Turku, anastettu valkoinen kollikissa lapselta

Tännekin, ketkä asutte turussa. Turussa on otettu 8- vuotiaalta valjaissa kissaa ulkoiluttavalta lapselta pois kissa ja viety sylissä pois. Lapselle on tekijä kertonut olevansa eläinlääkäri ja vievänsä kissan poliisille.
Lapsi oli kompastunut ulkoiluttaessaan kissaa, ja "auttaja" oli tullut paikalle. Tekijä on nainen jolla on vaaleat hiukset. Kissa on jo keski-ikäinen kollikissa, valkoinen. Jaan tiedon tännekin, koska jos joku kauppaa valkoista kollikissaa, jonka mukana ei seuraa rokotuslappu turun suunnalla/lähialueilla niin vihjeen saa laittaa poliisille.
En ole kissanulkoiluttajan omaisia, mutta minun käy sääli lasta, joka kompastuttuaan on ollut häkellyksissään( vajaavaltainen) ja äntä on erehdytetty ihan kunnolla.

Oikea eläinlääkäri ei pidä hallussaan kenenkään sellaista kissaa, joka ei ole ollut heitteillä tai villiintynyt. Kissaa ei ole kukaan vienyt poliisille.
7496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

👍👍👍👍👍

Äänestä

Pahin skenaario on nämä kissanvihaajat, niistä ei koskaan tiedä, voivat tehdä mitä tahansa. Tälläkin palstalla on paljon niiden sairaita kirjoituksia. Jospa kisuliini kuitenkin löytyy ja pääsee takaisin kotiin. Jaksamista ja hellä kissan pusu täältäkin!

Äänestä

Onko tästä kissasta kuulunut mitään?

Äänestä

Päivän ihana uutinen! Kisu on löytynyt ja suhteellisen hyvässä kunnossa, pääsee tai on jo päässyt kotiin. Vielä kun selviäisi, missä on ollut ja mitä kokenut.

Äänestä
  • Juu, niin olikin löytynyt. Liekö karannut anastajaltaan. Pääasia että kissa on hyvässä kunnossa ja omistajiensa hoivissa nyt.

    Äänestä

  • Onneksi löytyi tuo kissa,hellyttävää että kotiin päästessään kissa oli käynyt kaikkien perheenjäsenten vierellä nukkumassa. Varmisti että porukka on koossa.

    Äänestä

Kissa on löytynyt,päässyt kotiin takaisin. Tänään ilta-sanomissa juttua, onneksi löytyi . Tuo kissan kaappaaja on seko.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tännekin, ketkä asutte turussa. Turussa on otettu 8- vuotiaalta valjaissa kissaa ulkoiluttavalta lapselta pois kissa ja viety sylissä pois. Lapselle on tekijä kertonut olevansa eläinlääkäri ja vievänsä kissan poliisille.
Lapsi oli kompastunut ulkoiluttaessaan kissaa, ja "auttaja" oli tullut paikalle. Tekijä on nainen jolla on vaaleat hiukset. Kissa on jo keski-ikäinen kollikissa, valkoinen. Jaan tiedon tännekin, koska jos joku kauppaa valkoista kollikissaa, jonka mukana ei seuraa rokotuslappu turun suunnalla/lähialueilla niin vihjeen saa laittaa poliisille.
En ole kissanulkoiluttajan omaisia, mutta minun käy sääli lasta, joka kompastuttuaan on ollut häkellyksissään( vajaavaltainen) ja äntä on erehdytetty ihan kunnolla.

Oikea eläinlääkäri ei pidä hallussaan kenenkään sellaista kissaa, joka ei ole ollut heitteillä tai villiintynyt. Kissaa ei ole kukaan vienyt poliisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu