Kun voisitte joustaa

Anonyymi-ap

Aikuiset ovat löytäneet uuden onnen, toivon hartaasti, että se on lopullinen, eikä tarvitse tätä rumbaa montaa kertaa käydä läpi.

Haasteita on paljon ja varsinkin jos entisissä perheissä on ollut lapsia. Voi tuntua, että pienet lapset sopeutuu, pakkohan heidän on tyytyä. Lapset kuitenkin kasvavat ja nuoruudessa alkavat ymmärtää paljon.

Myöhemmin kasvaessaan , alkavat usein erilaiset vaikeudet, sillä sen oman äidin tai isän haluaisi omia kokonaan ja on vaikeaa sopeutua uusiin lapsiin, jotka uusperheessä ainakin käyvät silloin tällöin. Jokaisella on vaatimuksia ja isommat alkavat jo ymmärtää rahan merkityksen asioissa.

Joten vaatimuksia voi olla voimakkaitakin.

Nyt tarvitaan vanhemmilta pitkää vieteriä, että itse eivät lähde sotajalalle, vaan saavat asiat järjestymään.

Tärkeää on, että aikuiset ovat yhtä mieltä ja hyväksyvät lapset ja suovat aikaa oman vanhemman kanssa.

Lapset ovat kuitenkin tärkeää saada myös hyväksymään perhe ja täten luomaan heille tasaisempi polku omaan elämään.

Joten aikuiset, ymmärtäkää kunnioittaa toisianne, keskustelkaa paljon. Se meneminen ja ilon pito ei pidä perhettä koossa, tarvitaan ihan tavallisia koti-iltoja, joissa olisi yhtieisä toimia perheellä.

Sitten on tuo raha, sitä ei luultavasti ole koskaan riittävästi kaikkiin toiveisiin ja unelmiin ja se on opittava hyväksymään.

Sitten on perheen ruoka, lapsille pitää olla ruokaa kaapissa aina, tarvitsette sitä myöskin itse. Jokaisen pitää ymmärtää, että hampparit ja pitsat ja limpat eivät saa muodostua helpoksi vaihtoehdoksi, sillä kohta olette yhtä pulleita kuin hampparit itsekin.
Joten kotona tehdään ruokaa ja ruoka-ajat pitää myös olla, silloin pysyy myös kurissa budjetti ruokakauppaan.
On luotava sääntöjä, jotka koskevat kaikkia.

Uusperheissä rahan käsittely on vaikeaa, kun helposti alkaa jakamaan minun ja sinun osuus.
Saadaksenne toimimaan asumisen kulut tulisi puolitta tai kovin erilaisten tulojen vuoksi prosentuaalisesti ajatella.
Jos lähtee kovin tarkkaan nipottamaan, silloin on hakoteillä, kysynkin mitä haet ajattelet suhteesti, onko se perhe vai jotain muuta.

Toivon, että luotte perhettä kokoon yhteisesti ajatellen. Varmasti se lanka löytyy jos haluaa.

0

431

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kaipaamasi miehen nimi?

        Ja maakunta tai kaupunki?
        Ikävä
        43
        7387
      2. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

        Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
        Ikävä
        54
        3673
      3. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

        Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
        Maailman menoa
        47
        3546
      4. Millaista läheisyyttä

        Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
        Ikävä
        62
        3298
      5. 51
        2984
      6. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

        Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
        Savonlinna
        51
        2882
      7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

        se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
        Maailman menoa
        34
        2799
      8. Antifasismi - mitä se on?

        Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
        Maailman menoa
        30
        2474
      9. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

        "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
        Maailman menoa
        188
        1847
      10. Heräsin taas ikävään

        Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
        Ikävä
        47
        1541
      Aihe