Taide alistamisena kapitalismissa

-lecture 5 29.10. -Witking, R.W. (2003) Theodor Adorno on Popular Culture. London: Routledge. pp. 39-49

-monopolistisessa vaiheessa kulttuurituotanto on yhteydessä muuhun tuotantoon ja kuluttajat ovat fetistejä
-pääoman keskittyminen ei ole tarpeellinen vapaiden taiteilijoiden ja kuluttajien yhdistämiseksi, vaan tuotantorakenne on olemassa itsestään vieraantuneen yhteiskunnan dominaatiota varten
-taiteilijat joutuvat työnsaannin takia luopumaan riippumattomasta taiteesta ja omaksumaan teollisuuden kulttuurihyödykkeet
-standardization of products, differentiation of markets
-eri kuluttajaryhmille suunnatut markkinat eroavat toisistaan homologisesti kuten tuotteet, jotka ovat yhden markkinan sisällä samanlaisia. Hinta- ja laatuerot ovat kuluttajien luokittelua ja leimaamista
-kuluttaja ei käytä omaa mielikuvitustaan, koska tuotteet suunnitellaan hänelle todennäköisen ostotapahtuman mukaan
-the lack of differentiation between whole and parts
-kulttuurin tuotteistaminen edellyttää ja turvaa aistillisen elämän pirstaloitumisen ja muuttumisen hetkelliseksi
-taide ei perustu enää dialektiselle kokonaisuudelle vaan narsistiselle ajattelulle ja vastaanottajan laskelmoidulle tarpeelle
-vakavassa taiteessa yksilölliset ja diktatuurisen yhteiskunnan elementit ovat havaittavissa irrallaan toisistaan, orgaanisena ja historiallisena, massataiteessa ne ovat etukäteen päätetyt ja keskenään samanlaisia
-massataiteen muotissa tehdyt harmoniset muodot pilkkaavat sitä miten porvaritaide ennen kamppaili saavuttaakseen harmonian
-leisure
-vakava taide ei ole aitoa, koska se on vain yläluokkien taidetta
-postmoderni kulttuuriteollisuus yrittää yhdistää sen takia kevyen ja vakavan taiteen, mutta se ei ole mahdollista, koska ne edustavat kulttuurin negatiivisia piirteitä
-työ ja vapaa-aika eivät ole vastakohtia, koska vapaa-aika tuotetaan mekaanisella työllä
-viihdeteollisuus sallii työelämän matkimisen, joka on tylsää ja vaatii vaivannäköä
-ilo ei ilmennä sosiaalista tunnetta ja yhdistä ihmisiä vaan on sadistista ja yksinäistä
-anarkistinen tai absurdi komedia on hyvää
-kevyt taide on anarkistista ja absurdia ja vakava taide on dialektista järkeä, mutta moderni yhdistää kummatkin taiteet kyseenalaistamalla absurdin järjellä
-viihdetuotteet eristävät yksilön sosiaalisesta prosessista ja tekevät hänestä fetistin, jonka ilo on avuttomuutta vastarintaan koneistoa vastaan, ei pakoa todellisuudesta
-models of submission
-moderni kulttuuri on selviämisen edellyttävän ehdottoman alistumisen ja luovuttamisen harjoittelua uhkaavan voiman suhteen (esim. rankat draamat lupaavat selviämisen, jos alistuu, tai muuttumaton loppumaton jazz- komppi esittää, ettei kannata eriytyä)
-pseudoindividualisoiminen on sitä kun kulttuurituotteet kätkevät stereotyyppisyytensä satunnaisilla yksilöllisyydeltä vaikuttavilla yksityiskohdilla
-the industry of mass deception
-kulttuuriteollisuus perustuu massakulttuuriin kulttuuriteollisuudella, koska korkea- ja kevyen kulttuurin fuusio ja kuluttajien integrointi yhteen skeemaan ei perustu massojen spontaanisuuteen vaan eliitin päätöksiin
-kulttuuriteollisuus vapautuu voitonlisäämispakosta automatisoimalla voiton tekemisen ideologian avulla
-kaikki kulttuurituotteet ovat 'tehdasmaisia'
-niiden satunnaiset individualismia muistuttavat detaljit ovat mainostamisen rakennusainetta
-mainostamisen materiaalit sopivat mihin tahansa tuotteeseen ja siten kulttuuriteollisuus yhdistyy teknisesti ja taloudellisesti
-kuluttajatkin tietävät kulttuurituotannon olevan turhamaista, mutta he hyväksyvät sen
-kulttuuriteollisuus on itseään vastaan kääntynyt Valistus, eli progressiivinen tekninen luonnon hallitseminen