Velkajärjestelyn lisäsuoritus

Anonyymi-ap

Tuli velkajärjestelyn eräältä velkojalta viestiä että pitäisi velkaneuvonnassa lasketuttaa lisäsuoritus velvollisuuden määrä.

5 vuoden velkajärjestely nyt puolessa välissä ja olen palkkatöissä. Palkkani on noussut aavistuksen verran joka ei kuitenkaan nosta tuota vaadittua 2000 euron määrää vuodessa.

Kuitenkin olen tehnyt ylitöitä jotta rahani riittäisi elämiseen tiukassa VJ tilanteessani. Nämä ylityöt nostaa vuositaista ansiotani ehkä jopa 5000eur.

kuuluuko tähän lisäsuoritusvelvollisuuteen vain kuukausipalkkani nousu joka alle 2000 vai kokonaisansioiden nousu ylitöiden ansiosta jolloin vuosiansiot ovat nouseeet jopa 7000eur?

Todellisuudessa kuluni ovat nousseet samalla tässä 2,5v aikana (Ukrainan sota) kun mm ruoka , sähkö, polttoaineet ym ovat kallistuneet reilusti mutta tätä kallistumista ei ole huomioitu silloin kun VJ sopimusta on tehty 2,5v sitten.

Näin ollen vaikka olenkin saanut enemmän palkkaa se on mennut elinkustannuksien nousuun.
En ole vielä varannut aikaa velkaneuvontaan ja sinne on oletettavasti kuukausien jonot.
Elinkustannuksien nousu pitäisi viedä käräjäoikeuteen uudelleen laskettavaksi jolloin ne voitaisiin huomioida mutta tuo on raskas tie lasketuttaa koko VJ sopimus uudestaan kun velkojia on yli 10 kpl. Myöskin iso työ laatia uudet laskelmat ja kuukausia aikaa vievää saada se käräjäoikeudessa selvitettyä.

Jos lisäsuorituksia pitää maksaa niihin ei ole mitään rahaa jemmassa. Ehkäpä VJ sitten pitenee lisäsuoritusmäärien verran?

Voin sanoa että tiukkaa ja raskasta aikaa tämä 5v on ja tulee olemaan mutta oma vika toki kun raha asiani olen aikoinaan sotkenut.

6

2725

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikö maksuvelvollisuutta tosiaankaan ole sidottu mihinkään palkka- tai elinkustannusindeksiin? Inflaatio on joskus laukannut Suomessa 13,7 prosentissakin.

      Toisaalta palkat nousevat yleensä inflaation myötä ja inflaation takia myös velkojat kärsivät.

    • Anonyymi

      Kiitos vastauksestasi, tuo selvityspyyntö tuli minulle valmistuneesta verovuodesta eli 2022 eli tämänvuoden indeksi korotukset eivät vaikuta tuohon pyyntöön.

      Myöskin arvelen että nämä tämänvuoden pienet muutokset eivät vaikuta Käräjänoikeuden vahvistettuun 5v sopimus jaksoon. Jos haluaisin elinkustannusindeksin nousun huomioitavan minun pitäisi esitää Käräjänoikeudelle laskelmat joiden perusteella se voisi laatia uuden sopimuksen lopulle 2,5vuotta.

      Sinällään hassun ahnetta että penäävät lisäsuorituksia kun 2000 ylimenevästä osasta he saavat vain 1/10 osaa ja lopuille velkojille loput. Toisaalta eipä näissä velkojissa mitään sääliä tunneta ja jokainen ropo revitään pois mitä laki vaan sallii.
      Omalla kohdallahan olin maksanut pitkään itse velkoja ryöstö korolla sitten pitkän aikaa Ulosotossa kovilla kuluilla jossa itseasiassa velat vain suurentui ja nytten Velkajärjestelyssä 5v. Näin ollen velkojat saavat kyllä enemmänkin takaisin mitä alkuperäiset lainat/vipit olivat.

      Kai se on pakko vaan varailla aikaa velkaneuvontaan ja lasketuttaa velkojille lisätilitys määrät.

      • Anonyymi

        Velkojilla on oikeus vaatia niitä lisätilityksiä. On hyvä lasketuttaa lisätilitysten mahdollisuus joka vuosi.Syy on se että velkojilla on vielä 2 v. järjestelyn päättymisenkin jälkeen vaatia näitä lisätilityksiä velkajärjestelyn aikana saaduista tuloista. Joten otapa yhteys velkaneuvojaan.Hän laskee kyllä sinulle ne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Velkojilla on oikeus vaatia niitä lisätilityksiä. On hyvä lasketuttaa lisätilitysten mahdollisuus joka vuosi.Syy on se että velkojilla on vielä 2 v. järjestelyn päättymisenkin jälkeen vaatia näitä lisätilityksiä velkajärjestelyn aikana saaduista tuloista. Joten otapa yhteys velkaneuvojaan.Hän laskee kyllä sinulle ne.

        Vanha ketju mutta korjataanpa tämä virheellinen tieto silti. Velkojilla on maksuohjelman aikana oikeus pyytää selvitystä mahdollisesta lisäsuoritusvelvollisuudesta milloin vain. Maksuohjelman päätyttyä tämä oikeus on voimassa 3 kuukautta maksuohjelman päättymisestä. Eli toisin sanoen, maksuohjelman päätyttyä, määräajassa velkojalta lähetetty pyyntö selvityksestä, oikeuttaa velkojaa tarvittaessa hakemaan vahvistuksen käräjäoikeudelta 2 vuoden kuluessa maksuohjelman päättymisestä. Mikäli maksuohjelman päättymisestä on kulunut yli 3 kuukautta, voi niillä velkojan selvityspyynnöillä pyyhkiä vaikka perseensä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      208
      2824
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2501
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      67
      990
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      123
      982
    6. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      942
    7. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      317
      909
    8. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      899
    9. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      507
      858
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      768
    Aihe