***Tämä niksi on erityisesti niille jotka haluavat käyttää omia dokumentteja, valokuvia tms. sisältäviä romppuja eri käyttiksissä.***
Linuxissa kuten Windowsissakin voidaan myös cd:llä käyttää pitkiä tiedostonimiä. Ongelmana vaan on se että Windowsin Joliet-tiedostojärjestelmä mahdollistaisi vain 64 merkkiä pitkät nimet eli ei kovin pitkä. Lisäksi ongelmana on tiedostojärjestelmien yhteensopivuus eri käyttisten välillä, Windowshan käyttää Jolietia, Linux taas Rock Brigde-laajennusta, ja Macillakin on omansa. Ainoa yhteensopiva tiedostojärjestelmä joka toimii mutkitta kaikissa käyttiksissä on ISO9660-järjestelmän mukainen mutta sen ongelma taas on se että pitkät nimet ei ole mahdollisia. Vain 8 3 merkkiä pitkät sallitaan.
Tarjoanpa nyt tässä niksin kaikille:
Pakkaa kaikki poltettavat tiedostot nippuun (ei tarvitse edes kompressoida eli tiivistää), pakkausohjelma sisällyttää pitkät tiedostonimet mukaan. Paketin nimeksi kannattaa antaa jokin 8 3 lyhyt nimi jolloin sen kanssa ei tule ongelmia käytettäessä romppua eri käyttiksissä.
Pakkausmenetelmäksi suosittelen jotain yleisintä formaattia joka aukeaa useimmissa käyttiksissä, esim. zip, tar tai tar.gz jolle tiedostopäätteeksi annetaankin .tar.gz:n sijasta .tgz jotta se toimisi ongelmitta myös ISO 9660-standardin mukaisissa rompuissa.
tar ja tar.gz toimivat linuxeissa ja unixeissa muitta mutkitta koska niissä on valmiina sopivat purku- ja pakkausohjelmat, myös zip on nykyään linuxissa vakiokamaa.
Maceissakin nuo formaatit toiminevat ihan Macin omilla vakiosoftilla.
Windowseissa taas joudutaan netistä hakemaan sopivat ohjelmat mutta ei hätää, sopivat ohjelmat löytyy ilmaiseksi. Esim. Power Archiver, PowerZip tai 7-Zip hallitsevat nuo em. pakkausmenetelmät ja kaikki kolme ovat lisäksi ilmaisia.
Tätä niksiä kannattaa käyttää mikäli aikoo esim. omia dokumentteja tms. käyttää eri käyttiksillä.
Ohjelmaromppuihin ei välttämättä tarvita, ohjelmathan on yleensä käyttiskohtaisia jolloin niitä ei juuri tarvitse siirrellä.
Tietysti voit polttaa romppusi vanhallakin systeemillä mutta silloin voi tulla sormi suuhun kun linuxilla poltettu romppu ei välttämättä toimikaan windowsissa vaan tiedostonimet lyhenee etkä enää heti tiedäkään että mikäs tiedosto tuo taas olikaan.
Itse olen jo polttanut monta romppua tuolla menetelmällä ensin pakaten tiedostot tar-pakettiin ja sitten polttamalla tuon tar-paketin rompulle. Ja mukaan voi aina laittaa vaikka readme.txt tiedoston jossa on esim. kuvaus mitä tuo tar-paketti liekään syönyt.
Linuxissa kuten Windowsissakin voidaan myös cd:llä käyttää pitkiä tiedostonimiä. Ongelmana vaan on se että Windowsin Joliet-tiedostojärjestelmä mahdollistaisi vain 64 merkkiä pitkät nimet eli ei kovin pitkä. Lisäksi ongelmana on tiedostojärjestelmien yhteensopivuus eri käyttisten välillä, Windowshan käyttää Jolietia, Linux taas Rock Brigde-laajennusta, ja Macillakin on omansa. Ainoa yhteensopiva tiedostojärjestelmä joka toimii mutkitta kaikissa käyttiksissä on ISO9660-järjestelmän mukainen mutta sen ongelma taas on se että pitkät nimet ei ole mahdollisia. Vain 8 3 merkkiä pitkät sallitaan.
Tarjoanpa nyt tässä niksin kaikille:
Pakkaa kaikki poltettavat tiedostot nippuun (ei tarvitse edes kompressoida eli tiivistää), pakkausohjelma sisällyttää pitkät tiedostonimet mukaan. Paketin nimeksi kannattaa antaa jokin 8 3 lyhyt nimi jolloin sen kanssa ei tule ongelmia käytettäessä romppua eri käyttiksissä.
Pakkausmenetelmäksi suosittelen jotain yleisintä formaattia joka aukeaa useimmissa käyttiksissä, esim. zip, tar tai tar.gz jolle tiedostopäätteeksi annetaankin .tar.gz:n sijasta .tgz jotta se toimisi ongelmitta myös ISO 9660-standardin mukaisissa rompuissa.
tar ja tar.gz toimivat linuxeissa ja unixeissa muitta mutkitta koska niissä on valmiina sopivat purku- ja pakkausohjelmat, myös zip on nykyään linuxissa vakiokamaa.
Maceissakin nuo formaatit toiminevat ihan Macin omilla vakiosoftilla.
Windowseissa taas joudutaan netistä hakemaan sopivat ohjelmat mutta ei hätää, sopivat ohjelmat löytyy ilmaiseksi. Esim. Power Archiver, PowerZip tai 7-Zip hallitsevat nuo em. pakkausmenetelmät ja kaikki kolme ovat lisäksi ilmaisia.
Tätä niksiä kannattaa käyttää mikäli aikoo esim. omia dokumentteja tms. käyttää eri käyttiksillä.
Ohjelmaromppuihin ei välttämättä tarvita, ohjelmathan on yleensä käyttiskohtaisia jolloin niitä ei juuri tarvitse siirrellä.
Tietysti voit polttaa romppusi vanhallakin systeemillä mutta silloin voi tulla sormi suuhun kun linuxilla poltettu romppu ei välttämättä toimikaan windowsissa vaan tiedostonimet lyhenee etkä enää heti tiedäkään että mikäs tiedosto tuo taas olikaan.
Itse olen jo polttanut monta romppua tuolla menetelmällä ensin pakaten tiedostot tar-pakettiin ja sitten polttamalla tuon tar-paketin rompulle. Ja mukaan voi aina laittaa vaikka readme.txt tiedoston jossa on esim. kuvaus mitä tuo tar-paketti liekään syönyt.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"***Tämä niksi on erityisesti niille jotka haluavat käyttää omia dokumentteja, valokuvia tms. sisältäviä romppuja eri käyttiksissä.***"
Ei omien tiedostojen polttaminen vaikeampaa ole kuin muidenkaan.
Linuxpoltto-ohjelmissa voi valita millä laajennuksella polttaa. Myös Jolletin.
Minulla on aina ollut tapana käyttää yhtä aikaa Rock Bridge ja Jollet laajennuksia saman aikaisesti ja jokainen levy on toiminut.
Vain Mac 9:n kanssa on ollut vaikeuksia.
Nähdäkseni tärkeämpää on muistaa, ettei poltettaviin tiedostonimiin laita erikoismerkkejä, vaan käyttää "lontoolaista näppäimistöä".
Se ei tarkoite sitä, että näppäimistö ei saisi olla suomalainen, vaan, että pitää välttää skandinaavisia ym.erikoisia merkkejä.
(Suositus myös Windowsissa)
Ne toimii kyllä hyvin tiedostonimissä sisäisesti, mutta poltto-ohjelma, ellei sen merkkiasetukset ole skandinaaviset, poistaa "ääkköset" tiedostonimistä ja korvaa ne alaviivalla.
Korvautuneita merkkejä sisältävat tiedostot eivät sitten suostu avautumaan Windowsissa, vaan tulee ilmoitus virheellisestä tiedostosta.
En ole koskaan kokeillut, kuinka pitkiä nimiä polttimet nielee, mutta K3b väittää 103 merkkiä Jolletille.
Raja ei ole kuitenkaan koskaan käytännössä tullut vastaan.
Pakkausohjelman käyttö on hieman hankalaa, sillä vastaanottajan pitää aina purkaa pakettit.
Varsinkin, jos levyä käytetään usein, eikä tiedostoja pysyvästi siirretä.
Minulla on tapana tehdä kuva-CD:hin Sisällysluettelo, (index.html) tiedosto, josta näkee heti, mitä levy sisältää ja halutun otsikon voi katsoa tai tallettaa suoraan linkkä näpäyttämällä.
Hieman hommaa, mutta silloin kuvien nimetkin voi olla vaikka pelkkiä numeroita, eikä kameran tai skannerin antamia nimiä tarvitse muuttaa.
Tuohon hommaan kannattaa kuitenkin ryhtyä vain jos levyä käytetään usein, eikä vain kertasiirtoon.
Luettelon teko onnistuu hyvin Mozillan, Netscapen Composerilla. Vahinko vain, että se on jäämässä pois Firefox touhotuksen myötä.
Toinen automaattisesti Linuxiin asentuva vaihtoehto on Openoffice, mutta silloin pitää olla selain erikseen, mikä on turhaa puljaamista ja kuluttaa resursseja.
Levyjen poltto ei kuitenkaan ole kovin yksinkertaista taidetta.
Vain yksi 1998-99 mallinen DVD-asema ei ole suostunut lukemaan minun linuxpoltoksiani. Saman koneen CD-poltin kuitenkin luki.
Samoin olen itse kerran saanut Windowsilla poltetun kuva CD:n, jota ei mikään lukija tai poltin suostunut lukemaan windowsissa, eikä Linuxissakaan, kunnes kokeilin vanhaa 4 kertaista Mitsumia Windows 95:llä.