anna kulta pusu kun tulet
sä tiedät että mulla on ikävä
enhän mä tahtonutkaan kuolla
vaan toivoin pimeää unta.
onnistunut en, siitä ehkä olen onnellinen
mutta silti tahtoisin yhä vain pimeään
eihän maailmassa ole paikkaa minulle
ja kulta, sitten kun tulet
tehdään yhdessä kaikkea
voi kuinka olenkaan ollut yksinäinen
ja vielä vuosi sitten en halunnut edes polttaa
nyt voin jo miettiä suonensisäisiä
vaikka en ole vielä kokeillut edes mietoja
ja kaikki vain onnettoman rakkauden vuoksi.
olen pitkään jo kulkenut
ja nyt tahtoisin levätä
jalkani ovat aivan väsyneet ja turrat
eikä pääni enää jaksa ajatella.
olen varma että aurinko sammuu pian
ainakin minun elämästäni.
minä olen pimeys, sinä tähdet
ja kun lähdit on vain pimeys
miksi en saisi jo mennä
ethän sinäkään enää tule
vai tulisitko sittenkin?
sä tiedät että mulla on ikävä
enhän mä tahtonutkaan kuolla
vaan toivoin pimeää unta.
onnistunut en, siitä ehkä olen onnellinen
mutta silti tahtoisin yhä vain pimeään
eihän maailmassa ole paikkaa minulle
ja kulta, sitten kun tulet
tehdään yhdessä kaikkea
voi kuinka olenkaan ollut yksinäinen
ja vielä vuosi sitten en halunnut edes polttaa
nyt voin jo miettiä suonensisäisiä
vaikka en ole vielä kokeillut edes mietoja
ja kaikki vain onnettoman rakkauden vuoksi.
olen pitkään jo kulkenut
ja nyt tahtoisin levätä
jalkani ovat aivan väsyneet ja turrat
eikä pääni enää jaksa ajatella.
olen varma että aurinko sammuu pian
ainakin minun elämästäni.
minä olen pimeys, sinä tähdet
ja kun lähdit on vain pimeys
miksi en saisi jo mennä
ethän sinäkään enää tule
vai tulisitko sittenkin?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.