Urho Kekkonen häpäistiin tänään

Prideporukka kokoontui Urho Kekkosen muistomerkin ympärille ennen kulkuetta. Vaikea on löytää mitään yhtäläisyyttä entiseen suurmieheen ja presidenttiin.
Mitähän mahtaisi Kekkonen ajatella?
8347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Urkki todennäkösesti sanos että ajat muuttuu, mikäpä hänessä.

Äänestä

sääkin sen kertoi että ei ukko ylijumala hyvällä katso gomorra sodoma pedo touhuajia, pimenee ja satelee vaan, ajattelinkin jo aamusta

Äänestä

Siat pelmuaa , voi häpeä minkä tekivät.

Äänestä

Ja entinen maalaisliitto/kepulainen maakuntalehti, Kainuun Sanomat, teki tästä entisen Tasavallan Presidentti Urho Kekkosen muiston häpäisystä erittäin myönteisen suurjutun. Kyllä tällainen lehti, jolla ei ole enää mitään arvoja, joutaa loppua ja samaan lopetukseen mukaan myös Koti-Kajaani, joka on samassa häpäisyporukassa.
Poliittisista puolueistamme tähän häpäisyyn näyttivät osallistuneen vihreät, vasurit ja demarit - hävetkää!!!

Äänestä
  • Vihreiden ja vasemmistoliiton toiminta hävettää.

    Äänestä

Keskustan kansanedustaja, Tuomas Kettunen, näytä nyt linjasi ja sanoudu (julkisesti) irti tästä Kekkosen muiston ja kainuulaisten kunnioittaman presidentin häpäisystä.
Voisit tehdä asiasta vaikka kirjallisen eduskuntakyselyn. Näytä nyt miehuutesi vai oletko sinäkin sitä mieltä, että nämä vihreät, vasurit ja demarit saavat tehdä tällaista?

Äänestä
  • Eikös hän ollut translain kannalla ja myös valiokunnassa äänesti sen puolesta että eläimiin sekaantumisen pitää olla laillista. Siinä vasta miesten mies, kepulaisten sankari!

    Äänestä

Eihän Tuomas Kettunen voi tosiaan tähän puuttua - mukana pridessä olivat myös keskusta-nuoret telttoineen ja Tuomashan on niitä trans-laki miehiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Prideporukka kokoontui Urho Kekkosen muistomerkin ympärille ennen kulkuetta. Vaikea on löytää mitään yhtäläisyyttä entiseen suurmieheen ja presidenttiin.
Mitähän mahtaisi Kekkonen ajatella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu