Montako kiloa ostat vaatteita vuodessa

Hesarin kysymyksissä oli, ostatko vuodessa uusia vaatteita 2,5 kg. 5,5 kg vai 7,5 kg.
Vastaus 7,5. Siitä ihmeissäni punnitsin viime talvena ostamani urheilutoppatakin, painoi 0,6 kg. Joten aika iso kasa pitää ostaa, Kukahan ostaa minun vaatekiloni että keskiarvoon päästään. Ei minulta kyllä mitään puutu. Paljonko sinä ostat.
8265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tänä vuonna yhdet lyhyet kalsarit ostanut. En ole vaatetuotannon ja kauppiaan lemmikkejä,,kestäviä tykkään ostaa.

On yksi t-paita jota olen paljon käyttänyt, se on yhdeksän vuotta minulla ollut, taotaa olla jonkunsortin ennätys jopa minullekin.

Äänestä

Tähän mennessä tänä vuonna yhden puseron, en ole punninnut paljonko se painaa.
Mutta aivan hirvittäviä kuvia tuli sieltä Afrikan maasta joka oli tehnyt sopimuksen ottaa maksua vastaan käytettyjä tekstiilejä. Niitä oli levitetty pitkin hiekkarantaa sotkemaan vesistöt ja lehmät sekä vuohet söivät niitä tekstiilejä .
Siis eikö muka voilöytyä mitään muuta järkevämpää käyttöä noille tekstiileille. Eikö niitä voi käyttää vaikka tienparannusaineena ja vaikka rakennusten eristyksenä?

Äänestä
  • Tuossa on se syy miksi en koskaan vie vaatteitani kierrätykseen esim H&M ym mihin kerätään. Huonoiksi käyttämäni leikkaan räteiksi siivoukseen ja sitä mukaa poltettaviin sekajätteisiin. Autottomana en saa niitä kaatopaikallekaan lumppukeräykseen kuskattua. Harvoin ostan ns päällysvaatteita ja tähän mennessä oles satsannut esim takkeihin joilla nyt pärjään seuraavat vuosikymmenet jos en päästä itseäni lihomaan niistä ulos. Muitakin vaatteita on vuosien tarpeiksi ja uusia tilalle vasta tarpeeseen. Toisekseen suurin osa sisävaatteistani on joustavia elastaania sisältäviä trikoita , joten niiden kierrätys huonompaa muutenkin joten rätteinä menee loppuun. Puuvillaa ei löydy kuin lakanoina ja pyyhkeinä kun inhoan joustamattomia vaatteita, poislukien päällysvaatteet (takit, ulkoilupuvut yms)

    vn

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tuossa on se syy miksi en koskaan vie vaatteitani kierrätykseen esim H&M ym mihin kerätään. Huonoiksi käyttämäni leikkaan räteiksi siivoukseen ja sitä mukaa poltettaviin sekajätteisiin. Autottomana en saa niitä kaatopaikallekaan lumppukeräykseen kuskattua. Harvoin ostan ns päällysvaatteita ja tähän mennessä oles satsannut esim takkeihin joilla nyt pärjään seuraavat vuosikymmenet jos en päästä itseäni lihomaan niistä ulos. Muitakin vaatteita on vuosien tarpeiksi ja uusia tilalle vasta tarpeeseen. Toisekseen suurin osa sisävaatteistani on joustavia elastaania sisältäviä trikoita , joten niiden kierrätys huonompaa muutenkin joten rätteinä menee loppuun. Puuvillaa ei löydy kuin lakanoina ja pyyhkeinä kun inhoan joustamattomia vaatteita, poislukien päällysvaatteet (takit, ulkoilupuvut yms)

    vn

    H&M epäeettinen paska pulju

    Äänestä

Vieläkin liikaa, joskin olen vähentänyt shoppailua reippaasti. Nykyisin ostan mieluummin puolisolleni jotain tai vaikkapa aikuisille lapsilleni.

Äänestä

Vanhat kelpaa vanhalle :)

Gubbe 74

Äänestä

Pakko oli ostaa naisten alushousuja.Ajaton Mekko rippi juhlaan ja nilkka sukkia tietysti.Tuleeko niistä edes 1 kg? Tuskimpa?Minimalisuuten pyrin.Joten kannan käsissäni pikku hiljaa vaateita kierrätyskesus,joita en käytä ja ostettu alennus huuma aahaa,halpaa hulluilta päiviltä esimerkiksi.Mutta ne satavat jonkun makuun olla.

Äänestä

Me tarvitaan vaatteita oletteko kuullut täällä on arktinen ilmasto. Tuskin minun vaatteeni ilmastoa pilaa. Ei pidä ostaa epäeettisiä lumppuja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hesarin kysymyksissä oli, ostatko vuodessa uusia vaatteita 2,5 kg. 5,5 kg vai 7,5 kg.
Vastaus 7,5. Siitä ihmeissäni punnitsin viime talvena ostamani urheilutoppatakin, painoi 0,6 kg. Joten aika iso kasa pitää ostaa, Kukahan ostaa minun vaatekiloni että keskiarvoon päästään. Ei minulta kyllä mitään puutu. Paljonko sinä ostat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu