Pääsetkö ukkoskyykkyyn, entä siitä ylös?

Ukkoskyykky voi pelastaa henkesi tai sitten ei, kyykystä nouseminen voi olla hankalaa ja kyykky siten itsesessään vaarallinen asento.
17434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Mikä on ukkoskyykky?
Ymmärrän puolikyykyn, syväkyykyn, pohjakyykyn sekä pistoolikyykyn mutta ukkoskyykky on käsitteenä tuntematon.
Muut kyykyt menevä ylöstuloa myöten mutta tuoreenakin 8-kymppisenä pistoolikyykkyä voi vain muistella.

Äänestä
  • Ukkoskyykyn ja pistoolikyykyn ero on siinä että valvotussa ukkoskyykyssä poliisilla on pistooli.

    Äänestä


  • Viime vuoden puolelta tulee mieleen se pääministerikyykky.

    Äänestä

Ukkoskyykystä tulee pakollinen. Jos et mene kyykkyyn, poliisi antaa sinulle ensin kehoituksen mennä kyykkyyn, kehoituksen laiminlyönnistä seuraa poliisi määrää sinulle erillisen kyykkyrangaistusmaksun.
Kyykkyyn jäänti taas liian pitkäksi ajaksi katsotaan hangoitteluksi josta voi seurata kyykkijälle tämän saamien yhteiskunnan maksamien etuuksien ja tukien leikkaus porrastetusti.

Äänestä

Kyllä eläimet on ihmisiä viisaampia kun ne eivät toisiaan ronkkimaan kaikenmaailman apuvälineillä,varsinkaan samaa sukupuolta olevia.

Äänestä

Sain valaistusta asiaan ja huomautuksen rajallisesta ajatusmaailmastani.
Olin kuvitellut erilaisten kyykkyjen liittyvän kehon hallintaan ja liikkuvuuteen.
Nälvijät voisivat googlata pistoolikyykyn.
Jos tuntuu lapsellisen helpolle niin voipi kyykätä heikommalla jalalla pohjaan ja ylös pitäen vapaa jalka täysin suorana, polvi lukossa ja kädet yhdessä kiinni sen jalkapohjasta koko kyykyn ajan.

Äänestä
  • Pistoolikyykky nimenä oli itselleni outo mutta kyykkyyn meneminen yhdellä jalalla oli tuttu, yhden jalan kyykky. Mistä lie nimi pistoolikyykky tullut?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Pistoolikyykky nimenä oli itselleni outo mutta kyykkyyn meneminen yhdellä jalalla oli tuttu, yhden jalan kyykky. Mistä lie nimi pistoolikyykky tullut?

    Johtuisikohan siitä, että kädet ovat edessä tasapainon vuoksi?

    Äänestä

Kaikki kyykky liikkeet sujuvat hyvin paitsi tuo pistooli kyykky.

Äänestä

Ukkosella ei kannata lähteä ulos seikkailemaan.

Itse en pääse minkäänlaisiin kyykkyihin. Molemmat polvet leikattu ja niissä metalliset polvinivelet. Voisivatko ne peräti vetää salamia puoleensa? (Hyvä, kun asia tuli puheeksi.)

"Kyykky voi vaarantaa terveytesi."

Nyt Stadissa sataa koko päivän. ☂ Ja ilmeisesti koko seuraavan viikonkin. Rauhoittavaa.

Äänestä
  • Ei edes syvään. Sillä sille tielle jäisin. Pyllähtäisin koivet kohti taivasta.
    Aivan. Metalli voikin johtaa jähköä. Sekin shit vielä.
    Ja metsässä kyy voi huomata kyykyn.
    No jaa. Sade tietää sieniä. Ja marjat kasvavat. Karviaismarjat olivat viime vuonna makoisaa.
    Kuis nyt?
    Joskus kanttarelleja on löytynyt jo juhannuksena.Manssit kypsyvät tosin kastuvatkin.
    Beng

    Äänestä

Vähän hämmästelin kun aika monta liikuntaterviä hallitsen.
En muuten ole tiennyt tätä, voi olla joskus tarpeen.
Eli mene ukonilmalla riittävän kauaksi puusta ja laskeudu kyykkyyn. Se on siinä tilanteessa vähiten vaarallinen asento, jos ei sisälle turvaan ehdi.
Ettei niinkuin se golfari joka jatkoi ukkosesta huolimatta peliä. Ilmaan nostettu maila ennen lyöntiä toimi ukkosenjohdattimena ja se mies ei enää pelaillut.

Äänestä
  • Huono tsägä kaverilla.

    Äänestä

  • Oli tietysti vielä vasenkätinen ja mailana rauta kolmonen?

    Äänestä

Ukkoskyykky on täysin tehoton pallosalamaa vastaan, pallosalama kulkee usein pitkin maan pintaa.
Ukkoskyykyssä pitää ohjeen mukaan kyykkiä kantapäät yhdessä ja jos pallosalma kulkee suoraan kyykkijän jalkojen välistä, peli on silloin menetetty.

Äänestä

"And that statement, Mean Gene, comes true whether I'm in the ring or out of the ring. See where all my freaks are horizontal, they understand size, they appreciate size and size does matter and they know that they don't have to wait for the Earth to rotate on a 47 degree axis so the stars can touch the sky and create an equinox so they see the big dipper. No no no, all they gotta do is call the Big Poppa, cause I'm the man with the big dipper and satisfaction's coming when I go behind and do the bump n' grind and it's only a matter of time before they call me the big bad booty daddy! "

Saako tolla 47 asteen muodostettua? Seitsemän yhdistävää tähteä kun on aina mielessä. Ja sais näkyä silmien edessä. Unelmointia ennen pitää aaltoilla vähän kuin sillä olisi lopulta mitään merkitystä siihen näkeekö noita tähtiä Pohjantähden kanssa taivaalla. Kiva tietää jonkun asian olevan muuttumatonta ja täysin tietoinen valinta päästää ajatuksiin ja sulkea niiden ulkopuolelle tilanteissa joissa täytyy olla ajattelematta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ukkoskyykky voi pelastaa henkesi tai sitten ei, kyykystä nouseminen voi olla hankalaa ja kyykky siten itsesessään vaarallinen asento.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu