Olen alle kaksikymppinen tyttö ja en saa orkkua kovinkaan helpolla, mutta sitten tapasin sattumalta kaksi vanhempaa miestä ollessani mummilassa kesällä. Olin poimimassa mansikoita naapurin tilalla jota viljelivät kaksi vanhaa poikaa jo melkein seitsämänkymppisiä olivat Kutsuivat mut lauantaina saunomaan, ensin ihan leikillään, mutta hämmästyivät kun vähänajan mietittyni suostuinkin.
Olivat tehneet sahtia jota monikaan ei enää osaa tehdä joka maistuikin melko oudolta kun en ollut koskaa ennen sitä maistanut, mutta sehän menikin oudon nopeasti päähän. Menin yksin pienessä huppelissa saunaan joka oli pienen joen töyräällä ja otettuani löylyt menin jokeen kastautumaan jonka vesi oli tosi kirkasta, mutta kun astuin uudelleen saunaan, nämä ukkelit olivatkin lauteilla alasti.
Ensihämmennyksestä toinnuttuani istuin heidän väliinsä, en edes ensin uskaltanut katsettani kohdistaa kuin suoraa kiukaaseen, mutta kun äijät tarosivat sitä sahtia lauteilla lisää, tunnelma jotenkin rauhoittui.
Pidin jalkani tiukasti yhdessä, mutta lauteet olivat melko kapeat koskettivat äjien olkapäät tahtomattaan mua ja kun vielä alkoivat kuin vahingossa reisiäni kosketella, jotenkin tilanne alkoi muakin kiihoittamaan. Sivusilmällä varovasti katsoin kuinka miesten kalut alkoivat pikkuhiljaa jäykistymään ja ne jatkoivat vain kasvamistaan pituutta ja kohtahan ne olivatkin jo napaan asti. Sahdin mennessä lisää päähän rentouduin lisää ja tilannehan alkoi muakin jo kiihoittamaan ja kyllä äijät olivat ihmeissään ottaessani molemmista kaluista kiinni ja hitaasti liikuttelin niitä edestakaisin liikkein. Löylyn heittminen unohtui kokonaan ja nyt vasta huomasin kunka molempien kalut olivat aivan samanlaisia mutta ikänkuin olisivat joskus menneet katki ja uudelleen parantuneet, ne olivat tosi käyriä, banaanikin näyttäisi suoralta niiden rinnalla. Pienet rintani kiinnosivat molempia joiden nänninpäät alkoivat kovettua, varsinkin kun molempia alettiin imemään ja näykkimään. Pidin jalkani edelleen tiukasti yhdessä, mutta tunsin pimpissäni outoa kihelmöintiä ja alkoihan se kastumaankin jo. Toinen hyppäsi lauteilta alas ja melko rajusti aukaisi jalkani ja alkoi huohottaen ihailemaan posliiniksi ajettua pimppaani suorastaan syöksyi sitä imemään ja kielittämään.
Emme ole saaneet ainakaan vuoteen pimppaa, toinen aneli jo ja jatkoi samantien kuin rukoillen, antaisitko sä sitä, annathan.
En edes ehtinyt vastaamaan kun toinen kaappasi mut syliinsä ja kantoi isoon pukuhuoneeseen jossa oli vanha heteka, olin jo tässävaiheessa niin kiihoittunut tilanteesta, etten mitenkään edes vastustellut. Toisen jäädessä kulli pystyssä lateille ja oven sulkeuduttua mies työntyi edestäpäin huohottaen rajusti minuun kalun mennessä samanien sisääni ja pimpin pohjaan asti, voi että kun teki hyvää. Mies alkoi naimaan ensin hitaasti nautiskellen ja nythän se käyrä kulli alkoikin tekemään melkoisen hyvää, aloin melkein heti saamaan orkkua ja kun katsoin alavatsaani, äijän käyrä kalu pyrki sisälläni ylöspäin ja huomasin kuinka napani alapuolelle syntyi melkoinen kohouma kullin ollessa aivan pohjassa, tekikin oudon hyvää ja erikoisesi varmaan johtui kullin käyryydestä.
Äijä jo puuskutti melkoisesti ja tiesin että kohta saan kunnolla kuumaa spermaa sisääni ja tulihan sitä melkoisella paineella, pitkällä putkella lentää paremmin, mietin. Äijä vaikeroi kuin pieni kakara ja pelkäsinkin jo sen saavan sydärin, mutta huoli oli turha, lähes seitsämänkymppinen laiha äijä jatkoi vain laukomistaan sisääni lihakset jännittyneenä. Voi hemmetti kun teki hyvää sun tiukka pillusi, äijä kehui vetäessää pitkää kaluansa hitaasti sisältäni, en ollut oikein päässyt orkkuani loppuun ja sehän vähän harmitti.
Miehen lähdettyä jokeen pesemään itseään, kuuman sperman vielä valuessa pimpistäni, saunan ovi aukesi ja hiestä märkä mies astui pukuhuoneeseen kulli tanassa ja samantien työntyi takaapäin sisääni. Taas tuntui oudoltakun käyrä kalu työntyikin nyt peppuani kohti ylös, voi että kun teki hyvää, orgasmini sai jatkoa, mutta eihän äijä kiimoissaan mitenkään pidätellyt ja laukesi melkein samantien sisääni ja laski spermansa entisten päälle. Menin jokeen peseytymään ja vähän hoippuen astelimme polkua pitkin taloon jossa jo melkein samantien naiminen jatkui, mutta vanhat äijät naivat vain vuorotellen pienessä kamarissa oven ollessa suljettuna, toisen odottaessa vuoroaan keittiössä. Seuraavat sessiot kestivät jo melkein puoli tuntia, olihan isoimmat lastit jo laukaistu sisääni, mutta kylläpä vanhoilla äijillä olikin melkoinen kunto ja jaksoivat tauotta paukuttaa mua milloin mistäkin asennosta, en ole koskaa jälkeenpäin saanut niin pitkä orgasmia Toisen lopettua jatkoi samantien toinen ja olin jo aamuyästä jo melkoisen poikkikin, mutta en malttanut torjua ja olihan alapääänikin jo kuin suon silmäke, maiskutteli märkänä.
Aamyöstä hiivin mummilaan yläkertaan nukkumaan ja herätessäni oli pilluni hellänä, mutta ei se haitannut mitenkää ja jotenkin jäin niiden käyrien kullien lumoon ja halusin vain lisää ja lisää.....
Pitkä ja käyrä kulli tekee erikoisen hyvää
9
10214
Vastaukset
- Anonyymi
Muistuu mieleeni vähän samantapainen tapaus nuoruudestani jolloin sain myös melkoisen käyrää vanhan miehen kullia ja se kyllä tuntui aivan erilaiselta kuin suora.
Ensin takaapäin, sitten eestä ja lopulta sivultapäin naidessa kulli ikäänkuin oli iso käärme joka tunnusteli pimppani joka kolon osuessaan aina eri kohtaan sisälläni.
Vanhojen miesten kullit käyristyvät vanhetessaan ja jos vain toimintakyky säilyy, niin ei mikään ole naiselle ihanampaa kuin oikein äkkijyrkkä pitkä kalu.
Se oli muuten naapurin 58v vanhapoika joka silloin vietteli mut, houkutteli kylään makealla toffeeliköörillä........- Anonyymi
Joo, ite jo kuuskymppinen ja kaluni on 19 senttinen ja alkanut käyristymään. Terska on yhä pullea ja nasahtaa tiukasti isompaankin vittuun. Poisvedettäessä kuuluu nassahdus.
Ketjusta on poistettu 49 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,744282Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt172748Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242507Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod152432Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1102336Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1112203Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992151Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6111957MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141945Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S241688