Kunnan historiaa esitellään museoissa

Aloitan tämän keskustelun, koska luin juuri kotikuntani Merikarvian paikallislehteä, jossa kerrotaan kuinka museoiden päivänä paikkakunnan museoissa kävi yhtenä päivänä 286 kävijää. Mielestäni tämä kertoo kiinnostuksesta kunnan historiasta. Museoista ja siellä olevista esineistä sekä välineistä kumpuaa entisajan elämä ja eri elinkeinot, joita harjoitettiin. Minulle tärkeä ja rakas on kalastusmuseo, jonka vetovastuussa olin yrittäjäyhdistyksessä, joka lahjoitti museon kunnalle toukokuussa 1986. Luovutuksen ehtona oli matkailun kehittäminen kunnassa. Tänä päivänä voin mielihyvin todeta, että vuosikymmenten työ on tuottanut hedelmää. On puhallettu yhteen hiileen. Tulokset näkyvät ja tuntuvat kunnan matkailun kehityksenä, joka on alkanut ruokkimaan itse itseään. Matkailu työllistää kotikunnassani jo 100 henkilöä.
Matkailun liikevaihto muistaakseni kolme miljoonaa euroa.

Ollessani Kuhmoisissa "evakkomatkalla" kolme vuotta, ihastuin kunnan miljööseen ja erityisesti kunnan keskustassa olevaan täydellisesti konekantansa säilyttäneeseen vanhaan sahaan, jossa oli höyrykone. Minulla pukkasi ideaa sahan hyödyntämisen suhteen. Näin kirkkaasti ja selkeänä visiona sahan moninaiset mahdollisuudet matkailun kehittymiseksi kunnassa- ja kunnan muun elinkeinotoiminnan aktivoimiseksi. No, ideani eivät valitettavasti kantaneet hedelmää Kuhmoisissa, vaikka parhaani yritin Kuhmoisten kunnan ja kuntalaisten etua ajatellen.

Kuhmoisten kunnan ja kuntalaisten etua ovat mielestäni vilpittömästi ajaneet ja ajatelleet Kauppamuseon säilyttämisen eteen paljon pyyteetöntä työtä tehneet, kunnan ja sen perinteitä sekä historiaa vaalivat henkilöt.

Museoterveisin
JF
1364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Kuhmoisten kunnan ja kuntalaisten etua ovat mielestäni vilpittömästi ajaneet ja ajatelleet Kauppamuseon säilyttämisen eteen paljon pyyteetöntä työtä tehneet, kunnan ja sen perinteitä sekä historiaa vaalivat henkilöt."

Pyrkivät luomaan aikaa ja säitä kestävää "megaa, sittemmin on jouduttu keksimään vain satunnaista ja sadeherkkää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aloitan tämän keskustelun, koska luin juuri kotikuntani Merikarvian paikallislehteä, jossa kerrotaan kuinka museoiden päivänä paikkakunnan museoissa kävi yhtenä päivänä 286 kävijää. Mielestäni tämä kertoo kiinnostuksesta kunnan historiasta. Museoista ja siellä olevista esineistä sekä välineistä kumpuaa entisajan elämä ja eri elinkeinot, joita harjoitettiin. Minulle tärkeä ja rakas on kalastusmuseo, jonka vetovastuussa olin yrittäjäyhdistyksessä, joka lahjoitti museon kunnalle toukokuussa 1986. Luovutuksen ehtona oli matkailun kehittäminen kunnassa. Tänä päivänä voin mielihyvin todeta, että vuosikymmenten työ on tuottanut hedelmää. On puhallettu yhteen hiileen. Tulokset näkyvät ja tuntuvat kunnan matkailun kehityksenä, joka on alkanut ruokkimaan itse itseään. Matkailu työllistää kotikunnassani jo 100 henkilöä.
Matkailun liikevaihto muistaakseni kolme miljoonaa euroa.

Ollessani Kuhmoisissa "evakkomatkalla" kolme vuotta, ihastuin kunnan miljööseen ja erityisesti kunnan keskustassa olevaan täydellisesti konekantansa säilyttäneeseen vanhaan sahaan, jossa oli höyrykone. Minulla pukkasi ideaa sahan hyödyntämisen suhteen. Näin kirkkaasti ja selkeänä visiona sahan moninaiset mahdollisuudet matkailun kehittymiseksi kunnassa- ja kunnan muun elinkeinotoiminnan aktivoimiseksi. No, ideani eivät valitettavasti kantaneet hedelmää Kuhmoisissa, vaikka parhaani yritin Kuhmoisten kunnan ja kuntalaisten etua ajatellen.

Kuhmoisten kunnan ja kuntalaisten etua ovat mielestäni vilpittömästi ajaneet ja ajatelleet Kauppamuseon säilyttämisen eteen paljon pyyteetöntä työtä tehneet, kunnan ja sen perinteitä sekä historiaa vaalivat henkilöt.

Museoterveisin
JF

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu