Ajoneuvoveron perintä entiseltä omistajalta

FiudePoju

Terppa!
Koska täällä on joskus näkynyt ihan fiksujakin laista tietäviä ihmisiä, laitan nyt tänne tämmöisen kysymyksen, kun en oikein ole vastausta löytänyt.

Aihe on sangen ajankohtainen uusiutuneen ajoneuvoverotuksen myötä, jolloin auton omistaja/haltija maksaa veroa vain ajasta, jonka auto on itsellään ollut hallussa, mutta myös aikana, jolloin rästiverojen tietoon saaminen on AKE:n ala-arvoisen toiminnan vuoksi joskus lähes mahdotonta.

Eli kysymys kuuluu:

Jos maksan juuri ostamani auton edellisen omistajan maksamatta jättämät verot- voidakseni ajaa autolla huoletta ilman, että se on käyttökiellossa - onko minun jonkin lain turvin oikeus helposti ja ilman itselleni aiheutuvia lisäkuluja perityttää kyseinen edelliselle omistajalle alun perin kuulunut veroerä tältä itseltään takautuvasti?

Tähän kysymykseen kaipaisin vastausta. Auto on nyt yllättäen ollut tietämättäni käyttökiellossa jo kohta kuukauden, koska edellinen yksityinen omistaja on jättänyt viimeisen veroeränsä maksamatta. Itse ostin auton liikkeestä, jonne kyseinen henkilö oli autonsa myynyt, joten en kuitenkaan katso autoliikkeen olevan vastuussa ko. verosta (autoliike itse on suorittanut omalta ajaltaan kertyneet verot ymmärtääkseni ok).

Kiitos avusta jo etukäteen!

6

1486

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä

      Ota yhteyttä liikkeeseen josta auton ostit. Yleensä he maksavat erääntyneen veron ja perivät sen sitten edelliseltä omistajalta.

    • reksa

      Kaivapa se liikkeestä ostaessasi tekemä kauppakirja esiin. Siellä pienellä painetuissa vakioehdoissa todennäköisesti lukee, että edellinen omistaja, tässä tapauksessa autoliike, vastaa veroista yms. maksuista kaupantekoon asti ja sinä ostajana siitä etiäpäin.

      Ei muuta kuin reklamoit, siis ilmoitat maksamattomista veroista, auton myyneeseen liikkeeseen ja vaadit heitä välittömästi maksamaan rästissä olevat veronsa ja jos pullikoivat, uhkaa kuluttajaviranomaisilla.

      Jos eivät suostu niin, ota välittömästi yhteys kotikuntasi kuluttajaneuvojaan. Tällainen tapaus on periaatteessa täysin selvä, autoliikkeen maksettava ne verot ja korvattava sinulle aiheutuneet kustannukset.

      Sen alkuperäisen omistajan kanssa ei sinulla ole mitään tekemistä, etkä voi häneltä mitään periä..

      • Filpponen

        Toinen vaihtoehto on laittaa auto pukeille ja jäädä odottelemaan, että vouti saa perittyä verot siltä toiseksi edelliseltä omistajalta. Kyllä verottaja laittaa ne verot ulosottoon ilman uuden omistajan aktiivisuuttakin. Odotusaika vaan saattaa venyä..

        Jos katsoo autoliikkeen olevan vastuusta vapaan, niin mitäs siinä sitten muuta kuin maksaa verot ja lopettaa mussutuksen.

        Ei ostajalla ole mitään mahdollisuutta periä mitään maksuja toiseksi viimeiseltä omistajalta. Kyllä se on autokauppa, joka tässä tapauksessa vastaa veroista!


      • FiudePoju
        Filpponen kirjoitti:

        Toinen vaihtoehto on laittaa auto pukeille ja jäädä odottelemaan, että vouti saa perittyä verot siltä toiseksi edelliseltä omistajalta. Kyllä verottaja laittaa ne verot ulosottoon ilman uuden omistajan aktiivisuuttakin. Odotusaika vaan saattaa venyä..

        Jos katsoo autoliikkeen olevan vastuusta vapaan, niin mitäs siinä sitten muuta kuin maksaa verot ja lopettaa mussutuksen.

        Ei ostajalla ole mitään mahdollisuutta periä mitään maksuja toiseksi viimeiseltä omistajalta. Kyllä se on autokauppa, joka tässä tapauksessa vastaa veroista!

        tässä mitään sen kummempaa mussutusta.

        Kyseessä olikin sen selvittäminen, ONKO veron periminen mahdollista siltä, jonka se olisi kuulunut maksaa alun perinkin.

        Oikeudenmukaisuutta hakevana etsin myös sitä vaihtoehtoa sen sijaan, että perisin veroja sellaiselta taholta, jolle niiden suorittaminen ei edes ole kuulunut.

        Toki tuo sinun asennoitumisesi sopii sellaiselle henkilölle, joka itse autoa vaihtaessaan jättää mielellään verorästit autoliikkeen tai muiden tulevien omistajien harmiksi...


    • Anonyymi

      Periikö traficom miten aktiivisesti erääntyneitä ajoneuvoveroja esim seisomaan jätetyistä (liikennekäytöstä poistettu) autoista? Ihmetyttää miksi tälläisia autoja on paljon liikenteessä esim varaosa-autoina? Onko ne kaikki rästit muka luottotiedottomilla tapauksilla? Ei kai kukaan normaali tapaus halua menettää luottotietoja esim muutaman kympin/satasen takia..?

    • Anonyymi

      Liikenteestä poistosta olevassa autosta ei tule sen aikana veroja ollenkaan. Ennen liikennepoistoa jääneet verot varmaan on omistajan/haltijan riesana. Vanhentumisaika ulosotossa 5v?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      293
      6567
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2039
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1257
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1163
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1136
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      52
      1025
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1021
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe