämpi kaveri, varmaan muuten hyvä mies eikä lapsilta saisi heidän ainoata isää riistää tyhjänpäiväisistä syistä ,
olisi pitänyt ajatella aikanaan, että mitä vaatii
ottaa noinkin paljon nuorempi vaimo. Ei siinä
auta muu, kuin pyrkiä olemaan isä lapsilleen ja
vastuuntuntoinen aviomies vaimolleen.
Siinä sitä on vanhoille miehille ajattelemisen
aihetta, pitääkö hamuta nuoruutta silloin, kun
itse elää jo "iltapäivää".