Omakotialuemeteli

Anonyymi-ap

Ennen meluajat asui maalla.

Oma kokemus lapsuudesta, että lähiön omakotialueella ja rivarialueella ja kerrostaloalueella oli ihan hiljaista.

Aikuiset töissä lapset koulussa eläkeläinen saattoi hipsiä.
Ihmiset viettivät kesät mökeillä tai maalla tai töissä tai lapset juoksi rannoilla.

Maalla sen sijaan pihapiirissä haukkui ajokoira tai muu häkissä ja pellolla mölysi traktorit ym koneet joita myös huollettiin ym mutta eihän nuo haitanneet ketään, koska taloja on sen verran harvassa. Maalla siis mölyttiin koneilla, mutta ei tuolloin omakoti/asuntolähiöissä kukaan pihassa tehnyt polttopuita tai mitään mölyä pitänyt, ja kelaruohonleikkurikin oli tavallinen.

Eli siellä missä oli muita ihmisiä oltiin hiljaa ja siellä missä harvemmin asutusta, oli mölyä.

Ovatko ihmiset muuttuneet?

Pitävätkö naapurisi omakotialueella melua pikku pihoissa?

1

354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

        Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
        Maailman menoa
        81
        1992
      2. Ehkä vähän

        Rakastunut sinuun
        Ikävä
        56
        1210
      3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
        Kaste
        162
        1157
      4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

        Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
        Kaste
        366
        1117
      5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

        Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
        Kaste
        373
        1049
      6. Martina ja jalkapalloilija2

        Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        183
        1000
      7. Oikea kaste on syntisten kaste

        Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
        Kaste
        58
        965
      8. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

        Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
        Ikävä
        122
        958
      9. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
        Kaste
        153
        952
      10. Et taida paljoa

        treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
        Ikävä
        93
        948
      Aihe