Ensin naimisiin ja sitten erotaa

Tsökötsökö

Ensin kannattaa seurustella 20 vuotta ,ja sitten voi harkita naimisiin menoa .

Anonyymi kirjoitti:

Ensin kannattaa seurustella 20 vuotta ,ja sitten voi harkita naimisiin menoa .

Edellyttäen että suhde toimii .

"Usein ero aikseissa lolevat kuvittelee, ett joo kyl se uusi onni löytyy."

Omituinen näkemys, koska kyse huonosta suhteesta josta haluaa eroon eikä silloin edes mietitä jotain uutta suhdetta!

Nyt on seksitauteja liikkeellä tosi paljon. Mä en käsitä et mennään baariin. Annetaan aivan tuntemattomalle tyypille seksiä paljaalla. Mistä voit tietää missä pesemättömässä maksullisessa pimpukassa sitä nakkia on uitettu tunti sitten? Kuinka moni sitä luolaa on höylännyt paljaalla? Sit H-Moilasena kysytään et mikä mulla on ku kirvelee ja visvaa valuu tai pimpsa on tulessa. Eikä edes osata hävetä. Hampaan paikan irtoaminenkin harmittaa enemmän ihmisiä, kuin tippuri perseessä tai kurkussa.

Sitä tää kuuluisa lause. Ei sitä kakkiakaan syödä paperit päällä. Voi miten tyhmää ajattelua.

T: Seksitautien lääkitsijä. Se , joka antaa ne pillerit suuhun sulle tai piikin persuuksiin. Tää on niin turhaa työtä. Se et olet mennyt hölmönä antamaan paljaalla, niin sitä sitten korjaillaan ammattilaisten toimesta. Oikeissakin sairaissa on hoidettavaa. Mun puolesta saisitte pitää ne kupat, tippurit, klamydiat ihan siellä vehkeissänne. Levittäkää sitä tautia ja kärsikää. Ihan itse aiheutettu juttu. Joo annetaan kaikkien kukkien kukkia. Olen samaa mieltä. Moraalia ei ole ja se kyllä näkyy käytöksessä. Kortsuja saa kaupasta ja seksivalistusta saa terveydehuollosta + netistä. Silti päästellään paljaalla. Kuinka tyhmä se ihminen loppupeleissä on?

Sitten kehitetään Preppi niille, jotka on niin pölijiä että ei saa sitä kortsua päälle, kun pitää saada paljaalla tuolla vessan baarissa tai muussa jännässä paikassa. Pilleri, joka antaa luvan tähän saastaiseen toimintaan. Kyllä mummonne kääntyisi haudassa kuin tietäis mikä on tämän yhteiskunnan alennustila.

Ollaan Sodoman ja Komorran jäljillä ja pahasti.

Öshi

Hyvä, että pyydät anteeksi, koska naisena varmasti tietäisit paremmin. Mulla olisi paljonkin sanottavaa, vaikkapa tyttölapsen lapsuudesta ja sen moninaisista vaaroista sekä haasteista, mutta kerropa alkajaisiksi, minkäköhänlaisia vaikeuksia länsimaiset mamman omat lellipojat täällä "lapsesta asti" kohtaavat (pl. erityistapaukset, kuten antisosiaaliset persoonallisuudet ym.)? Salli mun nauraa. Anteeksi, jos tuntuu, että vähättelen sun kurjaa tunnetta, mutta en voi silti olla olematta onnellinen vaimosi puolesta, että sai itse vapauden kokeilla. Ja vielä tuollaisen valitsi sen kokeilun jälkeen! Jumpe. Olisit onnellinen ja rakastaisit vaimoas nyt paremmin kuin koskaan ja pitäisit häntä kuin kukkaa, sillä biologinen fakta, jonka toteat, on totta; naiset jättävät useammin. Pakottaa ei saa, mutta yrittää voi miehenä parhaansa näyttääkseen olevansa paras, turvallisin ja onnellisin valinta. On tehty tutkimusta parinvalinnasta, siitä, millä perustein sukupuolet valitsevat ja toki tulos voi tuntua (dikotomisesti, enemmistön tilastoja katsoen ilmaistuna) molemmista sp:sta musertavalta.

Sanoisin kuitenkin, että etenkin naisista, joiden kauneus tottakai katoaa, kuten miestenkin, mutta vain toisille on lupa nauraa ja syytellä alienin näköiseksi, kuten Madonnaa tai ryppynaamaksi, kuten jotakuta, joka ei itseään leikkauta. Ja täysin ignoorata. Unohtaa.

Kuvitella elämä niin, että kun menet rannalle karvajalkojesi ja kaljamahasi kanssa, ei kukaan halua katsoa sua. Uintitaidoillasi, älylläsi tai menestykselläsi voit silti hurmata kenet vain - mallin tai älykkään koulutetun ihmisen. Vaan toista se on naisilla. "Nyt kun otan nää vaatteet pois, kaikki KATSOVAT ja näkevät, millainen oikeasti olen, no, so what!" Tämä on naisen HYVÄ itsetunto. Mieti. Et luultavasti ymmärrä alkuunkaan. Sulla on mahdollisuus hurmata. Ihra- ja ryppynaisilla ei. Munaa voi saada. Se on täysin eri - ja naisille maksimissaan toisarvoinen - asia.

Kun menisin leikkipuistoon ja pyörisin hiekassa lasteni kanssa, kaikki katsoisivat kuinka komea olen, olenkohan varattu vai kenties sinkku, mummot hymyilisivät ja taputtelisivat poskelle, ihanaa kultapoikaa, komeaa, ahkeraa, rakastavaa isää, joka leikkii lastensa kanssa. Ei niin, että "mikä tuolla naisella on, onkohan ihan terve, pyörii hiekassa, lapsellakin kengännauha auki, sinulla taitaa olla vähän väsymys ja kiire, minäpä solmin tämän vaarallisesti repsottavan kengännauhan!"

Miehenä, kun menisin pikkujouluihin, penikseni toimisi täysin minusta irrallisena osastonaan ja kaikki olisi hyvin, otsalohkonikin hiljentäisi toimintansa juuri sopivassa määrin. Mutta ei. Naisena sitä stressaantuneena miettii, miltä näytän, ettei mahani pömpöttäs tässä asussa. Sitten olen ainakin ihan epäseksikäs ja epäkiinnostava ja epähaluttava. Toi mies on mulle kiva täällä, kuuntelee, välittää, mutta oikeasti varmaan haluaa vain seksiä, muuten kiva, mutta en halua olla niin lähekkäin jonkun tuntemattoman kanssa, mitä jos hän on väkivaltainen, onhan selkeästi vahvempi kuin mä, tai jos en haluakaan ja hän suuttuu tai annan turhia toiveita, tai jos hänellä on jokin tauti tai entä jos se sattuu, en uskalla ainakaan yksin lähteä ja en kehtaa ketään ainakaan näistä, nyt paikalla olevista, naisista pyytää mukaan, ja kaiken kukkuraksi en osaa olla ajattelematta mun miestä. Valintaa, sitoumustani häneen. En voisi tehdä niin, vaikka mua jollain tasolla haluttas, kiinnostas. Yleensä ei kiinnosta läheskään tarpeeksi. Mun klitoris ja kaikki sen alapuolella toimii avaimella, johon sopivat lukot löytyvät sydämestäni ja aivoistani ja jonka omistaa mieheni (ainakin yhden kappaleen, toinen lienee hukkateillä, ainakin toivon niin, uskon toisen kappaleen olemassaoloon, jotta minulla säilyisi päässäni jokin toivo huomisesta ja jotta pakofantasiani unelmien prinssi uljaasta, joka löytää avaimen jokin päivä mereltä ajelehtimasta ja vie minut omakseen onneen, voisi säilyä, ja samalla tunnen tästä kauhean huonoa omatuntoa ja kerronkin sen miehelleni, onneksi hän vain naurahtaa, ennen kuin sanoo "joo, voitko jo olla hiljaa"). Jos ikinä jonkun kanssa kokeilen, vaatii se äärimmäistä uskallusta ja vähintään jonkin asteista epätoivoa.

Ai että kun jätkien saunaillassa voisi vain aivot seisten olla ja tehdä. Tehdä sitä mitä ollaan tekemässä, uida, pelata, saunoa. Yksi aivo, jätkäporukan aivo. Hyvin toimii. Mutta ei. Naisena sitä ollaan omillaan. Ajatukset hyrrävät koko ajan päässä "rentouttavissa tyttöjenilloissa" (jos ei vedä ihan kanttuvei ja toivo ettei kukaan tuttu ole todistamassa).

Rakkaita ovat siskot, mutta mies rakkaampi. Hänen vuokseen salailee, puolustaa. Miettii, osaako se nyt ruokkia lapset siellä. Sielunsiskot niin kauan kunnes ollaan eri mieltä ja riitaannutaan. Nainen on yksinäinen susi aina. Luotan, mutta voinko kuitenkaan. Rento illanvietto, mutta pakko näyttää kauniilta. Haluan avautua, mutta näin en voi sanoa ja näitä salaisuuksia paljastaa.

Vain kullalleni voin kotona. Mutta hän ei ymmärrä eikä häntä kiinnosta. Olen yksin. Revi siitä.

Anonyymi kirjoitti:

Hyvä, että pyydät anteeksi, koska naisena varmasti tietäisit paremmin. Mulla olisi paljonkin sanottavaa, vaikkapa tyttölapsen lapsuudesta ja sen moninaisista vaaroista sekä haasteista, mutta kerropa alkajaisiksi, minkäköhänlaisia vaikeuksia länsimaiset mamman omat lellipojat täällä "lapsesta asti" kohtaavat (pl. erityistapaukset, kuten antisosiaaliset persoonallisuudet ym.)? Salli mun nauraa. Anteeksi, jos tuntuu, että vähättelen sun kurjaa tunnetta, mutta en voi silti olla olematta onnellinen vaimosi puolesta, että sai itse vapauden kokeilla. Ja vielä tuollaisen valitsi sen kokeilun jälkeen! Jumpe. Olisit onnellinen ja rakastaisit vaimoas nyt paremmin kuin koskaan ja pitäisit häntä kuin kukkaa, sillä biologinen fakta, jonka toteat, on totta; naiset jättävät useammin. Pakottaa ei saa, mutta yrittää voi miehenä parhaansa näyttääkseen olevansa paras, turvallisin ja onnellisin valinta. On tehty tutkimusta parinvalinnasta, siitä, millä perustein sukupuolet valitsevat ja toki tulos voi tuntua (dikotomisesti, enemmistön tilastoja katsoen ilmaistuna) molemmista sp:sta musertavalta.

Sanoisin kuitenkin, että etenkin naisista, joiden kauneus tottakai katoaa, kuten miestenkin, mutta vain toisille on lupa nauraa ja syytellä alienin näköiseksi, kuten Madonnaa tai ryppynaamaksi, kuten jotakuta, joka ei itseään leikkauta. Ja täysin ignoorata. Unohtaa.

Kuvitella elämä niin, että kun menet rannalle karvajalkojesi ja kaljamahasi kanssa, ei kukaan halua katsoa sua. Uintitaidoillasi, älylläsi tai menestykselläsi voit silti hurmata kenet vain - mallin tai älykkään koulutetun ihmisen. Vaan toista se on naisilla. "Nyt kun otan nää vaatteet pois, kaikki KATSOVAT ja näkevät, millainen oikeasti olen, no, so what!" Tämä on naisen HYVÄ itsetunto. Mieti. Et luultavasti ymmärrä alkuunkaan. Sulla on mahdollisuus hurmata. Ihra- ja ryppynaisilla ei. Munaa voi saada. Se on täysin eri - ja naisille maksimissaan toisarvoinen - asia.

Kun menisin leikkipuistoon ja pyörisin hiekassa lasteni kanssa, kaikki katsoisivat kuinka komea olen, olenkohan varattu vai kenties sinkku, mummot hymyilisivät ja taputtelisivat poskelle, ihanaa kultapoikaa, komeaa, ahkeraa, rakastavaa isää, joka leikkii lastensa kanssa. Ei niin, että "mikä tuolla naisella on, onkohan ihan terve, pyörii hiekassa, lapsellakin kengännauha auki, sinulla taitaa olla vähän väsymys ja kiire, minäpä solmin tämän vaarallisesti repsottavan kengännauhan!"

Miehenä, kun menisin pikkujouluihin, penikseni toimisi täysin minusta irrallisena osastonaan ja kaikki olisi hyvin, otsalohkonikin hiljentäisi toimintansa juuri sopivassa määrin. Mutta ei. Naisena sitä stressaantuneena miettii, miltä näytän, ettei mahani pömpöttäs tässä asussa. Sitten olen ainakin ihan epäseksikäs ja epäkiinnostava ja epähaluttava. Toi mies on mulle kiva täällä, kuuntelee, välittää, mutta oikeasti varmaan haluaa vain seksiä, muuten kiva, mutta en halua olla niin lähekkäin jonkun tuntemattoman kanssa, mitä jos hän on väkivaltainen, onhan selkeästi vahvempi kuin mä, tai jos en haluakaan ja hän suuttuu tai annan turhia toiveita, tai jos hänellä on jokin tauti tai entä jos se sattuu, en uskalla ainakaan yksin lähteä ja en kehtaa ketään ainakaan näistä, nyt paikalla olevista, naisista pyytää mukaan, ja kaiken kukkuraksi en osaa olla ajattelematta mun miestä. Valintaa, sitoumustani häneen. En voisi tehdä niin, vaikka mua jollain tasolla haluttas, kiinnostas. Yleensä ei kiinnosta läheskään tarpeeksi. Mun klitoris ja kaikki sen alapuolella toimii avaimella, johon sopivat lukot löytyvät sydämestäni ja aivoistani ja jonka omistaa mieheni (ainakin yhden kappaleen, toinen lienee hukkateillä, ainakin toivon niin, uskon toisen kappaleen olemassaoloon, jotta minulla säilyisi päässäni jokin toivo huomisesta ja jotta pakofantasiani unelmien prinssi uljaasta, joka löytää avaimen jokin päivä mereltä ajelehtimasta ja vie minut omakseen onneen, voisi säilyä, ja samalla tunnen tästä kauhean huonoa omatuntoa ja kerronkin sen miehelleni, onneksi hän vain naurahtaa, ennen kuin sanoo "joo, voitko jo olla hiljaa"). Jos ikinä jonkun kanssa kokeilen, vaatii se äärimmäistä uskallusta ja vähintään jonkin asteista epätoivoa.

Ai että kun jätkien saunaillassa voisi vain aivot seisten olla ja tehdä. Tehdä sitä mitä ollaan tekemässä, uida, pelata, saunoa. Yksi aivo, jätkäporukan aivo. Hyvin toimii. Mutta ei. Naisena sitä ollaan omillaan. Ajatukset hyrrävät koko ajan päässä "rentouttavissa tyttöjenilloissa" (jos ei vedä ihan kanttuvei ja toivo ettei kukaan tuttu ole todistamassa).

Rakkaita ovat siskot, mutta mies rakkaampi. Hänen vuokseen salailee, puolustaa. Miettii, osaako se nyt ruokkia lapset siellä. Sielunsiskot niin kauan kunnes ollaan eri mieltä ja riitaannutaan. Nainen on yksinäinen susi aina. Luotan, mutta voinko kuitenkaan. Rento illanvietto, mutta pakko näyttää kauniilta. Haluan avautua, mutta näin en voi sanoa ja näitä salaisuuksia paljastaa.

Vain kullalleni voin kotona. Mutta hän ei ymmärrä eikä häntä kiinnosta. Olen yksin. Revi siitä.

Lue lisää

Kiva, että avasit naisnäkökulmaa. Miehenä tarkoitin sitä, että koko elämänsä kohtaa kaikilta lähinnä vi**uilua. Kaveripiirissä ja töissä. Miehellä on harvoin mitään ystävää, jolle kertoa murheista. Kaverit ja ystävä ovat miehelle eri asioita. Kotona olet se, joka ottaa vastaan vaimon suuttumukset. Miehellä itsellään ei ole mitään roskasankoa, jonne kaataa huono olo. Pitää vaan jaksaa ja käsitellä itse asiat. Siksi ehkä monelle miehelle alkoholi maistuu, kun haluat päästä irti edes hetkeksi. Jos töissä olen onnistunut, pomot etsivät kilpaa mitä virheitä tein, ettei vaan tarvitse palkita mitenkään ja etten olisi uhka heille. Miehen elämä on jatkuvaa kilpailua. Epäonnistumista pitää nousta ja yrittää uudelleen. Jos miehellä tulee huono jakso elämään ja et ilmaise onnelisuutta, vaimot ovat jättämässä nopeasti. Jos halut olla hyvä mies, osallistut kotiaskareisiin tasapuolisesti, lasten kasvatukseen jne. Sitten sinulla on vielä ne miesten työt.

Hyvänä miehenä minulla on kädet täynnä töitä, en juuri törmää naisiin tai olisi aikaa kavereille. Elämäni on hyvin yksinäistä.
Kaunis vaimoni saa nii paljon huomiota miehiltä, että luulee, että kohtaan samoja haasteita työmatkoilla. Luulen, että kukaan ei uskalla lähestyä minua siinä mielessä työpaikoilla, koska kokevat, ettei heillä ole mitään mahdollisuuksia, kun ovat nähneet vaimoni. Toki itsekin käyttäydyn asiallisesti. Arvostan naisissa ulkonäön lisäksi luonnetta ja hyviä arvoja.

Pitkä suhde takana, ja en tiedä minkälaista elämä voisi olla paremmassa suhteessa, onko minulle semmoista edes? Vaimon toimintaa on vieläkin vaikea hyväksyä.

Anonyymi kirjoitti:

Hyvä, että pyydät anteeksi, koska naisena varmasti tietäisit paremmin. Mulla olisi paljonkin sanottavaa, vaikkapa tyttölapsen lapsuudesta ja sen moninaisista vaaroista sekä haasteista, mutta kerropa alkajaisiksi, minkäköhänlaisia vaikeuksia länsimaiset mamman omat lellipojat täällä "lapsesta asti" kohtaavat (pl. erityistapaukset, kuten antisosiaaliset persoonallisuudet ym.)? Salli mun nauraa. Anteeksi, jos tuntuu, että vähättelen sun kurjaa tunnetta, mutta en voi silti olla olematta onnellinen vaimosi puolesta, että sai itse vapauden kokeilla. Ja vielä tuollaisen valitsi sen kokeilun jälkeen! Jumpe. Olisit onnellinen ja rakastaisit vaimoas nyt paremmin kuin koskaan ja pitäisit häntä kuin kukkaa, sillä biologinen fakta, jonka toteat, on totta; naiset jättävät useammin. Pakottaa ei saa, mutta yrittää voi miehenä parhaansa näyttääkseen olevansa paras, turvallisin ja onnellisin valinta. On tehty tutkimusta parinvalinnasta, siitä, millä perustein sukupuolet valitsevat ja toki tulos voi tuntua (dikotomisesti, enemmistön tilastoja katsoen ilmaistuna) molemmista sp:sta musertavalta.

Sanoisin kuitenkin, että etenkin naisista, joiden kauneus tottakai katoaa, kuten miestenkin, mutta vain toisille on lupa nauraa ja syytellä alienin näköiseksi, kuten Madonnaa tai ryppynaamaksi, kuten jotakuta, joka ei itseään leikkauta. Ja täysin ignoorata. Unohtaa.

Kuvitella elämä niin, että kun menet rannalle karvajalkojesi ja kaljamahasi kanssa, ei kukaan halua katsoa sua. Uintitaidoillasi, älylläsi tai menestykselläsi voit silti hurmata kenet vain - mallin tai älykkään koulutetun ihmisen. Vaan toista se on naisilla. "Nyt kun otan nää vaatteet pois, kaikki KATSOVAT ja näkevät, millainen oikeasti olen, no, so what!" Tämä on naisen HYVÄ itsetunto. Mieti. Et luultavasti ymmärrä alkuunkaan. Sulla on mahdollisuus hurmata. Ihra- ja ryppynaisilla ei. Munaa voi saada. Se on täysin eri - ja naisille maksimissaan toisarvoinen - asia.

Kun menisin leikkipuistoon ja pyörisin hiekassa lasteni kanssa, kaikki katsoisivat kuinka komea olen, olenkohan varattu vai kenties sinkku, mummot hymyilisivät ja taputtelisivat poskelle, ihanaa kultapoikaa, komeaa, ahkeraa, rakastavaa isää, joka leikkii lastensa kanssa. Ei niin, että "mikä tuolla naisella on, onkohan ihan terve, pyörii hiekassa, lapsellakin kengännauha auki, sinulla taitaa olla vähän väsymys ja kiire, minäpä solmin tämän vaarallisesti repsottavan kengännauhan!"

Miehenä, kun menisin pikkujouluihin, penikseni toimisi täysin minusta irrallisena osastonaan ja kaikki olisi hyvin, otsalohkonikin hiljentäisi toimintansa juuri sopivassa määrin. Mutta ei. Naisena sitä stressaantuneena miettii, miltä näytän, ettei mahani pömpöttäs tässä asussa. Sitten olen ainakin ihan epäseksikäs ja epäkiinnostava ja epähaluttava. Toi mies on mulle kiva täällä, kuuntelee, välittää, mutta oikeasti varmaan haluaa vain seksiä, muuten kiva, mutta en halua olla niin lähekkäin jonkun tuntemattoman kanssa, mitä jos hän on väkivaltainen, onhan selkeästi vahvempi kuin mä, tai jos en haluakaan ja hän suuttuu tai annan turhia toiveita, tai jos hänellä on jokin tauti tai entä jos se sattuu, en uskalla ainakaan yksin lähteä ja en kehtaa ketään ainakaan näistä, nyt paikalla olevista, naisista pyytää mukaan, ja kaiken kukkuraksi en osaa olla ajattelematta mun miestä. Valintaa, sitoumustani häneen. En voisi tehdä niin, vaikka mua jollain tasolla haluttas, kiinnostas. Yleensä ei kiinnosta läheskään tarpeeksi. Mun klitoris ja kaikki sen alapuolella toimii avaimella, johon sopivat lukot löytyvät sydämestäni ja aivoistani ja jonka omistaa mieheni (ainakin yhden kappaleen, toinen lienee hukkateillä, ainakin toivon niin, uskon toisen kappaleen olemassaoloon, jotta minulla säilyisi päässäni jokin toivo huomisesta ja jotta pakofantasiani unelmien prinssi uljaasta, joka löytää avaimen jokin päivä mereltä ajelehtimasta ja vie minut omakseen onneen, voisi säilyä, ja samalla tunnen tästä kauhean huonoa omatuntoa ja kerronkin sen miehelleni, onneksi hän vain naurahtaa, ennen kuin sanoo "joo, voitko jo olla hiljaa"). Jos ikinä jonkun kanssa kokeilen, vaatii se äärimmäistä uskallusta ja vähintään jonkin asteista epätoivoa.

Ai että kun jätkien saunaillassa voisi vain aivot seisten olla ja tehdä. Tehdä sitä mitä ollaan tekemässä, uida, pelata, saunoa. Yksi aivo, jätkäporukan aivo. Hyvin toimii. Mutta ei. Naisena sitä ollaan omillaan. Ajatukset hyrrävät koko ajan päässä "rentouttavissa tyttöjenilloissa" (jos ei vedä ihan kanttuvei ja toivo ettei kukaan tuttu ole todistamassa).

Rakkaita ovat siskot, mutta mies rakkaampi. Hänen vuokseen salailee, puolustaa. Miettii, osaako se nyt ruokkia lapset siellä. Sielunsiskot niin kauan kunnes ollaan eri mieltä ja riitaannutaan. Nainen on yksinäinen susi aina. Luotan, mutta voinko kuitenkaan. Rento illanvietto, mutta pakko näyttää kauniilta. Haluan avautua, mutta näin en voi sanoa ja näitä salaisuuksia paljastaa.

Vain kullalleni voin kotona. Mutta hän ei ymmärrä eikä häntä kiinnosta. Olen yksin. Revi siitä.

Lue lisää

Olipa hyvä kirjoitus naisen elämästä! Kivan rohkeaa tekstiä. Muutoin en ota kantaa keskusteluunne erosta ja pettämisistä.

Anonyymi kirjoitti:

Kiva, että avasit naisnäkökulmaa. Miehenä tarkoitin sitä, että koko elämänsä kohtaa kaikilta lähinnä vi**uilua. Kaveripiirissä ja töissä. Miehellä on harvoin mitään ystävää, jolle kertoa murheista. Kaverit ja ystävä ovat miehelle eri asioita. Kotona olet se, joka ottaa vastaan vaimon suuttumukset. Miehellä itsellään ei ole mitään roskasankoa, jonne kaataa huono olo. Pitää vaan jaksaa ja käsitellä itse asiat. Siksi ehkä monelle miehelle alkoholi maistuu, kun haluat päästä irti edes hetkeksi. Jos töissä olen onnistunut, pomot etsivät kilpaa mitä virheitä tein, ettei vaan tarvitse palkita mitenkään ja etten olisi uhka heille. Miehen elämä on jatkuvaa kilpailua. Epäonnistumista pitää nousta ja yrittää uudelleen. Jos miehellä tulee huono jakso elämään ja et ilmaise onnelisuutta, vaimot ovat jättämässä nopeasti. Jos halut olla hyvä mies, osallistut kotiaskareisiin tasapuolisesti, lasten kasvatukseen jne. Sitten sinulla on vielä ne miesten työt.

Hyvänä miehenä minulla on kädet täynnä töitä, en juuri törmää naisiin tai olisi aikaa kavereille. Elämäni on hyvin yksinäistä.
Kaunis vaimoni saa nii paljon huomiota miehiltä, että luulee, että kohtaan samoja haasteita työmatkoilla. Luulen, että kukaan ei uskalla lähestyä minua siinä mielessä työpaikoilla, koska kokevat, ettei heillä ole mitään mahdollisuuksia, kun ovat nähneet vaimoni. Toki itsekin käyttäydyn asiallisesti. Arvostan naisissa ulkonäön lisäksi luonnetta ja hyviä arvoja.

Pitkä suhde takana, ja en tiedä minkälaista elämä voisi olla paremmassa suhteessa, onko minulle semmoista edes? Vaimon toimintaa on vieläkin vaikea hyväksyä.

Lue lisää

Arvostat naisessa ulkonäköä, luonnetta ja arvoja. Rankkaatko ulkonäön ykköseksi? Sitten tulee luonne ja arvot?

Rehellisyyden nimissä voin todeta, että ulkonäkö on se joka näistä asioista tulee katoamaan halusit tai et. Sitten on jäljellä luonne ja arvot. Jos vaimo pettää, niin aika köyhät on arvot ja petollinen luonne

Totuus on se, että jos miehellä on pyntätty ja laitettu vaimoke, niin en katsele sellaisen miehen päälle. Onhan se mies jo varattukin, mutta se kertoo mitä mies haluaa naiseltaan. Itse olen oppinut elämän hauraudesta sen, että kaikkein tärkein on se sydän, jolla puoliso rakastaa. Mitä sitä ulkonäöllä, koruilla, merkkivaatteilla tekee, kun kyse on tärkeimmästä, eli rakkaudesta.

Rakkaus on sokea

Öshi

Öshi elää