Minulla on Kambodzassa oma mopo tai prätkän tapainen . Ei, scooteri.
Huomasin myös, että täällä on aika aika paljon scootereita ja myös näin on koko Aasiassa. Niiden hinnat on noin 2 - 4 tuhatta dollaria. Monella nuorella jannulla on jo Kambodzassakin 18 vuotiaana oma mopo tai scooteri.
Minä kysyn oikeasti teiltä, että millä lihaksilla ja millä varallisuudella, joku Suomessa itseään suomalaiseksi vihkiytynyttä ulosotossa oleva äijä tai nainen pitää itseään parempana, kuin Thaimaalainen tai Kambodzalainen. Onko se kunta vai valtio vai mikä siinä on se ero jos ja kun asiat on näin yli puolella miljoonalla. Minä olen tähän etsinyt vastausta monesta paikkaa ja kukaan ei kukaan ole sitä minulle kertonut. Onko se se se happikone mikä on kunnan sairaalassa johon on poliittinen jono?
Minä kerron rehellisesti, että minulla varmasti meni yli 20 tuhatta euroa, kun aloin hakemaan eläkettä ja siinä meni minun omaisuuteni. Siinä meni se minun maallinen omaisuus ja perään vielä 8000 euroa ulosottoon 5 vuodessa. Mutta nyt olen vapaa, eli ostin itseni vapaaksi. Nyt on elämä hyvin ja nautin eläkkeestä täysin rinnoin. Asun hyvin 150 dollaria kuussa vuokra ja eläke 1500 käteen.
Kaikki kiertää näitä tosi asioita ja sieltä tulee, vaikka minkälaisia solmu simolalaisen vastauksia. Älä kerro, että siellä on Punanen tai sininen taivas... Kyllä täällä myös katsellaan auringon laskuja ja jos ja kun hevonen lentäisi ei ei se nyt vaan kovinkaan usein sitä tee. Tämä on ollut minulle se kysymys johon johon johon ei saa vastausta millään.
Niin, Kambodzan 18 vuotiaalla pojallakin on oma mopo noin 2000 euron arvoinen ja sinä olet ulosottoassa ja sinun tavaroitesi arvo on mitä ja paljonko sinä olet vanha. Miten sinä olet parempi. Eli olet kärsinyt ja elänyt kovemmassa maassa ja paikassa vain miten perustelet? Teitä on yli puoli miljoonaa ulosotossa sen tiedän ja moni elää köyhyysrajan alapuolella. Mökkien ja mörskien arvon voi jokainen tarkistaa huutokaupat.coxxx osta osiosta ulosotto. Katsoppa Hintoja Thaimaassa ja Kambodzassa.. miten onnellisten maa voi olla halvempi. Nämä on niitä peruskysymykset joita ihmettelen suuresti... Onko koko porukka siellä Suomessa psykoosissa.. toki psyykkaus on kovaa medioissa ja joka kulmassa lukee suomalainen ja jopa maitoputkin ja lakritsin ja perunan kyljessä.
Eli onni saavutetaan jos ja a kun Suomi voittaa Euroviisu tai ralli tai sadan metrin aita juoksun... Se siis korvaa Thaimaan auringon ja Kambodzan hyvä edullisen elämän... Tämä on kaikki totta mitä kirjoitin. Eli ei tarvitse lähteä edes Espanjaan tai Kreikkaan lomalle jos Suomi voittaa mäkilaskun... Onni on silloin täydellinen... Olenko minä hullu vai joku toinen. Minusta on kiva elää vapaana ja nauttia eläkkeestä ja elää ilman stressiä rahasta ja toimeentulosta. Syön hyvin ja säännöllisesti ja nautin elämästä ja auringosta koko vuoden. Joku tässä mättää tässä teidän Suomi jutuissa... Nyt on kaksi kaveria palannut Suomeen ja molemmat on poistaneet itsensä Facestä ja heihin ei saa yhteyttä syystä että heillä menee nyt hyvin vai heillä menee siellä Suomessa päin persetxx elämä? ?
Kumpaa veikkaatte?
Huomasin myös, että täällä on aika aika paljon scootereita ja myös näin on koko Aasiassa. Niiden hinnat on noin 2 - 4 tuhatta dollaria. Monella nuorella jannulla on jo Kambodzassakin 18 vuotiaana oma mopo tai scooteri.
Minä kysyn oikeasti teiltä, että millä lihaksilla ja millä varallisuudella, joku Suomessa itseään suomalaiseksi vihkiytynyttä ulosotossa oleva äijä tai nainen pitää itseään parempana, kuin Thaimaalainen tai Kambodzalainen. Onko se kunta vai valtio vai mikä siinä on se ero jos ja kun asiat on näin yli puolella miljoonalla. Minä olen tähän etsinyt vastausta monesta paikkaa ja kukaan ei kukaan ole sitä minulle kertonut. Onko se se se happikone mikä on kunnan sairaalassa johon on poliittinen jono?
Minä kerron rehellisesti, että minulla varmasti meni yli 20 tuhatta euroa, kun aloin hakemaan eläkettä ja siinä meni minun omaisuuteni. Siinä meni se minun maallinen omaisuus ja perään vielä 8000 euroa ulosottoon 5 vuodessa. Mutta nyt olen vapaa, eli ostin itseni vapaaksi. Nyt on elämä hyvin ja nautin eläkkeestä täysin rinnoin. Asun hyvin 150 dollaria kuussa vuokra ja eläke 1500 käteen.
Kaikki kiertää näitä tosi asioita ja sieltä tulee, vaikka minkälaisia solmu simolalaisen vastauksia. Älä kerro, että siellä on Punanen tai sininen taivas... Kyllä täällä myös katsellaan auringon laskuja ja jos ja kun hevonen lentäisi ei ei se nyt vaan kovinkaan usein sitä tee. Tämä on ollut minulle se kysymys johon johon johon ei saa vastausta millään.
Niin, Kambodzan 18 vuotiaalla pojallakin on oma mopo noin 2000 euron arvoinen ja sinä olet ulosottoassa ja sinun tavaroitesi arvo on mitä ja paljonko sinä olet vanha. Miten sinä olet parempi. Eli olet kärsinyt ja elänyt kovemmassa maassa ja paikassa vain miten perustelet? Teitä on yli puoli miljoonaa ulosotossa sen tiedän ja moni elää köyhyysrajan alapuolella. Mökkien ja mörskien arvon voi jokainen tarkistaa huutokaupat.coxxx osta osiosta ulosotto. Katsoppa Hintoja Thaimaassa ja Kambodzassa.. miten onnellisten maa voi olla halvempi. Nämä on niitä peruskysymykset joita ihmettelen suuresti... Onko koko porukka siellä Suomessa psykoosissa.. toki psyykkaus on kovaa medioissa ja joka kulmassa lukee suomalainen ja jopa maitoputkin ja lakritsin ja perunan kyljessä.
Eli onni saavutetaan jos ja a kun Suomi voittaa Euroviisu tai ralli tai sadan metrin aita juoksun... Se siis korvaa Thaimaan auringon ja Kambodzan hyvä edullisen elämän... Tämä on kaikki totta mitä kirjoitin. Eli ei tarvitse lähteä edes Espanjaan tai Kreikkaan lomalle jos Suomi voittaa mäkilaskun... Onni on silloin täydellinen... Olenko minä hullu vai joku toinen. Minusta on kiva elää vapaana ja nauttia eläkkeestä ja elää ilman stressiä rahasta ja toimeentulosta. Syön hyvin ja säännöllisesti ja nautin elämästä ja auringosta koko vuoden. Joku tässä mättää tässä teidän Suomi jutuissa... Nyt on kaksi kaveria palannut Suomeen ja molemmat on poistaneet itsensä Facestä ja heihin ei saa yhteyttä syystä että heillä menee nyt hyvin vai heillä menee siellä Suomessa päin persetxx elämä? ?
Kumpaa veikkaatte?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Ulosottolla on oikeus ja velvollisuus periä saatavia, jos olet jättänyt velkasi maksamatta.... Ei se sen ihmeellisempää ole.
Ehkä kysymys oli varallisuus vertailusta. . . Ei kolhoosin laeista ja kulttuuri ja kultaista. ... Solmu silmunen yritti taas
Jos olet suomesta sairaseläkkeellä, et saisi todennäköisesti eläkettä sääntöjen mukaan jos asut pysyvästi ulkomailla.
Toinen juttu, teeppä töitä , perushommia, kambodzassa vaikka nyt aluksi 20 vuotta ja katsotaan paljonko palkkasi on, millainen elintaso ja paljonko on rahaa jäänyt talteen, mikä on eläkekertymäsi.
Ei taida ihan luvut täsmätä suomen kanssa. Ei ehkä täsmää työn määräkään , eikä laatu eikä työolosuhteet.
Vaikka monella jässikällä kambodzassa on 2000 taalan prätkä tai mopo, vielä useammalla ei ole. Tuo kuitenkin on jo jonkunmoinen omaisuus siellä.
En sano etteikö kambodzassa asiansa voi saada ihan ok mallille omalla työnteolla ja nauttia olemisesta siellä jne mutta tosiaan jos lähdetään samasta pisteestä liikkeelle paikallisten kanssa eli ei suomen ilmaista koulua, terveydenhuoltoa, sosiaaltukia jne niin saattaa olla vähän erilaista elämä kuin muuttaa suomesta eläkepäiville sinne.
Tapsalta loppuu vapaus siihen kun ensimmäinen sairaus iskee, saat hoitoa joko vakuutusta tai rahaa vastaan, ja kun eläkkeesi on 1500 et pysty maksamaan kalliita vakuutuksia, eikä tulisi riitä maksamaan hoitoja... Se on vapaus lats morgen.
Ehkäpä paras kirjoitus koskaan, ja hyvin todellisuutta kuvaava.
Aloittaja voisi opetella yhdyssanojen käytön.
Tehän olette olleet hereillä Kolhoosin sosiaali tunnilla. Eli käytännössä teillä oli Suomessa valtio ja kunnan sairaalassa se happikone johon oli poliittinen jono.
Mitä muuta konkreettisesti huomasin... En tiedä.
Suomessa kuolee vuosittain noin 60 tuhatta ihmistä ja kuinka harva niistä pääsee siihen 100 happikoneeseen ja millä kriteerillä sosialismissa hoidetaan ihmisten terveyttä jos ja kun ja kerran pitää säästää, niin mitähän on kriteererit hoitoon pääsystä... Todellisuudessa siihen happikoneeseen tai tehohoitoon selviää hyvin vähän ja millä kriteerillä... Jotenkin arveluttavaa? ?
Ei se nyt niin hirveästi maksa täällä se hoito ... 26 dollaria vuodepaikka ja tutkimukset aika edullisia. Sonja Kill memorial hospital esim. Lue netistä.
Pitempi sairaus, niin aina voi lentää jos et tiedä... Maksaa noin 3 - 500 suuntaan.
Mutta perseaukinen taisi olla aika auki siellä ja ulosotossa ja vielä se kylmä talvi... Meillähän se elvistelee, kun ei ole edes Kambodzan asukkaan varallisuutta.. joopa joo.
Suomi - vatipäältä pullistu natsat ulos, kun puhuttiin rahasta... Tyhjä taskuja ja valtio ja sosialismi ainut ylpeys .
. Joo tähän se perustuu se Suomi voittaminen myös... Jännää jääkiekko ja jännää ralli ja jännää sadan metrin aidat.
Tuo hinta sairaaloissa on suhteellista, se mikä maksaa thaikulle 35 bahtia, maksaa farangille 7500 bahtia, tosin on mahdollista saada myös thain kanssa aviossa oleva farangi, samaan systeemiin puolisonsa kanssa, tuota kutsutaan hinta rasismiksi, joka erittäin yleistä kaikissa aasian maissa, eli siis erihinnat thailuille ja muille, lisäksi thaimaassa on vielä kaksi muutakin hintaryhmää, naapurista tulleet vierastyöläiset, sekä vakuutusasiakkaat... tässä on vielä kehittämistä ja paljon, thaimaassa.
Moottoripyörä on moottoripyörä, skootteri on lälläripyörä,
Namusia naisia katsastan, moottoripyörällä ratsastan.
Kumpikin näistä ennenaikojaan eläköityneistä vaareista osaa puhua vain rahasta.
Eläkkeen määrä ja maksaja, ulosotto, sairaalakulut, vakuutukset tai niiden puute, ruoan hinnat, velan määrä, Suomesta lähtö halvempaan maahan, varallisuus, sosiaalituki, lääkkeet, köyhyysraja, asumisen kustannukset...
Kaikki juttunne liittyy aina rahaan. On aivan turha esittää että teillä kummallakaan olisi kukkaro kunnossa ja olette stressistä vapaita, kun molemmat laskette koko ajan pennejänne säästöpossusta ja toinen pitää Excel- taulukkoa ruoastakin.
Puheenne rahasta johtuu sen puutteesta. Teillä ei kummallakaan olisi varaa edes pelata yhtä kierrosta golfia per kuukausi, taikka viedä paria lasta vaikkapa vesipuistoon päiväksi.
Kumpainenkin olette erakoituneet tahoillenne ja uskottelette itsellenne ja muille että nyt on mahtavaa elämää.
Rima on silloin varsin matalalla, kun elvistelee perustarpeiden tyydyttämisellä. Onhan se toki parempi sekin kuin nälissään ja janoissaan olo. Kummallakaan teistä ei ole varaa edes ilmastointiin.
Voin käsi sydämellä sanoa etten koskaan olisi lähtenyt Suomesta minnekään noin vähillä varoilla elämään elämää jossa lasketaan oluen ja röökin hintoja. En myöskään olisi Saarikelmin sairauksilla varustettuna lähtenyt koskaan minnekään.
Täytyy olla todella pahasti sössinyt asiansa Suomessa, että viitsii lähteä ilmiselvästi katkeroituneena asustelemaan erakoksi tropiikkiin, ei vaivaudu edes kieltä opettelemaan eikä hommaamaan kunnollista kontaktia paikallisiin.
Iso osa todellisesta vapaudesta ja stressittömyydestä tulee siitä että ei tarvi miettiä riittääkö rahat mihinkin. Silloin voi keskittyä muihin asioihin kaikessa rauhassa.
Minulle alkaa laukkaamaan parin viikon päästä vapaaehtoinen sijoitus / vakuutuspohjainen varhaiseläke. En ole edes katsonut paljonko sen arvo on tällä hetkellä, kun ei kiinnosta. En tule huomaamaan muutosta ostovoimassani kuitenkaan.
Koettakaahan pojat keksiä elämässänne jotakin muuta tekemistä kuin rahan miettiminen. Luonnossa saa liikkua ilmaiseksi ja se tekee hyvää sille terveydellekin, niin ei tarvi olla niin huolissaan sitten sairaalakuluista.
2010
Toisaalta taas henkilö joka kertoo nostaneessa liki 10 vuotta "firmastaan" osakaslainaa ja makselevansa veroja silloin kun jaksaa, eikä mene kuin reilusti 100.000 vuodessa... sopii hyvin kuvattuun joukkoon varsinkin rahan miettimistöineen, toistuvasti... 24/7...
Kukaan ei ole täällä sellaisesta kertonut. Mielikuvituksesi menee niin että keksit itsellesi kaikenlaista mahtipontista mutta toisille keksit vain ongelmia, rikoksia, petoksia ja murheita.
Ilmeisesti kuvittelet että oma elämäsi paranee kun keksit muista kaikenlaista roskaa.
Laiffila ota rauhallisesti, kyllä täällä on tuollaista ihan aikuisten oikeasti kerrottu, jopa useampaan kertaan., en minä vaivaudu mitään keksimään.
Sinä 2010 et ole ilmeisesti ymmärtänyt mitä tuo vakuutus, raha-asioiden hallinta täällä vaatii, sinulla on kertomasi mukaan suomesta terveysvakuutus, ne eivät vaan tuppaa korvaamaan kun et ole kelan asiakas mitään tuo 180 vrk jälkeen, kun sairastut haet apua ongelmiisi alkaa kassakone laulamaan erittäin tehokkaasti, ei ole mikään isokaan ongelma että joudut olemaan sairaalassa kaksikin viikkoa, kustannukset voivat olla yksityisellä miljoonia bahteja, kunnan ja valtion sairaalassa hieman edullisempaa...
Varma asia on ainakin se että jokainen yli 60 vuotias alkaa olla sairaushistoriaa, tavalla tai toisella, minun pelastus on ollut erittäin hyvä eläke, ja kohtuullinen thaimaalainen vakuutusturva, joka on kattanut pääosin reumastani aiheutuneet ongelmat tietyin rajoituksin, yleensä mukisematta, mutta näihinkin liittyy ongelma, suomalaisen vakuutuksen toiminta on epävarmaa, samoin thaimaalaisen, thaikku vakuutuksissa on korvauskatto, joka täyttyy joka tapauksessa nopeasti, jos joudut sairaalaan pidemmäksi aikaa, ja kun vakuutukset on vain vuoden voimassa, ja vakuutusyhtiö ei halua jatkaa vakuutustasi kun riski on heille liian iso, vaan se katkeaa sinä päivänä kun vakuutus on ollut vuoden voimassa....
Minulla ei ole koskaan ollut ongelmia täällä maksujen kanssa, ne mitä maksan itse hoidatan hua hin lasaretissä, ja missä vakuutuskorvaa, bangkok lasaretissä, paitsi kardiologin seuranta maksan sen itse, bangkok lasaretissä... eikä se maksa kuin alle 1000 bahtia kolmessa kuukaudessa... joten se ei ole kuluerä... lainkaan...
Sinä syötät niinpaljon tuubaa että oksat pois, minä en edes usko että olet thaimaassa, lainkaan tai ainakaan kukaan ei tunne sinua siellä, sinä et ole missään kuvassa jotka on otettu suomiyhteisöstä, buriramista... esitähän sinä vaan rauhassa miljonääriä siellä, missä oletkin, mutta sinä et tajua tämän maan asioista hölynpölyä, kaikki mitä olet täällä kertonut on silkkaa fuulaa, alusta loppuun... jo vuodesta 2010.
Minulla on täällä 10 vuoden näytöt asumisesta thaimaassa, sinulla ei mitään sellaista mihin voisi luottaa, puheita sinulla on paljon, itse kehumista, siitä miten varakas olet, vittu aivan naurettavaa, ja lapsellista, jos sinusta minun elintasoni on täällä huonompi kuin sinun tarkasta nopeasti lääkkeesi, ja ota yhteyttä asiantuntijaan, avun saamiseksi, elämä siellä riisipellon laidalla voi olla hyvinkin masentavaa, ja viinaa menee pullo kaksi päivässä, jossain vaiheessa maksa ottaa loparit, ja sitten alkaa sairaalakierre, josta ei hengissä selviä, vaikka joka päivä kaivaisit 100 metriä ojaa, ja olet kuinka hyvä kuntoinen, kuten sanoin en usko sanaakaan juttujasi... en ole koskaan uskonut.
"Minulla on täällä 10 vuoden näytöt asumisesta thaimaassa" Mihin tarvitset näyttöä asumisesta thaimaassa?
Varmaan siitä että olen elänyt täällä, törmännyt täysin erilaiseen kultuuriin kuin suomessa, oppinut tuona aika paljon tuona 10 vuonna, valitettavasti 2010 ei tuo oppiminen näy missään, kantaa huolta tabianbaaneista, ja pinkkikorteista.. jotka eivät todellisuudessa vaikuta mitään mihinkään, ne on täysin joutavia.. asiat eivät mene kuten 2010 on kertonut, se herättää paljon huomiota, miksi niin... siis miksi minun kokemukseni eivät käy yhteen missään muodossa 2010 kokemuksen kanssa...
Siinä on vain yksi vaihtoehto vain toisella meistä on kokemusta eikä se varmasti ole 2010.
Jälleen kerran pitää muistuttaa sinulle että et ole asunut kymmentä vuotta Thaimaassa, vaan muutit tänne 2014 vuoden lopussa ja olet asunut 8 vuotta ja 7 kuukautta nyt.
Aiemmin valehtelit muuttaneesi jo 2009 vuonna. Kaikki totuus löytyy kuitenkin vaimosi Facebookista.
Vaimosi itki ja valitti 2014 syksyllä Facebookissa lentäneensä Thaimaahan ja kertoi ettei ole rahaa ollenkaan ja ettei ole varaa puhelinliittymään eikä bussilippuun jotta pääsisi sukulaisten luo syömään.
Rakas aviomies "Läskisilmä" tuli sitten myöhemmin perässä ja vei herrasväen Ikeaan syömään lihapullia, joille lihapullille sitten Senssu nauroi että "matkustetaan maapallon toiselle puolelle syömään Ikean lihapullia"
Huomautan tässä yhteydessä taas Saarikuonon kattilassa asuvalle Senssulle että Thaimaa ei ole Suomesta katsottuna edes puolivälissä maapallon toista puolta.
Olet niin köyhä, ettei sinulla ole ollut varaa käydä Suomessa kuin kerran ja silloinkin pakon edessä sairaalahoidoissa. Jostakin kumman syystä menit riitelemään kelakorvauksista, vaikka sinun pitäisi hyvin tietää ettet niihin ole oikeutettu.
Yritit siis köyhyyksissäsi kusettaa Kelaa, mutta ei onnistunut.
Sanot että: "minun pelastus on ollut erittäin hyvä eläke" -Jälleen kerran kysyn että missä se näkyy se sinun "erittäin hyvä eläke"?
Syöt halvinta roskaa mitä löytyy, sinulla on halvin vuokraluukku mitä löytyy, sinulla ei ole autoa laisinkaan vaan se on paperivaimosi sekin tuhannen euron kosla, sinulla on halvin piraattikännykkä jolla saa todella surkeita kuvia, et käy missään muualla kuin sairaalassa ja hakemassa extensioneja imigrationista.
Et harrasta mitään, et tee mitään ja et viitsi punkero mennä edes luonnonpuistoon paperivaimon seuraksi vaan keksit itsellesi sinne ikärajan ja sitten vielä väität että sinulla on kova kunto koska kapuat 3kk välein sairaalan rappusia ylös.
Vuoden parhaita paskapuheitasi oli kun kerroit lääkärin kehuneen kuntoasi saapuessasi portaita pitkin vastaanotolle ja seuraavaksi lääkäri oli sanonut sinulle että "testotasosi ovat kunnossa koska sinulla on hiuksia päässä"
Totesit vielä että "testotasot kun on alhaalla niin se ilmenee joko hiusten kasvuna tai kaljuuntumisena"
Sinä myöhästyit silloin kun aivoja jaettiin. Rahasi riittää nippanappa elämiseen ja juttusi vaihtelee kovasta kunnosta kaikkiin mahdollisiin perussairauksiin joiden syynä on että liikut vähemmän kuin ameeba ja painat sotanorsun verran.
Valehtelet eniten itsellesi. Kukaan muu kuin sinä itse ei usko sanaakaan höpinöistäsi, pallomaha. Suomessa sinut laitettaisiin hourulaan samantien, vaikka mielenterveyspalvelut on ajettu siellä alas.
2010
PS: Volvo Personvagnar AB eli Volvo Cars on ruotsalainen henkilöautoja valmistava yhtiö. Se perustettiin Göteborgissa Ruotsissa vuonna 1927.
Toyota Motor Corporation, yleisemmin Toyota, on japanilainen maailman suurin autonvalmistaja.
Samsung Electronics Co. Ltd. on eteläkorealainen monikansallinen elektroniikkayritys, jonka pääkonttori sijaitsee Suwonissa, Etelä-Koreassa, ja on osa Samsungia. Liikevaihdolla mitattuna Samsung Electronics ohitti vuonna 2009 Hewlett-Packardin maailman suurimpana elektroniikka-alan yrityksenä.
-Nämä vinkiksi sinulle että kaikki ei tässä maailmassa ole kiinalaista ja Thaimaassa valmistetaan 7 x enemmän vaatteita kuin mitä tuodaan muualta.
PPS: Songkranilla ei ole mitään tekemistä satokausien kanssa.
PPPS: Heikkolahjainen lättänokkainen peliongelmainen tuhlaajavaimosi yritti karata taskut nurinpäin luotasi 2014, muttei löytänyt töitä eikä elantoa.
Sinä stalkkeri seurasit perässä ja koetit elättää hänet, mutta hän kyllästyi kaaliannoksiin ja laihaan riisivelliin ja halusi asumuseron. Perheväkivalta on ilmeistä, sillä vaimosi ei suostu tapaamaan sinua kuin yleisillä paikoilla.
2010
Se miten sinä kuvittelet asioiden olevan ei hetkeään tarkoita että asiat ovat niin, muutakuin sinun mielikuvituksessa, joten lopeta tuo fantasiointisi, et sinä sillä pärjää... minua vastaan koskaan, sinulla on paljon juttuja, jotka eivät käy yhteen todellisuuden kanssa millään muotoa, ei minusta eikä itsestäsi...
Sinä olet todellisuudessa hyvin heikoilla kanssani, koska turvaudut jatkuvasti mielikuvitukseesi ja keksimiisi factoihin, sinä poika et ole tervepäinen millään muotoa, jos minä olen ollut tyytyväinen vaimoni kohta neljännes vuosisadan, sinun kommenttisi asiasta on täysin tyhjiä, mitättömiä, kukaan meistä ei ole täydellinen sinä ja minä viimeisenä voimme kivittää ketään, mutta kohtuus kaikessa.
Ei ole edes olennaista kauanko olen täällä asunut, vaan siinä että kokemukseni poikkeavat sinun ns. kokemuksistasi, ovat täysin erilaisia, sinä et todellakaan tiedä mistään mitään, voitko kertoa mistä se johtuu, et kullasta, ei liikenteestä, et laittomista kaatopaikoista...
Sinusta lähteen vain paljon turhia asiaan kuulumattomia sanoja, miksi sinua ei kukaan tunne burissa, et ole ollut koskaan missään suomi thai burin tapaamisissa, miksi. Olen kysellyt sinusta monelta jotka asuvat burissa sinua ei ole olemassa, kenelläkään ei ole avo mersua, lähes kaikki on kaltaisiani lihapullia, ja minua hieman vanhempia... alahan vasta näihin...
By NumBall HHN 62v.
"Ei ole edes olennaista kauanko olen täällä asunut" -sanoo hän ja jatkaa joka viikko valehtelua siitä kauanko olet asunut ja ilmaiset sen ikäänkuin kokemuksena.
Oleskelu ja maleksiminen vuokrahuoneessa ei ole kokemus, eikä se ole edes oikeaa elämää. Se on piileskelyä ja vankeutta.
Sinulla ei ole kavereita, etkä sinä mitään ole keltään kysellyt. Buriram on laaja provinssi. Niistä suomalaisista jotka tunnen provinssista, on vain yksi ylipainoinen. Meidän kylällä ei asu yhtään suomalaista ja lisäkseni vain yksi farangi.
Se ainoa ylipainoinen on kuitenkin urheilumiehiä ja aktiivinen jalkapallon seuraaja ja käy pyörälenkeillä ja on mukava mies, jota sinä et ole, vaan olet totaaliääliö.
Edelleenkään sinulla ei ole "erittäin hyvää eläkettä" ja edelleenkin vaimosi on useaan otteeseen valittanut nälkää ja köyhyyttä, joten voit lopettaa sen eläkkeestäsi valehtelun, sillä kaikki on luettavissa Facebookista. https://www.facebook.com/sornia.juhtapan
Sinua korpeaa, kun et saa tuota profiilia poistettua kun salasana on hukkunut. Sieltä se totuus sinusta ja teistä löytyy. Kumma juttu ettei niin sanottu vaimosi ole julkaissut tuolloin sinusta yhtäkään kuvaa tai yhteiskuvaa. Asumuserot lienee jo silloin aaltoilleet.
2010
SInun mielikuvituksesi on varsin rajaton, miksi minun pitäisi poistaa jotain vaimoni kirjoituksia, miten sinä kuvittelet eläväsi jotenkin minua laadukkaampaa elämää, ja ihan oikeasti millä resursseilla, sinä olet vain harhakuvitelmissa elävä pikku poika, joka keksimällä skeidaa minusta ja vaimostani kuvittelee olevansa mieleltään terve.,..
Lopeta jo valehtelu.
Antaa vaimoni rauhaa kirjoittaa mitä haluaa, se on hänen asiansa, olen ollut hänen kanssaan niin pitkään yhdessä että ei mitään väliä, kyllä minun itsetuntoni pienet vitsit kestää, edelleenkään sinua ei ole olemassa, ainakaan burissa, siellä on mittava suomi yhteisö joka julkaisee kuvia vaikkapa jalkapallomatseista, yhteisistä saunailloista ja muistakin tapamisista, sinua ei näy niissä missään, koskaan, outoa että elät minua laadukkaampaa elämää kuitenkin mistä se laadukas elämä sitten tulee, osamaksu mersusta jota ei ole olemassa burissa, olen ainakin neljältä sieltä asuvalta kysynyt, ei ole kellään avomersua, ukot on poikkeuksetta vanhoja lihavia pappoja, pitkälti yli 60 vuotiaita.
On sinulla poika heikko itsetunto, jos vaimosi laitaa sinusta vitsin, kaipaatko sinä aina kunnioitusta ja kumartamista , mitä et saanut lapsena, voi jumalauta... noita juttujasi.
Järjenjuoksusi ei lakkaa hämmästyttämästä. Buriram on 1,3 miljoonan asukkaan provinssi, joka jakautuu kymmeniin kaupunkeihin ja kyliin.
Farangit on miltei poikkeuksetta pikkukylien omakotialueilla, joista suurin osa Buriram Cityn liepeillä. Miltei joka ukko on rauhallisia eläkeläisiä. Puoli tusinaa suomalaista tunnen ja lähin asuu 40km päässä. Facesta tuttuja on useampia. Buriram Cityyn on vajaan tunnin matka.
Olen osallistunut tasan yhteen pikkujoulun tapaiseen kokoontumiseen, jossa oli itseni lisäksi viisi ihmistä. En julkaise itsestäni naamakuvia julkisilla palstoilla, enkä osallistu kimppakuviin.
Syynä siihen olet osittain sinä, perskärpäseni. Tiedän että etsit minua netistä joka päivä ikenet verta vuotaen.
Se on sinun omaksi parhaaksesi, ettet tiedä kuka olen. En mainosta muutenkaan itseäni missään ja Cityn suuntaan ja futismatseihin menen vaimon veljien ja serkkujen kanssa, enkä suomalaisporukassa. Ajelen arkiajot aina Toyotalla.
2010
2010n pullistelut ovat huvittavia :-)
JOS olisi oikeasti varakas kuka asuu isaanin puskissa?
No, onhan siellä helppo olla varakkaampi kun keskiverto palkka muilla on $ 400 VUODESSA!
Suomen rikkaimmilla miehillä on kaikilla maatilat ja kartanot. Herlin, Wahlroos, Ollila...
Millä nimellä kutsutaan sähkörollaattoreita joita tapaa Pattajalla?