Rafaela Seppälä, Vexi "Sexi" Salmi, Chappe Tammisaaressa

Anonyymi-ap

Kauppalehti Optiossa oli Rafaela Seppälä + Chappe Tammisaari + Vexi Salmi.
Ensimmäiset ovat muuten totisina odottaneet Sanna Mariinin hallituskauden ajan ihan hiljaa.

Chappen kohdalla kauppalehdessä oli mies "sinisissä".
Mielestäni esitti ja korosti lähinnä haarojenväliään ja reisiään(kireät housut).
Chappe on ihan roskaa. On kuulemma "SUVUN TÖISSÄ" + maininta että "olisi äärimmäisen sääli, jos säätiöidemme teoksia ei voisi pitää esillä". Täyttä roskaa koko paikka.
Vanha taulu on vanha taulu. Oliko muuten se tehty 1900-luvun lopulla säätiötä varten.

Vexi "Sexi" Salmi oli mainittu Kauppalehdessä. Vexi Salmen taide on omituista pöhinää. Ei sitä voi taiteeksi kutsua. Hämeenlinnalaiset voisivat tehdä tilaa Hämeenlinnan taidemuseossa paremmille
kokoelmille. Voisivat viedä Vexi Salmen kokoelmat kaatopaikalle. Vexi Salmella oli ystäviä, jotka olivat hänelle pääasia. Tälloin voidaan sanoa ettei taide ole ollutkaan Vexi Salmelle niin tärkeää kuin ystävät. Ei siis taideosaamista paljoakaan !

Kauppalehdessä on kuvattu Rafaela Seppälän ranskalainen "mahtinauru"(suu auki). Nyt on syytä mahtailla?
Jokainen on tietysti paremman näköinen kun nauraa. Tämä propagandakuva oli hänen ainoa mahdollisuutensa.
Rafaela Seppälä on saanut suurena ranskalaisena mainetta, jolla nyt perustelee taiteellista osaamistaan. Ei hyvä. Perustee että on jotenkin lahjakas ja ainutlaatuinen osaaja. Ei ole.
Kiasma on hirveä + Rafaela Seppälän taidekokoelma yhtä hirveä.
Kauppalehdessä mainitsee "Mutta näissä asioissa pitää olla järkevä". Työssään Rafaela voi olla järkevä.
Mielestäni Rafaela Seppälän kokoelmassa ei ole järjen järkeä, maineen takia koko kokoelma. Onko edes järkeä yhtään kun vertaa "osaamistaan / kokoelmaansa" isoihin kokoelmiin kuten Victoria & Albert museoon.
Tällöin kyse voisi olla akuutin psykiatrisen osaston tarpeesta. Tavallisen ihmisen perään laitetaan ambulanssit ja Poliisi, miksei tämän suuren ranskalaisen(kin) perää laiteta ambulansseja ja Poliisia.
Pääkaupungissa on noita paloasemia. Ottakaa ambulansseilla oikein joukkolähtö monelta paloasemalta Rafalean perään.
Ranskalaiset ja suomalaiset nykytaideteokset voisi vielä palauttaa ostopaikkoihin(sa), kuitit ovat varmasti tallella.
Silkkaa maniaa se oli, voitaisiin sanoa. Ei siinä tarvitse miettiä mitä tekee kokoelmallaan(Kauppalehti).

2

435

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      nosto

      • Anonyymi

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

        ❤️ ­­N­­­y­­m­­f­­­o­­m­­a­­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17905271z

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      119
      3874
    2. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      46
      3341
    3. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      33
      2647
    4. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      203
      2597
    5. Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!

      Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem
      Maailman menoa
      27
      2499
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      44
      1875
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      114
      1501
    8. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      35
      1452
    9. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      159
      1435
    10. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      73
      1203
    Aihe